lauantai 18. maaliskuuta 2017

Yin&Yang ilmajooga

Saatiin töissä tämän kuun alussa Ticket Duo-korteille virikerahaa ja olin jo aikasemmin suunnitellut, että mihin virikerahan käytän. Ticket Duo-kortti osottautui kuitenkin hankalammaksi käyttää kuin mitä olin olettanut :P Esim. Yogaian jäsenyyttä en voinut ostaa, koska kortti vaatii allekirjoituksen maksaessa. En voinut myöskään ostaa 10-kerran ratsastuskorttia täältä Imatralta enkä Savosta, koska katsomilleni talleille kyseinen kortti ei maksuvälineenä käynyt.


Löysin kuitenkin täältä Imatrala The Voima nimisen salin, joka tarjoaa niin tankotanssitunteja, erilaisia jooga tunteja, erilaisia akrobatiatunteja, ryhmäliikuntatunteja kuin ihan perus kuntosalinkin. Itse innostuin kyseisestä paikasta juurikin tankotanssi- ja ilmajoogatuntien takia! En ole tankoillut sitten joulukuun, joten olisi niin kiva päästä takaisin tankoilun pariin. Hankin siis 10-kerran joogakortin, jolla pääsee myös kaikille muille tunneille. Mitään kuukausikorttia en kokenut tarpeelliseksi (eikä virikeraha olisi sellaiseen riittänytkään), koska pääsen työpaikan kuntosalille ja jumppiin ilmaiseksi. Spessutunneilla voin käydä The Voimalla.


Olen päättänyt, että näille tunneille menen vaan vapaapäivinä, että saa ihan rauhassa käydä ja tunnin jälkeen ehtii käydä saunassa, kun Voimalla on sauna :) Tänään olikin tarjolla Yin&Yang ilmajoogatunti ja ilmottauduin tunnille.

En ole koskaan aikaisemmin käynyt ilmajoogassa, joten oli tosi mielenkiintoista päästä sitä kokeilemaan! Nettiajanvarauksen kuvauksessa ohjeistettiin, että tunnille pitää pukea pitkälahkeiset housut ja kainalot peittävä paita. Myöskään mitään koruja ei saa olla ettei kangas vaurioidu.

Saliin mennessä olin ihan hoomoilasena, mutta ohjaaja heti tulikin kysymään, että olenko aikaisemmin ollut ilmajoogassa ja valittiin mulle sopivalla korkeudella oleva kangas. Kankaan tulee ulottua vähän lantioluiden alapuolelle. Muiden mennessä jo kankaan sisälle kuin koteloon niin itse arvoin, että miten kankaan sisälle edes pääseekään :D Ohjaaja tuli onneksi heti näyttämään, koska  tein sen ihan väärällä tyylillä!


Tunnin alussa rentouduttiin kankaan sisällä ja se oli ihanaa <3 Ihan kuin olisi ollut perhosentoukka kotelossa :) Tunnilla teimme kaikki asanat kangasta apuna käyttäen. Vaikka välillä oltiin lattialla, niin joko toinen jalka oli kankaalla tai sitten käsillä pidettiin kankaasta kiinni. Tunti koostui ihanasta ja rauhallisesta yin osuudesta ja raskaammasa yang osuudesta. Yang osuudet olivat oikeasti melko raskaita ja vaativat kyllä keskittymistä.

Uskaltauduin myös roikkumaan pää alaspäin kankaalla ja kaverin kanssa on ollut puhetta, että se saattaa tehdä kipeää. Itseä ei sattunut, vaikka kangas toki painoi roikkuessa. Uskoisin, että tärkeintä on, että kangas on oikeassa kohtaa, jossa se ei tee kipeää. Pää alaspäin roikkuessa, kun piti jalat ja kädet irroittaa kankaasta, niin minusta tuntui etten oikein uskalla, mutta ohjaaja tuli heti auttamaan, kun huomasi että emmin kovasti ja se onnistuikin!

Tunnin lopussa oli loppurentoutus ja köllötettiin taas kankaan sisällä. Koko tunti oli ollut niin ihana ja loppurentoutuminenkin oli, että vähän herkistyinkin loppurentoutuksen aikana. Mutta sellaista jooga onkin :) Kun tunnilla pääsee sisimpäänsä, niin saattaa se mielen herkäksi vetää.

Jos, ette vielä huomanneet, niin mielestäni ilmajooga oli ihanaa <3 Ohjaaja oli mielestäni myös todella hyvä, koska hän heti huomasi jos jollakin oli ongelmia jonkun asanan kanssa.

Tunnin jälkeen kävin vielä saunomassa ja voin kertoa, että oli niin ihanan rentoutunut olo <3 Voisin käyttää vaikka kaikki jäljellä olevat 9 kertaa ilmajoogatunneille :) Tosin tunnin loputtua juttelin toisen joogaajan kanssa, joka suositteli Silkit-tunteja! Siellä siis kankaan avulla treenataan erilaisia liikkeitä. Olin vähän aiemmin miettinyt, että uskaltaisinko Silkit-tunteja testata, mutta kun niitä kovasti suositeltiin, niin pitäähän se käydä testaamassa :)

Oletteko koskaan käyneet ilmajoogassa? Mitäs olette siitä tykänneet?

torstai 16. maaliskuuta 2017

Miten sopeutua uudelle paikkakunnalle?

Ennen Joensuuhun muuttoa, olin asunut melkein koko ikäni Espoossa. Helsingistä muutettiin Espooseen ollessani 3-vuotias :D Eli kauheasti ei ollut kokemusta eri paikkakunnalle muuttamisesta. Toki Espoon sisällä muutettiin omaan makuun ihan tarpeeksi, mutta onneksi ystävien luoksi pääsi bussilla.


Hakiessani lukion jälkeen opiskelemaan, halusin nimenomaan muuttaa pois Espoosta. Ainoastaan Helsingin yliopiston metsätieteelliselle puolella hain ja kaikki muut hakuvaihtoehdot olivat jostain muualta päin Suomea. Kauin kohde oli Kokkolassa ja en edes silloin tiennyt missä Kokkola oli :'D
Olin vähän kyllästynyt siihen, että piirit tuntui pääkaupunkiseudulla niin pieniltä ja olin jumiutunut jotenkin omaan "rooliini". Ja varmasti siinä oli mukana myös itsenäistymisen halua, koska opiskelupaikka kaukaa kotoa tarkoitti sitä, että kotoa olisi pakko muuttaa.


Joensuuhun muutin ihan sillä asenteella, että tämä on nyt mun kotipaikkakunta. Kotiin ei heti takaisin pääse ja kaveritkin asuu kaukana. Omalta opiskelualalta en tuntenut ketään etukäteen ja Joensuusta tunsin yhden ihmisen poikaystäväni lisäksi.Omaa sopeutumistani auttoi tietenkin huomattavasti se, että myös silloinen poikaystäväni muutti samaan aikaan opiskelemaan Joensuuhun.

Tietenkin ensimmäisenä opiskeluvuonna Espoossa tuli käytyä useammin. En kuitenkaan joka viikonlopuksi halunnut palata vanhempien helmoihin, eihän se junalla matkustaminenkaan mitään ilmaista ollut. Tutustuin tosi nopeasti omiin vuosikurssilaisiin ja onneksi oli aika paljon pippaloita ekana vuonna joiden ansiosta muihin tutustui enemmän ja oli muutakin seuraa kuin oma poikaystävä.
Tykkäsin tosi paljon Joensuusta.

Mutta vaikka toisiin tutustui aika helposti, niin syvempien ystävyyssuhteiden luominen tuntui kuitenkin aika hankalalta ja erosin myös puolen vuoden opiskelun jälkeen poikaystävästäni ja olo oli sen jälkeen aika yksinäinen. Muistan heränneeni melkein joka aamu ajatukseen, että olen täällä ihan yksin. Olin tosi huono ehdottamaan muille opiskelukavereille, että nähtäisiinkö muulloinkin kuin koulussa. Toki porukkatapaamisia oli helpompi ehdottaa, mutta joltakin kysyminen että nähtäisiinkö kahdestaan tuntui tosi vaikealta. Pelkäsin olevani liian tungetteleva ja takertuva.

Ensimmäisenä opiskeluvuonna ollut kenttäkurssi helpotti asiaa suunnattomasti, koska vietettiin melkein koko kesä yhdessä vuosikurssin kanssa Ilomantsissa. Viikonloppuisinkaan Joensuussa ei tullut istuttua yksin kotona, vaan nähtiin silloinkin opiskelukavereiden kanssa ja sain itselleni myös ystävän ja myöhemmin myös muitakin ystäviä.

Mutta oikeastaan vasta kolmantena opiskeluvuonna en enää arkaillut kysellä muilta, että nähtäisiinkö vapaa-ajalla myös. Jotenkin sitä vaan pelkäsi pitkään olevansa ylimääräinen taakka muille ja tietenkin siihen vaikutti myös se, että eivät muutkaan aina olleet niin aktiivisia ehdottamaan näkemistä. Tietenkin siihen vaikutti, että joillakin oli uudet parisuhteet ja toisilla taas paikallisia ystäviä.

Joskus minulta joku kaverini kysyi, että ajattelinko hakea Helsinkiin opiskelemaan, kun olin heti eron jälkeen niin yksinäinen. Muutto pois Joensuusta ei ollut tullut itselle mieleenkään, koska viihdyin kyllä Joensuussa ja Itä-Suomen yliopistossa oli mielestäni kiva opiskella.
Sitäpaitsi oli minulla yliopiston ulkopuolinen tuttava, joka pyysi mukaan ja kokeiltiin eri harrastuksia ja lohdutti erosta.

Suurimman merkityksen uudelle paikkakunnalle sopeutumisessa olen siis kokenut, että arjessa olisi sosiaalisia suhteita. Vaikkei saisi heti uudelta paikkakunnalta sydänystäviä, niin itselle on ollut aina tosi tärkeää, että jonkun kanssa pääsee vaihtamaan kuulumisia. Oli sitten töissä tai opintojen parissa.

Olen töiden perässä asunut 3 eri paikkakunnalla ja kavereita ei kyseisillä paikkakunnilla oikein ole ollut, mutta olen sopeutunut mielestäni aika hyvin jokaiselle kesätyöpaikkakunnalle. Vaikeinta on ollut silloin, jos olen tehnyt sellaista työtä jossa en ole työkavereita nähnyt töissä. Silloin on tuntunut yksinäiseltä, kun töissä ei nää ketään ja yksin asuessa olet töidenkin jälkeen yksin ja viikonloppunakin jos Antti ei ole ollut tulossa käymään.
Minulla tietenkin yksinäisyyttä on lievittänyt kissat, koska niiden kanssa ei ole koskaan yksin. Mutta tietenkin ihmisseuraakin kaipaa :)

Suuri merkitys on myös toki ollut, että minulla on käynyt myös ystäviä ja perheenjäseniä kylässä, kun olen ollut kesätöissä vieraalla paikkakunnalla <3


Toinen tärkeä merkitys on oma asenne. Jos muuttaessa jo asennoituu siten, että tämä on paskaa ja tänne en haluaisi edes muuttaa, niin vaikeampaahan on silloin sopeutua! Toki varmasti voi olla iso muutos se, että muuttaa isolta paikkakunnalta pienemmälle tai toisinpäin. Mutta itse jopa Juankoskelle muuttaessani en ajatellut, että voi hemmetti kun muutan jonnekin maalle. Tiesin ettei sellainen asenne hyödytä yhtään mitään ja kokemuksesta myös tiesin, että joka paikkakunnalta keksii jotain tekemistä ja Juankoskella mulla se oli Pokemon Go:n pelaaminen, kun saleja ja pokestoppeja oli siellä suhteellisen runsaasti :D

Olen uudelle paikkakunnalle muuttaessani ajatellut, että nytpä tutustun johonkin paikalliseen juttuun. Imatralla kävin katsomassa Koskinäytöksiä, äidin, veljen ja Antin kanssa pyörittiin ympäri Imatraa tutustumassa paikkakuntaan, kävin uimassa niin yksin kuin Antinkin kanssa. Kouvolassa se taas oli läheinen pikku kesäkahvila, jossa tykkäsin käyttää niin Anttia kuin äitiä ja kylässä käyvää ystävääni. Kouvolassa tuli käytyä myös paikallisissa baareissa, mutta se nyt ei ollut se juttu ;) Juankoskella no kävelin ympäri Juankoskea pelailemassa :D

Tietenkin myös lähipaikkakuntiin tutustuminen myös on uudella paikkakunnalla kivaa! Kouvolassa asuessani kävin Kotkassa pari kertaa ja Juankoskella asuessani tutustuin Kuopioon. Nykyään jopa osaan jo vähän kulkea Kuopion keskustassa :D


Harrastukset ovat itselle ainakin olleet sellaisia, että ne ovat tuoneet tekemistä vapaa-ajalle uudella paikkakunnalla. Itse olen ollut niin onnekas, että työnantajalla on ollut työntekijöille tarkoitettu kuntosali ja tietty juoksuharrastus on ollut sellainen, että sitä nyt voi melkein kaikkialla harrastaa. Juankoskelle muuttaessani minun piti etsiä sopiva kuntosali itselle ja sellaisen löysinkin. Ja olen myös ollut niin onnekas, että kaikilla saleilla on perheenjäsenen saanut ottaa mukaan eli Antin ollessa kylässä ollaan voitu käydä yhdessä salilla :)

Nyt kun vielä sain virikerahan töistä niin hankin itselleni Imatralla 10-kerran kortin salille, jossa pääsen harrastamaan tankotanssia ja testaamaan ilmajoogaa :D

Eri harrastus mahdollisuuksiin kannattaa siis tutustua etukäteen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos löytääkin itselleen ihan uuden harrastuksen, jota on haaveillut joskus harrastavansa!


Kesätyöntekijöiden suhteen työnantajalla voi myös olla suuri merkitys paikkakunnalle sopeutumiseen. Kouvolassa kesätyöntekijöille järjestettiin tutustumisilta, jossa käytiin melomassa kanooteilla ja syötiin ja tutustuttiin. Sen ansiosta tutustuin muihin kesätyöntekijöihin ja käytiin välillä ulkona ja pääsin myös palokuntajuhliin, kun oli joku kaveri, jonka kanssa mennä. Lisäksi yhden Kouvolan tuttavuuden kanssa huomattiinkin, että ollaan molemmat Imatralla töissä ja ollaan nähtykin kerran ja tarkoituksena olisi nähdä toistekkin :)
Toki myös muutenkin työpaikalla tyhy-päivät ja muut lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja mielestäni tutustuin syksyllä työkavereihini entistä paremmin tyhy-päivänä.


Tietenkin on myös tilanteita, joissa kaikesta huolimatta ei uudelle paikkakunnalle vaan sopeudu tai toiset eivät halua missään nimessä muuttaa isosta kaupungista pienempään tai maalta kaupunkiin. Sekin on ihan ok. Vaikka itse olen asunut erilaisilla paikkakunnilla, niin itseä ei maalle muutto houkuttele ja se on myös mun ja Antin hyväksyttävä :) Toki työpaikkakunnan suhteen ei voi olla tässä työtilanteessa nirso, mutta nykyaikana myös työnantajat ovat melko joustavia, ettei välttämättä tarvitse juuri sillä paikkakunnalla olla fyysisesti läsnä. Toki työnkuvasta riippuvaista!

Itse olen lukuisten muuttojen perusteella kuitenkin huomannut, että on paljon itsestä kiinni viihtyykö uudella paikkakunnalla ollenkaan. Tietenkin siihen vaikuttaa muutkin tekijät, mutta itse pystyy paljon vaikuttamaan omaan viihtyvyyteensä.

Miten olette sopeutuneet uudelle paikkakunnalle? Mitkä asiat ovat auttaneet sopeutumistanne? Vai oletteko koskaan muuttaneet pois synnyinseudultanne? Jos ette, niin miksi ette ole?


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tunteiden tukahduttaminen satuttaa

Monesti puhutaan, että suomalaiset on kauhean negatiivisia ja pessimistisiä. Positiivisuutta hehkutetaan ja negatiivisten tunteiden tuntemisesta syyllistetään. Itse koen jopa sellaiset yltiöpositiivisuuden hehkuttamiset toisten lyttäämisenä vaikkei sillä sitä varmasti tarkoiteta. 

 Mitä pahaa on negatiivisten tunteiden tuntemisessa?

Tietenkin on varmasti raskasta olla sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näe koskaan missään asiassa positiivista ja on aina valittamassa. Sellaiset ihmiset on varmasti kuitenkin aika harvassa ja sellaiseen elämänasenteeseen on varmasti syynsä.



Viime vuonna tuli käytyä aika paljon läpi itsetutkiskelua ja oivalsin sen, että olen turhaan pitänyt itseäni kauhean pessimistisenä henkilönä. Toki suhtaudun joihinkin asioihin mieluummin varauksella, koska on tuntunut paljon pahemmalta, jos olen odottanut 100% onnistumista ja asia ei ole toteutunutkaan. Se on minulle oma suojamekanismi.
Olen kokenut, että ikävät tunteet on huono juttu ja niistä pitäisi päästä mahdollisimman pian yli.

Lopulta oivalsin, että itseäni satutan kaikista eniten juuri silloin, kun pyrin tukahduttamaan ikävältä tuntuvia tunteita. Tunteet vain voimistuvat silloin enkä myöskään ole pystynyt niitä silloin käsittelemäänkään tai jos olen pyrkinyt, niin käsittelytapa ei ole ollut onnistunut.


Tietenkään ei ole oikein suuttuessaan raivota jollekin ihmiselle eikä aina ole surullisena sopivaa itkeä joka tilanteessa. Tunteen voi silti yrittää käsitellä. Tai ainakin itsestä tuntuu vain entistä pahemmalta, jos yritän käskeä itseäni olemasta surullinen, vihainen tai vaikka paniikissa.

Olen myös oppinut enemmän ymmärtämään itseäni, olemaan lempeämpi itseäni kohtaan enkä ole vellonut paniikintunteissa niin paljon kuin aikaisemmin. Jos joskus pelottaa tai ahdistaa, niin se on ihan ok. Jos pyrin tunkemaan sen tunteen syvälle sisimpääni, niin se puskee pahempana esiin.


Positiivisen ja iloisen elämänasenteen levittämisessä ja siihen kannustamisessa ei ole mielestäni mitään vikaa. Itsekin olen lopulta enemmän positiivisuuteen kallistuva kuin melankoliaan, muuten en olisi aikoinaan jaksanut yläastetta läpi jatkuvan koulukiusaamisen vuoksi, jossain siellä oli toivo ja usko, että yläasteen jälkeen helpottaa ja niin helpottikin.

Mutta ihmisillä on syynsä ja taustansa miksi jotkut saattavat vaikuttaa pessimistisiltä. Sellaisen "mä en kestä negatiivisia ihmisiä"-asenteen voisi jättää pois. Ensivaikutelma ei aina kerro koko totuutta, kaikki ei näe valoisaa puolta elämän koettelemuksista eikä aina voi olla hyvä päivä.

Hyvää viikkoa kaikille tasapuolisesti :)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Liikunnan ilo löytyy rentoudesta

Olin aika pitkään hukassa sen kanssa, että miten tykkään liikkua. Olin treenannut salilla muutaman vuoden tavoitteellisesti ja siinä ohella myös harrastanut juoksua. Kun näille molemmille tuli itselle stoppi, niin piti alkaa opetella uutta tapaa liikkua.


Helpotusta löysin yliopiston liikunnasta, koska jumppatarjonta oli niin laaja, että pystyin kokeilemaan aina jotain erilaista jumppaa enkä todellakaan ehtinyt kyllästyä. Toisaalta liikuntaa varjosti edelleen se suorittamisen ja jatkuvan kehittymisen tarve. Tankotanssissa olin sentään ymmärtänyt, että opin omalla tahdillani ja se oli hitaasti ja epävarmasti verrattuna muihin :D

Muissa kuitenkin aina mietin, että pitää olla nopeampi, nostaa raskaampia painoja, kyykätä syvemmälle tai pyrkiä venymään paremmin.
Toisaalta sehän on ihan luonnollista, eikö? Moni saa lisämotivaatiota kehittymisestä ja niin saan minäkin edelleen, jos hiihdänkin nopeammin kuin ennen, salilla saan otettua isommat painot tai joogassa pysyn tasapainoharjoituksessa pystyssä.


Mikä sitten on nyt muuttunut verrattuna entiseen? Se, että tavoitteenani ei ole jatkuvasti olla liikunnan parissa parempi. Minun ei tarvitse olla voimakkaampi, nopeampi tai venyvämpi. Kehittyminen on plussaa, mutta se ei ole se, joka saa lähtemään ladulle tai salille. Ymmärrän nyt myös, että on huonompia päiviä. Erittäin jäisenä päivänä en edes lähtenyt ladulla kiertämään kuntorataa kokonaan ympäri jyrkimpien mäkien vuoksi, vaan hiihdin tiettyä pätkää edes takaisin (ja meinasin loivemmissakin alamäissä kiljua :D). En halunnut pilata hiihtoreissuani sillä, että olisin ollut jatkuvasti rähmälläni.

Katselin tällä viikolla Heiaheiasta aikaisempien vuosieni treenilokia ja mietin, että oliko välillä missään mitään järkeä. Mulla oli päähänpinttymä siihen, että viikossa oli oltava salitreenien lisäksi tietyn verran aerobista treeniä. Monesti kävin salitreenin jälkeen polkemassa spinningissä, koska muuten en ehtinyt mahduttamaan tarpeeksi treenejä viikkoon. Tai kävin salilla ja pitkällä juoksulenkillä samana päivänä, koska olisihan se tietty ollut kamalaa jos se lenkki tai salitreeni olisi sillä viikolla jäänyt tekemättä :D

Lisäksi juoksulenkillä oli kamalaa, jos piti pysähtyä sitomaan kengänauhoja, jos halusin ottaa kuvia niin yritin ottaa vauhdista. Eihän lenkkiä nyt saanut kuluttaa pysähtelyyn! Nyt voin vaikka hiihtäessä pysähtyä tuijottamaan maisemia enkä pysäytä Polarista aikaa vaan sen maisemienkin katselu kuuluu treeniaikaan ;)


En moiti niitä henkilöitä, jotka tekevät raskaita tuplatreenejä ihan normaalisti. Itse kun mietin omalta kohdaltani syytä noihin, niin oli mielestäni älytön :D Miksen voinut tehdä vaikka vähemmän salitreenejä tai käynyt harvemmin lenkillä tai spinningissä? Kun pakko oli vaan saada kaikki.

Ennen myös ajattelin, että onnistuneessa liikuntaviikossa on pakko olla sekä aerobista että lihaskuntotreeniä. Jos jompikumpi puuttui, niin sehän ei ollut hyvä juttu. Toki mielestäni on edelleen hyvä tehdä molemman tyylisiä treenejä, mutta jos joskus harrastan viikolla vain joogaa tai salilla ei tule käytyä joku viikko kertaakaan, niin mitäs sitten?


Kun vihdoin ja viimein olen luopunut siitä, että on pakko treenata tietyllä tyylillä, niin se on tuonut lisää rentoutta elämääni ja olen myös intoutunut käymään taas kuntosalilla. Salilla käymistä on tietenkin myös innostanut ystävä, jonka kanssa käydään välillä yhdessä treenaamassa.

Olen myös sisästänyt sen, että voin salilla treenata miten huvittaa. Vaikka käyn 1-2 kertaa viikossa salilla, niin minun ei ole pakko treenata yksijakoisella ohjelmalla, vaikka se kaikista kehittävintä ja järkevintä varmasti olisi. Mutta kun tykkään treenata lihasryhmiä erikseen, niin teen sitten niin :)

Olen myös löytänyt inhokkilajistani hiihdosta itselleni uuden mukavan talviliikuntamuodon. Vaikka olenkin aivan paska hiihtäjä ja lohduttoman hidas, niin mitä sitten! Tuleepahan liikuttua ulkona talvellakin!

Vähän nyt haaveilen, että löytäisin innon taas juoksemiseen, kun hiihtokausi päättyy. Ei mitään suunniteltua juoksuharjoittelua vaan hölköttelyä oman fiiliksen mukaan :)
Mutta jos juoksu ei iske, niin ainahan sitä voi ulkoilla kävellen!

Mistä se saattee liikunnan ilonne? Miten liikkumistyylinne on muuttunut vuosien varrella?

torstai 16. helmikuuta 2017

Miltä näyttää 165,5 cm pitkä ja 56 kg painava nainen?

Fitfashionin blogeissa on pyörinyt tämä postausaihe (toki bloggaajien omien pituuksien ja painojen mukaan) ja mielestäni tämä on sen verran mielenkiintoinen aihe, että halusin tehdä tästä postauksen :) Mielestäni olisi kivaa, että tämä kyseinen postausaihe leviäisi useampiin blogeihin ja blogeissa olisi esillä erikokoisia ja näköisiä bloggaajia.


Mä olen aina ollut hoikka tai siis ainakin ala-asteen alkamisen jälkeen ennen koulua olin vielä pyöreäposkinen lapsi :) Tän blogin aikana mun paino on vaihdellut 50-60 kilon välillä. Tällä hetkellä paino on tasaantunut 55-56 kiloon.

Mulla ei ole ennen aikuisikää mitään sen kummoisempaa liikuntataustaa. Harrastin lapsena 7 vuotta ratsastusta, mutta en ole oikein koskaan osannut pitää sitä oikein liikuntataustana, koska niin monet kerrat sain ala-asteella kuulla niin opettajilta, kuin luokkakavereilta, että ratsastaminen ei ole liikuntaa :P No sellaisethan väitteet on höpöhöpöä ja varsinkin kun sain hoitoponin, niin tallilla tuli ratsastuksen lisäksi tehtyä kaikkea, mitä hoitohevosen hoitoon kuului.

Ratsatuksen lopettamisen jälkeen kokeilin astangajoogaa ja 18-vuotiaana innostuin puolen vuoden ajan jumppaamaan himona :D 19-20-vuotiaana koitin reipastua jumpalla ja kuntosalilla kävin jopa kuukauden ajan, mutta rahaa ei ollutkaan sitten jatkaa salilla käymistä.


Kesällä 2012 innostuin liikunnallisesta elämäntavasta ja siitä lähtien olen liikkunut 3-6 kertaa viikossa, toki on myös ollut pieniä taukoja liikunnasta tai viikkoja jolloin oon liikkunut harvemmin.

Salitreenaamiseen hurahdettua mukaan tuli vartalonmuokkaaminen ja kyllähän silloin tähän varteen jotain massaa sai kerättyä :D Varsinkin kun aloin syömään reippaasti enemmän. Uskon, että ainakin pieni osa oli lihasta, suurin osa oli varmaan nestettä  ja rasvaa :D


Kesään 2015 asti jaksoin katsoa syömisiä tarkemmin (syömisiä aloin katsomaan tarkemmin varmaan syksyllä 2014?) ja syödä reippaammin, mutta sitten päätin jättää syömisten tarkkailun, koska mielestäni se teki hommasta liian vakavaa. Kesän 2015 alussa painoin sen 60 kiloa ja olo ei ollut itsellä kamalan hyvä :P Tai siis tuntui, että koko ajan turvotti ja kaikkea. Tuon jälkeen olen pyrkinyt syömään tarpeeksi, mutta en kuitenkaan niin, että ruokaa tarvitsee lapata suuhun väkipakolla.


Nykyään olen "höllännyt" syömisten kanssa siten, että syön maustettuja jugurtteja ja ostan kotiin aina välillä mehua ja jääkaappiin hätävaraksi jonkun valmisruoka-aterian jos joskus on liian kiire ruuanlaiton kanssa :D Ou mai gaad! Kuulostaapa hassulta, mutta omasta mielestä kyseiset ruokavalmisteet on olleet saatanasta ja monessa blogissa ne taitavat olla pahisten listalla :D

Tällä hetkellä treenaan ihan omien fiilisteen mukaan. Nyt ei ole mitään tavoitteita. Tärkeintä on liikkua siten, mikä hyvältä tuntuu. Toki positiivista olisi treenata välillä myös aerobisesti ja tehdä lihaskuntotreenejä ja mielestäni molempia treenimuotoja on sisältynyt hyvin tähän alkuvuoteen :)


Vegaaniruokavalio on ainoa erikoisuus mun syömisissä nykyään, mutta on niin rutinoitunut siihen, että en osaa pitää sitä erikoisuutena :D Lisäksi kun olen nyt käynyt 2 kertaa verikokeissa vegaaniuden aikana ja syksyllä mitattiin b- ja d-vitamiiniarvot ja arvot on olleet hyvät (tosin b-vitamiiniarvo oli niin korkea, että pillereiden syömistä piti vähentää :D) niin en sen kummemmin kytännyt mitään ravintoarvoja, kunhan syön tarpeeksi monipuolisesti :) Tosin kolesteroli mulla oli noussut vuoden sisällä 3,4 --> 3,5 mutta terkkarin mielestä se oli niin mitätön nousu ettei tarvitse muuttaa mitään :D

Kun olen kohta melkein 5 vuotta elänyt liikunnallista elämää, niin mielestäni se näkyy ja tuntuu kropassa jollain tavalla. En tarkoita, että näyttäisin erityisen treenatulta, mutta voimaa löytyy paljon enemmän verrattuna vuoteen 2012 (silloin kun muutettiin niin en jaksanut kantaa melkein mitään huonekaluja ja viime muutossa taas kannoin painavimmatkin jutut Antin kanssa) ja tauonkin jälkeen kroppa "muistaa" että aikaisemminkin on treenattu :)

Minusta olisi kiva, jos sinä kirjottaisit blogiisi tästä aiheesta kuvineen. Mitään paljasta pintaa ei tarvitse näytellä, yleensähän me kaikki nähdään toisemme kaikki vaatteet päällä :D Jos kirjoitat/olet jo kirjoittanut tästä aiheesta, niin linkkaathan sen postauksen minulle?

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

12 Tunnin työvuorot

Imatralle töihin pääseminen tarkoitti itselle paluuta vuorotyöhön. Itse olen kokenut vuorotyön itselleni sopivaksi, aamuvuoroisin pitää ehkä aamulla hieroa vähän enemmän silmiään, mutta itseasiassa tänä vuonna olen ehkä jopa enemmän tykästynyt aamuvuoroihin :D

Olen aikaisemmin tehnyt 2- ja 3-vuorotyötä, joten yövuorot ei ole mulle mitenkään uusi juttu. Uusi juttu mulle on nyt kuitenkin 12 tunnin työvuorot, nyt kun siirryin niitä tekemään. Toki olen aikaisemmin eri työpaikoissa tehnyt pitempiä kuin 8 tunnin työpäiviä välillä, mutta säännöllistä 12 tunnin työvuoroja en ole tehnyt.


Tällä hetkellä teen siis kesään asti töitä niin, että mulla on neljä 12 tunnin työpäivää, jonka jälkeen mulla on kuusi päivää vapaata ja taas neljä työpäivää ja kuuden päivän vapaat ja niin edelleen. Olen kuullut aika monen päivätyöläisen sanovan, että tällainen työaikamuoto on aika unelma pitkien vapaiden takia :D

Itse mietin taas sitä, että en halua työstä tulevan vain neljän päivän rutistusta ja odotusta, että pääsee vaan niille vapaille. Pidän tosi paljon mun työstä ja työkavereista, joten haluan myös nauttia työstä :) Itselle tämä tarkoittaa siis sitä, että valmistaudun työpäiviin kunnolla eli laitan itselleni ruuat etukäteen valmiiksi ja että 12 tunnin työpäivän jälkeenkin on kiva tehdä jotain kivaa kotona. Toki yövuoron jälkeen ihan suoraa päätä vaan nukkumaan :D


Viime viikolla mulla oli ensimmäinen neljän työpäivän putki ja mun mielestä se oli oikein onnistunut :) Aamuvuoroista kotiin illalla tullessa ei tarvinnut alkaa kokkailemaan tai muuta, vaan otin rennosti :) Tosin yövuoroa varten kääntäessäni rytmiä kokkailin kyllä töiden jälkeen yöllä, mutta tarkoitus olikin valvoa mahdollisimman myöhään :D

Ennen ekaa yövuoroa kävin hiihtämässä ja nukuttuani yövuoron jäljiltä kävin kaverin kanssa kuntosalilla. Ehkei ihan kaikista suositelluinta käydä yövuoron jälkeen treenaamassa, mutta olenpahan niin tehnyt aiemminkin ja kaverin kanssa ei turhan usein pääse salille :P


Ekan yövuoron jälkeen mua kyllä vähän jännitti, että saanko nukuttua ollenkaan tarpeeksi! Mutta toisaalta se on ymmärrettävä että sitä nukkuu sen verran kuin nukuttaa. Nimittäin toisen yövuoron jälkeen sain nukuttua vielä vähemmän :P Onneksi nyt vapailla on tullut nukuttua ihan tarpeeksi <3
Tarkoitus olisi kyllä hankkia sellainen "silmälappu" jotta nukkuminen yövuorojen jälkeen onnistuisi paremmin, kun makuuhuone on  vähän turhan valoisa aamulla ja päivällä.


Pitkät vapaat mietitytti mua kans alkuun. Siis eihän siinä mitään, kuusi päivä vapaata aika kivaa :D Mutta siis, että kyllä vapailla on vietettävä ihan normaalia elämää eikä voi aina olla vaan et jee lomalla! Ei tietenkään se itselle myöskään tarkoita, että on aina herättävä kukonlaulun aikaan ja oltava illalla aikaisin pedissä, mutta ei myöskään sitä että rytmi on aivan sekaisin.

On multa myös kyselty, että aionko viettää mun kaikki vapaat Antin luona, niin en kyllä aio. Kissoja ei voi kiikuttaa Savon ja Imatran väliä jatkuvasti. Lisäksi mulla on koti täällä Imatralla, omat harrastukset ja ystäviäkin lähellä. Kyllä munkin pitää sitä omaakin elämää viettää ja lisäksi en kestäisi jatkuvasti asua maalla :D:D:D  Lohdullista on se, että en ole ainoa kaukosuhteilija, joka haluaa myös viettää aikaansa omassa kodissaan!

Oon ollut tosi tyytyväinen näihin 12 tunnin työvuoroihin, vapaiden aikana on vaan pitänyt useamman kerran tarkistaa, että onko mulla seuraava työvuoro oikeasti vasta tuolloin :D
Tuntuu varmasti hassulta näistä sitten siirtyä 2-vuorotyöhön :D

Mitä eri työaikamuotoja te olette tehneet? Mikä teille on omasta mielestänne sopinut parhaiten, vai onko sillä väliä teettekö päivätöitä tai vuorotöitä?

maanantai 6. helmikuuta 2017

Myyttejä veganismista, vegaaneista ja muuta höpöä

Olen ollut "jo" vuoden vegaanina ja tässä ajassa olen ehtinyt tutustua erilaisiin ennakkoluuloihin, myytteihin ja mitä kummallisimpiin höpö puheisiin vegaaniudesta. Luojan kiitos ne jutut eivät tule lähipiiristäni, koska mulla on aivan mahtava perhe ja ystävät :)

Yleensä osaan suhtautua näihin huumorilla, koska monet väittämät perustuvat vain ihmisten omiin ennakkoluuloihin, tietämättömyyteen, omaan syyllisyyden tunteeseen tai pyrkimykseen lobata lihateollisuutta.  Eniten ehkä mua ärsyttää se, että ihmiset kokeilee muutaman kuukauden vegaaniutta ja leimaavat, että vegaaniruokavalio on epäterveellinen ruokavalio vaikka vika ei ole ruokavalion vaan sen, että itse on toteuttanut sitä päin persettä oman kroppansa suhteen :P


Siksi kehotankin, että tutustu ruokavalioon etukäteen äläkä hyppää siihen lennosta. Jos sekaruokavaliossa olet syönyt vähähiilarisesti, fodmap tyylisesti tai sinulle ei sovi soija, pavut tai herneet niin eivät ne sovi sinulle vegaaniruokavaliossakaan. Mielestäni on jotenkin hämmentävää, että ihmiset jotka ovat tietoisia, että oma maha ei siedä kaikkea, niin sitten vegaaniruokavaliossa aletaan sitten ahtamaan sitä kaikkea itselle epäsopivaa? Onko se silloin ruokavalion vika? Vegaaniruokavaliotakin voi toteuttaa niin herkkämahaiset, soija-allergiset ja keliaakikot. Facebookista löytyy miljoona eri ryhmää, josta löytyy tietoutta eri tyyleistä toteuttaa veganismia.

Toisaalta on myös hyvä muistaa, että kropan kestää aina tottua uuten ruokavalioon. Niinhän se menee eläimilläkin, että uuteen ruokaan on totutettava tai muuten tulee ripuli ;) Tietenkään ei tarkoitus ole kuukausi tolkulla kärsiä vatsakivuista, mutta jos ainoana muutoksena on tiheämpi tarve kakalle ja siedettävä turvotus, niin se menee ajan kanssa ohi. Itse olen ollut aina läpipaskoja, niin eroa en ole huomannut ;)

Itse oltuani ensimmäistä kertaa vegaanihaasteessa ja vaikka olin ollut sitä ennen kasvissyöjä 4 vuotta ja aloin sitten haasteessa vetämään soijaa urakalla, niin ei se sopinut mun kropalle, vaan olin soijakaasukammio :D No seuraavassa haasteessa tajusin korvata tietyt soijatuotteet kauratuotteilla ja se auttoi. Nykyään taas voin syödä soijajugurtteja ja syödä pääruuilla myös soijatuotteita ja maha on siihen tottunut.

Itse vaihdoin lennosta vuonna 2010 pescovegetaristiksi. Vedin viimeisen puinaisen lihan ateriani Varkauden ABC:llä ja sen jälkeen aloin puputtamaan kasvisruokaa. Mun maha oli puolivuotta aivan totaalisen juntturassa :D Joten tutustu ruokavalioon! Se ei ole ruokavalion syy, jos et sitä osaa itsellesi sopivasti noudattaa.

 
Vegaaniruokavalio ei tapa sosiaalista elämää eikä kavereita tarvitse käännyttää vegaaneiksi. Toki jos lähipiirisi suhtautuu vihamielisesti pelkästään ruokavaliosi muutokseen, niin kannattaa miettiä, että oletko oikeasti tärkeä heille :P

Viimeisen vuoden sisällä vegaanibuumi on suorastaan räjähtänyt Suomessa ja monisssa ravintoloissa, on listalla jo valmiita vegaaniruokia useampiakin. Lisäksi ravintoloista voi etukäteen kysellä, että onko mahdollista saada vegaaniruokaa. Antin kanssa syötiin Kolilla 3 ruokalajin illallinen ja en todellakaan syönyt mitään pelkkää salaatinlehtiä, vaan ruokani oli todella hyvää <3 Siihen tarvitsi ainoastaan yhden puhelinsoiton :)
Meidän ei siis ole ikinä tarvinnut miettiä, että voidaanko mennä ulos syömään vai ei. Ainoastaan jos pitää Hesen ja Mäkin väliltä valita niin mennään Antin kanssa Heseen, koska en saa Mäkkäristä muuta kuin ranskalaisia. Voi mikä menetys...

Mun ei ole ystävien luona kyläillessä ikinä tarvinnut ottaa omia eväitä mukaan, vaan mun ystävät on aina olleet niin ihania, että ovat leiponeet vegaanisesti tai jos ollaan tehty yhdessä ruokaa niin ruoka on ollut vegaanista. En ole vaatimalla vaatinut, se nyt on mun ystäville ihan luonnollista ettei aina tarvitse syödä lihaa. Ystäväni ollessa kissojani hoitamassa, ostin hänelle vegaaniset ruuat, vaikka hän syö lihaa. Kumpikaan ei meistä tehnyt asiasta numeroa ja miksi olisi pitänytkään?

En ymmärrä, että mitä ihmeellistä kyläillessä olisi pyytää, että tarjottavat on vegaanisia? Joutuvatko keliaakikot ja maitoallergiset syömään kylässä aina itselleen epäsopivaa ruokaa tai ottamaan omat eväät mukaan? Toki vegaanius on oma valinta, mutta mitä vaikeeta on sitten tehdä vieraalle sellaista tarjottavaa, mitä hänkin voi syödä? Mitä itua on sitten tehdä jotain tarjottavaa vieraalle :D
Kyllä minä olen joihinkin juhliin varuiksi ottanut mukaan eväät, jos minulle ei olisikaan varattu vegaanista ruokaa (vaikka olen asiasta ilmoittanut), mutta se on ollut jopa Rautavaaran perukoilla turhaa :D 


Kaikki vegaanit eivät ole vihaisia moraalisaarnaajia. Ymmärrän kyllä ennakkoluulon vihaisista vegaaneista, itseä suorastaan pelotti ensimmäisiä kertoja kirjoittaa Facebookissa vegaaniryhmään, mutta olen nykyään tajunnut, että se on ollut vain oma höpsö ennakkoluulo. Monet vegaanit on rentoja ja keskittyvät vain veganismin positiivisiin puoliin.

Mä olen ainakin havainnut sen, että kaverit innostuu kokeilemaan kasvisruoka- ja vegaanijuttuja vaan ihan pelkästään sillä, että yhdessä kokkaillaan tai jos mulla on jotain ruokaa ja kavereita kiinnostaa se, niin kerron sitten siitä. Ei mulla ole tarvetta ketään käännyttää, musta on vaan huippua jos joku löytää jonkun hyvän vegaanisen ruuan mun kautta :D

Toki tietoutta jaetaan jos jotakuta kiinnostaa ja itse jaan faktatietoa ilman verellä mässäilyä kyllä facebookissa vaikka mun facebook kavereita ei kiinnostaisikaan, toivoisin vaan että joku edes pysähtyisi miettimään, että mistä se liha on oikeasti lautaselle tullut ja pohtisi omia valintojaan.


Vegaanisen ruuan valmistuksessa ei mene sen kauempaa kuin muunkaan ruuan. Toki jos oikeasti haluaa kasvattaa pavut itse ja tehdä jotenkin kaiken vaikeimman kautta niin sitten siinä menee kauemmin. Parhaimmillaan keität riisiä/perunaa/kvinoaa/tai paistat mitä tahansa lisuketta ja heität protskun lähteen pannulle ja teet kylkeen salaatin tai pilkot vaan jotain vihannesta ruuan kylkeen tai et et syö edes vihanneksia.

Vegaani voi syödä runsaasti kotimaisia raaka-aineita. On Härkikset, Nyhtikset, hernettä kasvatetaan Suomessa, niin pinaattiakin, kvinoaakin, härkäpapua myös. Suomalaisesta kaurasta tuotettuja tuotteita on ihan sikana!

Jotkut vegaanit ovat fennovegaaneja eli syövät vain Pohjoismaissa tuotettuja raaka-aineita.

Vegaanien soijan syönti ei myöskään tuhoa maapalloa. Suurin osa viljellystä soijasta menee liharuuan tuotantoon ja esimerkiksi kaapistani löytyvät soijarouheet ja palat on tuotettu Euroopassa, jossa ei ole sademetsää.


Vegaanit eivät ole aina syyllistämässä. Jos joku mainitsee olevansa vegaani tai kertoo faktaa ilman mässäilyä eläintuotannosta tai eläinperäisten tuotteiden ilmastovaikutuksista niin siinä ei olla heti syyllistämässä, että sinä senkin paska. Jos hermostut vegaanista ilman provokaatiota, niin olisiko aika mennä itseensä?  Tietenkään ehkei kukaan jaksa mistään tyhjästä nyhjäistyä luentoa, mutta jos aiheesta keskustellaan, niin miksi asiasta suututaan, koska sen faktan kertoja on vegaani?

Jos hermostut faktasta, että liharuuan korvaaminen maitoproteiinilla on yhtä tyhjän kanssa ilmastonmuutoksen takia (juuston ilmastovaikutus on melkein yhtä suuri kuin punaisen lihan, koska yhteen juustokiloon tarvitaan todella suuria määriä maitoa) niin onko se vegaanin syy? Jos joku aikoisi juosta maratonin ja kertoisi harjoittelevansa siihen juoksemalla kerran viikossa 5 kilsan lenkkejä, niin kyllä varmasti joku maratonaari kertoisi, että tuollainen treenaaminen ei ehkä ihan riitä. 

Itse yleensä jos joudun jostain ruuasta kieltäytymään niin totean etten syö maitotuotteita tai lihaa. Ihan siitä syystä, että jos sanon olevani vegaani, niin jotkut saatavat reagoida siihen negatiivisesti ja itse ei sellainen kiinnosta. Toki jos joku tarkemmin kysyy ruokavaliostani, niin kerron olevani vegaani.

Vegaanin ei tarvitse luopua kaikesta. Kyllä vegaanitkin omistavat lemmikkejä, ajavat autoa, matkustavat lentokoneella ja ostelevat turhia vaatteita. Toki jotkut ovat niin HC-vegaaneja etteivät aio hankkia lemmikkieläimiä, koska eivät koe sitä eettiseksi. Se on heidän oma valintansa. Kenellekkään en suosittele lihansyöjä tai sekasyöjä lemmikin muuttamista vegaaniksi. Oma valinta on aina oma valinta, lihatuotannon eettiset ongelmat ja ilmastonmuutos eivät ole lemmikkien vika. 

Ja paras kaikista :D Vegaaninen ruoka ei ole mautonta eikä tofu maistu visvalle! Toki jos tykkäät syödä ja tehdä mautonta ruokaa, niin siitä vaan. Itse pidän herkullisesta ruuasta :) En tiedä kuka saa tofusta visvaisen makuista :D No ehkä jossain ravintolassa on niin onnistuttu?

Näitä juttuja mulla riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta tästä postauksesta tuli jo liian pitkä. Voin kyllä lisää aiheesta kirjoittaa, jos teitä kiinnostaa.

Jos tämä postaus sinua alkoi ärsyttämään niin pysähdy hetkeksi miettimään oliko vika postauksessa vai omassa asenteessasi :) 

Peace and Love <3