torstai 10. marraskuuta 2016

Miten mä oikein jaksoin?

Nyt kun olen vähentänyt treenimäärän 3-4 treeniin viikossa, niin on ihan käsittämätöntä ajatella, että miten olen parhaimmillani jaksanut treenata 5-6 kertaa viikossa :D Ja siis kun energiaa riitti ihan sikana eikä se treenimäärä tuntunut edes hullun raskaalta. Toki kroppa oli väsynyt treeniviikon jäljiltä.

Esimerkiksi viime viikon torstaina olin jo ihan rättipuhkipoikki, kun olin tehnyt 3 treeniä ja ollut maastotöissä. Tarkoitus oli  mennä crossfittiin, mutta jäinkin peiton alle makoilemaan mieluummin :D


Osahan siitä jaksamisesta oli vaan sitä tolkutonta innostumista. Treenaaminen oli vaan niin huippua ja kun tuloksiakin vielä tuli, niin ne vaan lisäsi sitä omaa intoa. Toisaalta ei kaikessa ollut edes järkeäkään. En enää esimerkiksi tekisi salitreeniä ja sen jälkeen menisi spinningiin. Tai kävisi spinningtunnilla ja siitä menisi bodypumppiin. Tai tekisi salitreeniä ja sen jälkeen menisi 12 kilsan lenkille :P
Siis ei niin mitään järkeä! Mutta kun salitreeniä ei voinut jättää tietenkään koskaan välistä ja tietenkin piti myös ehtiä treenata aerobistakuntoa!

Vaikka tankotanssiin haluan nykyään päästä mahdollisimman usein, niin siltikin voin mennä keskiviikkosin vaikka johonkin toiselle jumppatunnille, jos en tankotunnille ole ehtinyt ilmoittautua ajoissa. Tai en mene 2 tankotuntia putkeen, koska mun iho ei sitä kestäisi ja tekniikka varmasti kärsisi mulla, kun lihakset väsyy.

Ekaa kertaa tipuin tangolta, onneksi sain käsillä otettua vastaan :D
Tietenkin jos treenaa tavoitteellisesti, niin silloinhan se edellyttää että treenaa, mutta järki on myös hyvä pitää päässä. Joskus enemmän on vähemmän ja ettei kannata tavoitella useampaa eri asiaa kerralla niin, että treenaamisessa ei ole enää päätä eikä häntää :D

Terveysliikuntaa ajatellen treenimäärän ei tarvitse todellakaan olla mitään 6 treeniä viikossa :P UKK-instituutin liikuntapiirakan mukaan riittää viikossa 2 tuntia ja 30 minuuttia reipasta liikuntaa tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavaa liikuntaa. Lihaskuntoa on hyvä treenata ainakin 2 kertaa viikossa.

Eli terveydellistä tarvetta ei ole treenata mitään 10 tuntia viikossa. Nykyään tuntuu siltä, että moni luulee tai saa muualta suorituspaineita, että on treenattava aivan tolkuttomasti terveytensä eteen.
Omasta mielestäni hyvä on suosia hyötyliikuntaa ja treenata vaikka UKK-instituutin suositusten mukaan, se riittää! :)

Vihdoin kävin kampaajalla :)
Monesti tuntui ennen, että jos treenasin vähemmän tai oli pidempi tauko, niin mietin että apua kuinka lihakset surkastuu ja juoksukunto huononee ja apua apua apua!
No mitä nyt sitten on tapahtunut, kun treenaan vähemmän en käy enää salilla enkä juoksemassa ja viikonloppuisin herkkujen suhteen menee överiksi?

Treenikuntoni ei ole huonontunut olemattomaksi. Toki olen huomannut ettei jaloissa ole enää samanverran voimaa kuin ennen. Kaikki pitkäkestoiset kyykkäämiset on ihan hirveän rankkoja ja jalat menee tosi helposti jumiin, jos jossain jumpassa vähänkään kyykätään painojen kanssa :D Aerobisen kunnon huonontumista en ole havainnut, mutta siitä voin kiittää varmasti arkipyöräilyä <3 Toki en tästä yhtäkkiä lähtisi 15 kilsan juoksulenkille.

Ja salitreenaamisen lopettamisen jälkeen en muuttunut lihaksettomaksi laihaläskiksi, mitä harmittavan monet kuvaavat aiempaa ulkonäköään ennen salitreenin aloittamista. Toki painoni on pudonnut samalle tasolle kuin ennen saliharrastuksen aloittamista, siinä voi toki olla osansa myös vegaaninen ruokavalio, en tiiä syönkö tällä hetkellä tarpeeeksi rasvaa :P  Uskon kyllä, että myös lihasmassaa on lähtenyt nesteen lisäksi, mutta silti näen kropassani sen, että harrastan liikkumista.

Eli mitään katastrofaalista ei ole tapahtunu 3 treenin viikkojen vuoksi ;)

Olkaa itseänne kohtaan siis armollisia <3 Jokainen treenatkoon niin paljon kuin tahtoo, kunhan se on itsestä mukavaa!

Kuinka paljon sinä treenaat viikossa ja miksi?

tiistai 1. marraskuuta 2016

Milloin on työssäkäyvän paras treenata?

Nyt kun olen tänä vuonna useamman kuukauden  ollut työssäkäyvä kuin pelkkä opiskelija, niin sitä on tajunnut kuinka helppoa on opiskelijana ollut treenata ihan silloin kuin haluaa vaikka on ollut luentoja, tenttejä ja kouluhommia :D Töiden kanssa treeniaikatauluja pitää vähän sovitella, koska eihän silloin voi treenata aina kun juuri itse haluaisi (ellei ole Pekkaniskalla töissä ;D).

Toki varmasti tämä riippuu työpaikasta, työajasta ja tekeekö vuorotyötä vai päivätyötä.


Vuorotöissä ollessani on aina kyllä ollut ihan niin, että ilta- ja yövuoroisin treenaan ennen töitä ja aamuvuoroisin töiden jälkeen. En itse ainakaan olisi voinut kuvitella iltavuoron jälkeen lähteväni vielä salille tai lenkille :P Tai itsellä ainakin työvuoron päätyttyä pää on sellaista puuroa, että mieluummin suuntaan heti nukkumaan.

Maastotöissä ollessani olen treenannut töiden jälkeen. Joskus olen mennyt suoraan töistä salille ja joskus käynyt kotona lepäämässä hetken ennen treeniä. Parhaimmaksi olen havainnut maastotöissä sen, että paras on töiden jälkeen levätä hetki ja kerätä energiaa ennen treeniä.
Kaikista raskaimmat treenit on ollut paras suunnata viikonloppuun ettei treeni väsyttäisi vielä töissä. Kerran nimittäin juoksin keskellä viikkoa 17 kilometrin juoksulenkin tehdessäni kesätöitä maastossa. Työpäivät olivat täynnä kävelyä ja tuon lenkkipäivän jälkeen jalkani olivat aivan lopussa loppupuolella työpäivää.


Nyt kun olen tehnyt suurimmaksi osaksi perus 8-16 toimistotyöpäiviä niin pitänyt vähän hakea, että mikä aika on itselle paras treenata. Edelleen jumppaan vasta töiden jälkeen, mutta on pitänyt testailla onko paras treenata heti töiden jälkeen vai pitää pieni tauko kotona vai treenata ihan illasta.

Viime viikolla kävin jumpissa heti töiden jälkeen ja voin todeta, että näin toimistotyöläiselle se on paras aika lähteä liikkumaan! Toki itse suhaan niin paljon tulostimen ja oman huoneen väliä ettei koko päivää tule istutua pyllylään ;), mutta työ ei kuluta niin paljon fyysistä energiaa, että ennen jumppaan menoa pitäisi levätä. On tosi kivaa, kun jumpan jälkeen voi mennä kotiin ja ei tarvitse ajatella että pitäisi keretä tässä vielä jumppaan! Eli loppuillan saa olla ihan ilman kiireitä, ellei ole paljoa kotitöitä :P


Tietenkään jumppa-aikataulut eivät mene aina omien toiveiden mukaan ja aina ei pääse jumppaan suoraan töistä. Sitten käyn mieluummin aika illasta liikkumassa. Koska silloin on yleensä aikaa hengähtää kotona ja tehdä kotijuttuja mitä nyt ikinä haluaakaan. Toki jos alkaa väsyttää, niin pitää itseään vähän tsempata enemmän ennen jumpalle menoa :P
Kaikista pahin on mielestäni kuitenkin se, että tulee käymään vain pikaisesti kotona ja sitten heti jumppaan. Itselle siitä tulee kamalan aikataulutettu olo ja mieluummin sitten en käy jumppailemassa sellaisten aikataulujen jumpissa.

Mikä on työaikataulujen puitteissa paras aika teille treenata? Onko parempi tehdä treeni ennen töitä vai töiden jälkeen? Vai tarvitseeko sitä niin miettiä, että mikä olisi työssäkäyvälle paras aika liikkua?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Väsyin jatkuvaan itseni arvosteluun

Liikunnallisempaa elämää aloittaessani mua puraisi kunnolla salikärpänen ja liikunnat painottui eniten salitreeneihin. Ilman sitä innostusta liikkuminen ei olisi vieläkään osa normaalia arkeani. Opin, että kiireisimpinäkin hetkinä voi keretä tekemään treenin, vaikka epäonnistuukin jossain niin kovalla harjoittelulla onnistuu, opin kuinka hyvä olo liikkumisesta tulee ja miltä tuntuu löytää oma lajinsa.


Vaikka treenasinkin tavoitteellisesti salin puolella ja juoksupoluilla, niin osasin mielestäni suhtautua ihan rennosti treenaamiseen. Toisaalta nyt kun miettii, että kuinka rentoa treenaamista on käydä lenkillä ja salilla kipeällä polvella :S En ottanut paineita kropan kehittymisestä. Toki välillä harmitti, jos salilla ei saanut jotain painotavoitettani saavutettua, mutta tiesin että lisää harjoittelemalla onnistun.

Missä vaiheessa sitten kivasta ja rennosta tavoitteellisesta salitreenaamisesta tuli itsensä jatkuvaa peilistä kyttäämistä, itsensä arvostelua ja pettymystä? Itse koen, että se pyörä lähti siinä vaiheessa pyörimään, kun aloin syömään "ruokavalion" mukaan.
En ole ikinä aiemmin siis syönyt mitenkään kiinnittäen syömisiini sen tarkemmin huomiota. Toki kasvissyönti on oma ruokavalionsa, mutta siinä ei kiinnitetä huomiota miten se vaikuttaa ulkonäköön.

 
Ensimmäistä kertaa huomasin kesällä 2015 kehonmuokkauksen negatiivisen vaikutuksen omissa ajatuksissani. Olin onnistunut nostamaan painoni 60 kiloon kovalla treenillä ja syömällä enemmän. Koko kesän ajattelin, että olen liian lihava salitreenaajaksi. Siis tottakai tiesin etten ole lihava, mutta ajatellin etten näytä tarpeeksi timmiltä vaikka treenaasin ahkerasti ja söin terveellisesti. Kesäksi jätinkin massasyömisen, mutta ne ajatukset silti jäivät. Muistan kun Antin luona Imatralla käydessäni tuijotin itseäni peilistä, kun olin ulos menossa ottamaan aurinkoa, ja pohdin, että näytänkö nyt siltä että treenaan ahkerasti salilla.

Syksyllä Joensuuhun palattuani päätin vähentää salitreenien määrää 2 kertaan viikossa, kun Sykkeen jumpat houkuttivat salitreeniä enemmän. Koitin kroppatavoitteiden sijaan tavoitella esimerkiksi leuanvedossa onnistumista ja muita painoihin tai suoritukseen liittyviä tavoitteita.


Mutta nekään eivät tuntuneet tuovan enää sitä iloa salitreeniin mitä ne joskus toivat. Leuanvedossa en tuntunut kehittyvän tai missään muussakaan. Toiset tuntuivat kehittyvän missä vaan ja itse junnasin vain paikoillani.
Somessa oli myös alettava karsimaan kaikenmaailman fitnesskilpailijoiden seuraamista. Ei tuntunut hyvältä tuijottaa täydellisen treenattuja vartaloita, kun itse ei todellakaan kehittynyt samalla tavalla. Ennen osasin ajatella, että en siihen pyrikkään, mutta sitten aloinkin saada paineita vastaavista kuvista.


Tänä kesänä vielä pyrin käymään vähintään 2 kertaa viikossa salilla ja parhaimmillaan 3. Siihen päälle vielä 1-2 kertaa viikossa lenkillä. Alkuun se tuntui ihan hyvältä, mutta sitten taas inhotti. Salilla junnasin vain painojen kanssa ja enkä todellakaan miltään punttimimmiltä näyttänyt. Juoksulenkeillä taas löllöilin vaan hitaasti.
Loppukesästä keskityinkin ennemmin Pokemin Go:n pelaamiseen enkä enää käynyt salilla enkä lenkillä, koska ne vaan ällöttivät.
Alkuun en edes uskaltanut katsoa kesällä Fitnesspäiväkirjoja, koska pelkäsin saavani ohjelmasta paineita. No uskaltauduin lopulta ja ihan ilman huonoa omaatuntoa sarjaa pystyin seuraamaan :)

Olen pyrkinyt lopettamaan kropan muokkaamisen tähtäävän treenamisen kokonaan. Se jatkuva itsensä kyttääminen peilistä, kehityskuvien ottaminen ja itsensä jatkuva arvostelu ei todellakaan tunnu enää hyvältä. Yksinkertaisesti väsyin siihen. Elämässä on nyt vähän muuta mihin pitää voimavaransa keskittää eikä siihen, että onko nyt pylly tarpeeksi iso tai näkyykö vatsalihakset tarpeeksi.

Minua ei ainakaan tee onnelliseksi enää se, että onnistun muokkaamaan vartaloani. Minut tekee onnelliseksi mukava arki, läheiset, hyvä fiilis liikkuessa ja ihan sohvalla löhöily. Kyllä ruokalassa nähdessäni jonkun syövän "fitnessruokaa" muovikipoistaan saa minut miettimään, että tekeekö se varmasti hänet onnelliseksit? Janni Hussikin ennen kovasti esitteli kylmiä kanojaan ja muovikippojaan, kunnes lopulta uupui.

Viime viikolla kävin 2 kertaa salilla. En ottanut salivihkoa mukaan. Tein suosikkiliikkeitäni enkä ajatellut, että teenkö liian pienillä painoilla. Oli mukavaa. Saatan käydä tälläkin viikolla riippuen jumppa aikatauluista.

Mutta edelleen tässä on opettelua suhtautumisessa mikä määrä liikuntaa on tarpeeksi. Niin kauan opin, että 5-6 treeniä viikossa on se mitä tavoittelen. Nyt en enää. Mutta sitä on vaikea totutella, että 2-3 treeniäkin on ihan hyvä määrä. Ja että joskus voi syödä valmisruokaa tai enemmän herkkuja.

En tarkoita tällä, että kehonmuokkauksessa on jotain pahaa tai väärää. Kun en itse ottanut sitä liian vakavasti, niin siinä oli mukavasti haastetta. Mutta lopulta se vei minut sellaiseen oravanpyörään, että en halua olla arvostelemassa omaa vartaloani enää samalla tavalla. 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Tapion taival

Vaelluskuumeen iskettyä ollaan Antin kanssa käyty kiertelemässä päiväreittejä ja itse kävin vielä liikuntailtapäivänä Kolilla vaeltelemassa. Kuitenkin haaveilin, että vielä tänä vuonna päästäisiin yön yli retkelle. Ilmat alkaa jo viiletä sen verran, että en tiedä kuinka kauan on mielekästä enää nukkua ulkona :D Tai ainakaan tällaisen ensikertalaisen!

Pohjois-Karjalassa on tosi paljon erilaisia vaellusreittejä ja etsiskelin niitä netin syövereistä, että löytyisikö sieltä meille sopivaa reittiä vielä tälle syksylle. Löysinkin Tapion taival (klik) nimisen reitin Ilomantsista ja innostuin siitä heti, koska reitti kulkisi ihanan Koivusuon luonnonpuiston läpi ja reitillä oli usemapi autiotupa ja myös yksi umpilaavu. Teltassa ei siis olisi pakko nukkua vaan pääsisi tupaan tai laavuun, jos tilaa olisi!



Suunnittelin reitin niin, että lähdettäisiin "väärästä" suunnasta eli Hoikantieltä ja sieltä matkattaisiin kohti loppupäässä olevia autiotupia. En halunnut lähteä Lakonkankankaan parkkipaikalta, koska autiotuvat olisivat olleet heti alkumatkasta ja reitin pohjoisosassa olevalla Koivusuon luonnonpuistossa ei voi yöpyä.

Antti ehdotti sitten viime viikon alussa, että lähdettäisiin viikonloppuna Tapion taipaleelle ja eipä mulla muita suunnitelmia ollut :D Pohdittiin yhdessä ruokapuolta ja suunnittelin myös, että missä pidetään ensimmäinen tauko ja mille tuvalle kannattaa suunnata yöksi.

Suunnitelmat olivat ihan hyvät, kunhan oltaisiin vielä suunniteltu lähtö Ilomantsiin paremmin eli oltaisiin pakattu rinkat jo perjantaina ja saatu launtaina lähdettyä jo aamusta :D Itsehän olin haaveillut rennosta vaellusvauhdista ja maisemien ihailusta ja saatiinkin lähtiessä riita aikaiseksi, kun mua ärsytti! Onneksi matka Ilomantsiin on sen verran pitkä, että riitakin siinä unohtuu ;)



Oltiin Hoikantiellä vasta kolmelta iltapäivällä, mutta reippain mielin lähdettiin matkaan ja vitsit, että olin innoissani :D Ensimmäiset vähän yli 2 kilometriä Hoikantieltä on tylsää metsäautotietä ja sen jälkeen vasta alkaa metsäpolku. Me vielä pysähdyttiin korjaamaan rinkkoja parempaan asentoon, syömään suklaata ja varmistettiin, että lähdetään oikeaan suuntaan. Tapion taival on kyllä hyvin merkitty oranssilla täplillä ja välillä vastaan tulee opaskylttejä. Vaikea on eksyä, kunhan vilkuilee niitä puiden merkkejä eikä mene vaan oman mielensä mukaan. Tosin Koivusuon luonnonpuistossa saa liikku vain merkityllä reitillä.

Olin kyllä tyytyväinen, että olin tutustunut reittiin melkoisen hyvin, koska Pirhun rakennukset nähdessäni en säikähtänyt, että kuljettaisiin jonkun pihan poikki :D Antti ekaksi mulle huomautti, että eihän me olla nyt jonkun pihaan menossa, mutta tiesin kertoa, että kuuluu ihan reittiin ;) Pirhun jälkeen matkan varrella näkyikin maisemissa Metsähallituksen ennallistamisprojekteja pienaukkohakkuiden ja lahopuuntuottamisen muodossa. Mä aina oon tosi innoissani näitä nähdessäni maisemissa, koska mua ihan ammatillisesti kiinnostaa metsän ennallistaminen :D Reitin varrella oli myös erilaisia kylttejä kertomassa näistä projekteista tai joistain erikoisemmista puista tai muurahaiskeoista.

Puita kaulataan, jotta niistä tulisi lahopuita

Ilomantsissa karhuja ja susia on "pikkaisen" enemmän kuin Joensuun kaupunkialueella, ja monet kyseli ennen meidän reissua, että eikö meitä pelota karhut tai sudet. Eipä niitä jaksanut alkaa etukäteen pelkäämään, sillä niitten kotiseudullahan me liikuttiin. Ja olihan meitä kaksi, joten meistä lähti ääntä jutellessa ja kaksin kulkiessa en uhraa ajatuksiani karhupelolle. Tosin silti se pelko oli jossain taustalla, koska yhtäkkiä pyöräilijöiden ilmestyessä vastaan ensimmäinen ajatukseni oli, että karhu tulee vauhdilla :D En sentään rääkäissyt tai mitään vaan huomasin heti, että kyseessä on 2 pyöräilijää.

Muita vaeltajia ei matkan varrella sitten nähtykkään pyöräilijöiden lisäksi ja niin oletinkin, koska kyseessä ei ollut kuitenkaan Koli ja on jo lokakuu. Mukaavahan se oli kulkea rauhassa kaksisteen ilman, että tarvi muita ihmisiä väistellä.



Kaikista eniten koko reissulta olin odottanut Koivusuon pitkospuita. Olen itse käynyt aiemmin opintojen takia Koivusuolla ja mielestäni se on vaan niin kaunis <3 Tosin siellä rämpiessä kenttäkurssilla kyllä tuli keskityttyä enemmän siihen, että mihin astuu ettei uppoa ;D

Eikä maisemat pettäneet taaskaan <3 Vaikka ruska alkaa täällä Pohjois-Karjalassa olemaan jo ohi, niin suo oli edelleen kauniin värinen. En tiedä mikä minua niin suomaisemassa viehättää, ehkä se koskemattomuus ja maiseman hauraus <3 Suomessa monet suot ovat joutuneet turvetuotannon tai metsätalouden alle ja koskemattomat suot ovat harvinaisuuksia. 






Koivusuon jälkeen reitti jatkui vähän matkaa vielä metsäpolkua, mutta sitten saavuttiin taas metsäautotielle. Reittikuvauksessa mainitaan, että Tapion taival kulkee aika pitkän matkaa metsäautoteitä, mutta mielestäni ei nyt niin paljoa kuin Hoikantieltä pari kilometriä ja Koivusuon ja metsäpolkujen jälkeen noin pari kilometriä Polvikosken tulipaikalle. Tai oletin, että metsäautoteitä olisi ollut enemmän :D (ihan hyvä juttu ettei ollut).

Hoikantieltä Polvikosken tulipaikalle oli 8 kilometriä ja pysähdyttiin siinä pitämään ruokatauko. Tulipaikka oli siisti, puita oli hyvin ja kirveskin löytyi. Antti hakkasi halkoja ja pisti tulet ja ryhdyttiin paistamaan makkaroita. Ilma kun on sen verran viileä, että jääkaappiruokakin kulki hyvin rinkassa :D





Makkaranpaiston jälkeen pimenikin aika nopeasti ja meillä oli Polvikoskelta matkaa vielä 5-6 kilometriä matkaa Niemenpuron autiokämpälle, jossa olin suunnitellut meidän yöpyvän jos tilaa siellä olisi. Oltiin jätetty teltta autoon, koska yöpaikkoja reitillä on sen verran, että kyllä jonnekin mahtuisi.

Antilla oli onneksi otsalamppu, kun lähdettin Koitajoenvartta kulkemaan, itse hölmönä en ollut sellaista hankkinut (ensi kerralle kyllä!). Jonkin aikaan valitettuani, etten nää mitään Antin takana kulkiessani enkä edessä kulkiessa, niin Antti kaivoi mulle rinkastaan sähkölyhdyn ja se kyllä helpotti heti, kun näki kunnolla :D  Siinä pilkko pimeässä talssiessa pelattiin Kumman kaa lähtisit vaeltamaan-peliä. Pahin kysymys mulle taisi olla, että lähdenkö Cheekin vai Ville Niinistön kanssa vaeltamaan. Valitsin kuitenkin Villen, koska Villen kanssa varmasti yhdessä ihailtaisiin luonnon kauneutta :D

Loppumatkasta kuljettiin kyllä hiljaa, kun mua alkoi ainakin se loputon pimeässä talssiminen väsyttämään. Lopulta päädyttiin Sammalpuron umpilaavulle ja siinä reittikyltissä luki, että Niemenpuron autiotuvalle on vielä 1,5 kilometriä matkaa, niin päätettiin jäädä laavulle ettei jouduttaisi pahimmillaan kulkea 3 kilometriä ylimääräistä jos ei kämppään mahduttaisikaan.
Laavun katossa oli vähän reikiä ja seinissä, mutta kyllä se meille kelpasi :) Laavu kuulemma olisi tarkoitus kunnostaa muutaman vuoden sisällä.



Laavun sisällä oli tulisija, joten Antti hakkasi halkoja ja sytytettiin tuli, puita oli kyllä taas hyvin. Laavun läheisyydessä oli myös kuivakäymälä, joka oli tosi siisti.

Koska tulisija savutti aika melkoisesti, niin me odotettiin ulkona kunnes tuli hiillos ettei saataisi häkämyrkytystä :P Paisteltiin sitten vielä jäljelle jääneet makkarat ja ryömittiin makuupusseihin. Yhdistettiin makuupussit ja tarkoitus oli popsia vielä suklaata, sipsiä, näkkileipää ja tarteksia ja katsoa Possea puhelimella. Mua alkoi kuitenkin nukuttamaan niin paljon, että jätettiin Posse kesken ja pestiin hampaat ja mentiin nukkumaan. Ei nukuttu makuupussit yhdistettyinä, koska niitä ei saanut sitten niin, että pääaukosta näkyisi vaan nenä.
En kyllä nukkunut niin hyvin kuin olisin luullut, mutta unta silti sain. Makuualusta oli vähän turhan kova ja kylkeä kääntäessä piti suunnilleen heti kääntyä taas. Parhaiten sain unta selällä nukkuessani.

Yöllä ei kuulunut suden ulvontaa tai karhun mörinää. Aamulla kyllä korppi raakkui :D



Heräiltiin aamulla kymmenen maissa ja tuli reippaasti sitten noustua, kun edellispäivän pyöräilijät tulivat laavun ovea kolkuttelemaan. Me teljettiin laavun ovi yöksi, että jos joku olisi laavulle tulossa niin herättäisiin siihen oven rykimiseen eikä vasta siihen, että joku seisoo vieressä :D Eli ei siis sen takia, että oltaisiin haluttu omia laavu vaan sen takia, että oltaisiin hereillä jos joku tulee laavuun.

Antti pisti ulkotulipaikkaan tulet lämmikkeeksi ja ryhtyi puuron keittoon. Voin sanoa, että puuro, kahvi ja tarteksilla voidellut näkkärit maistui älyttömän hyviltä. Aamulla nähtiinkin enemmän porukkaa. Niemipuron autiotuvalla olleiden vaeltajien kanssa vaihdettiin muutama sana ja meidän kanssa tulille tuli pari vaeltajaa, jotka olivat retkeilleet Koitajoen reiteillä koko viikonlopun. Olivat hurjat vielä ylittäneet joen uiden, kun vetolautat oli otettu jo pois käytöstä!

Aamupalan jälkeen tiskailtiin, pakattiin, siivoiltiin laavua ja lähdettiin paluumatkalle.





Se hyvä puoli pimeässä talssimisessa oli ollut, että seuraavana päivänä maisemat oli meille uudet ! Mieluiten suosisin rengasreittejä ettei tarvitsisi talssia edes takaisin matkaa, mutta Koitajoen alue on niin kaunis ettei haittaa kulkea samoja maisemia.

Päivänvalossa nähtiin majavan töitä ja majavan polku ja oli niistä innoissani, sillä haaveenani on nähdä majava luonnossa! Eräästä blogista luin, että bloggaaja oli Tapion taipaleella nähnyt majavan syömässä mustikan varpuja. Mäkin olisin halunnut! Mutta valitettavasti niin onnekkaita ei oltu.



Vaikka reitti on hyvin merkitty niin lähdettiin vahingossa kulkemaan metsäautotietä pitkin, joka ei kuulunut reitille, kun muistettiin, että oltaisiin saavuttu jo Polvikoskelle ! No oikaistiin pikaisesti metsän halki takaisin polulle.  Eli kannattaa seurata, niitä puihin merkattuja täpliä. Aloin kiinnittämää huomiota ettei täpliä enää näkynyt. Matka Sammalpuron laavulta Polvikosken tulipaikalle tuntui päivänvalossa paljon lyhyemmältä verrattuna siihen, kun talssittiin pimeässä.

Polvikoskella pysähdyttiin pitämään taas taukoa ja keiteltiin nuotion ääressä retkikeittimellä lämminkuppi keitot ja popsittiin hapankorppua taas tarteksilla. Polvikoskella nähtiin pari asuntovaunua ja eräälle pariskunnalle neuvottiin reitti Koivusuolle.




Ruokatauon ja kahvikupposten jälkeen jatkettiin taas matkaa ja ihailtiin Koivusuolla jälleen suon kauneutta. Koivusuo näytti jättävän meille vielä hyvästinsä, sillä näimme hirven ylittämässä suota. Hihkuin Antille kuin pikkulapsi nähdessäni hirven, ihan kuin en olisi hirviä aikaisemmin nähnyt !
Mielestäni se oli vaan niin kaunista, että hirvi kulki juuri kotonansa ja turvassa ihmisiltä.



Loppumatka sujui verkkaisesti ja ilman kommelluksia, tosin metsäautotiellä juuri ennen autoa meinasin hypätä säikähdyksestä Antin syliin, kun olin kuulevinani vierestäni ryskettä ja ajattelin karhun tulevan esiin. Anttikin säikähti, kun kiljaisin ja loikkasin melkein syliin.



Auto odottikin meitä ihan ehjänä parkkipaikalla ja lähdettiin kotia kohti. Matkalla tilattiin Roihusta pizzat, koska vaelluspizzat nyt kuuluu asiaan !

Reissu oli oikein onnistunut, vaikka lauantaina lähdettiinkin liian myöhään. Edettiin kuitenkin verkkaisesti eikä tarvinnut suorittamalla kulkea. Otsalampun ja sähkölyhdyn ansiosta nähtiin kulkea pimeässä.
Ruokaa meillä oli liikaa mukana muttei se haitannut, kun kyseessä oli 2 päivän reissu ja tasainen maasto. Vettäkin meillä oli runsaasti mukana, mutta eipä tarvinnut hakea joesta tiskivettä kuin ainoastaan aamulla.

Tapion taival on mielestäni mukava ja helppokulkuinen reitti. Polut ovat välillä kapeita ja siellä kyllä kannattaa olla vaellus tai maastokengät jalassa tai jalat kastuvat helposti ja juurakoita kyllä on. Poluilla oli joissakin kohdin kaatuneita puita, muttei kuitenkaan mitenkään huomattavan paljoa.

Telttaa ei ole pakosti oltava mukana, mutta kannattaa varautua ettei autiotupaan pääse omaan rauhaan, koska ne ovat melko suosittuja ja käsitykseni mukaan melkein kaikissa tuvissa oli porukka viime viikonloppuna.
Tulipaikat olivat siistejä ja polttopuita oli rutkasti.

Suosittelen reittiä kyllä ehdottomasti ja varsinkin käymään Koivusuolla, se on näkemisen arvoinen!

Tämä oli mun ensimmäinen 2 vuorokauden vaellus ja oli kyllä onnistunut sellainen. Ei tarvitse heittää rinkkaa nurkkaan vaan innolla odotan, että päästään taas keväällä pidemmille kuin päivävaelluksille.

Oletteko käyneet Koitajoen retkeilyreiteillä! Millä vaellusreitillä olette olleet ensimmäisellä yli vuorokauden vaelluksella!

torstai 13. lokakuuta 2016

Mun uusi treenikaveri!

Tai ei mun treenikaveri taida olla niin kovin uusi enää, kun sain sen heinäkuussa syntymäpäivälahjaksi ;D

Kyseessä on siis Polar m400 urheilukello! Me ei Antin kanssa viime vuonna ostettu toisillemme synttärilahjoja, kun ei keksitty mitään (meillä on peräkkäisinä päivinä synttärit) ja käytiin sen sijaan ravintolassa syömässä. Tänä vuonna pystyi siis vähän enemmän panostamaan syntymäpäivälahjoihin ;)

Ihan joka päivä en ole näin aktiivinen :D

Mulla ei ole omaa sykemittaria tai mitään urheilukelloa. Joskus olen lainannut Antin Lidlistä ostamaan sykemittaria ja se on viime aikoina toiminut vähän niin ja näin :P Onhan mulla Polar Loop aktiivisuusranneke mut sitä pitää ladata suunnilleen joka päivä eikä se ota aktiivisuuttaa kuin suunnilleen kävelystä ja juoksusta, niin blah.

Kesällä tuli juteltua mun kesätyöpaikan esimiehen kanssa, kun hänellä oli Polar m400 urheilukello ja siitä sain idean, että jos Antin kanssa ostettais toisillemme urheilukellot synttärilahjaksi :D Polarin kello sopi mun tarpeisiin parhaiten, koska siinä on aktiivisuuden seuranta, gps mittari ja sillä pystyy mittaamaan hyvin muita treenejä. Antille mä ostin Suunnon kellon, joka oli hyvä varsinkin pyöräilyharrastuksen kannalta.


Alkuun vähän huoletti, että jaksanko käyttää tätä, koska Loopia en jaksanut käyttää kuin suunnilleen kuukauden. Mutta täähän on ihan erilainen! Tää mittaa aktiivisuutta myös pyöräillessä, salilla ja joogatessa. Ja treeneissä näkee omat sykkeensä ja tosiaan jos käyttää sykevyötä, niin treenistä saa palautteen.
Monet ovat myös puhuneet sykemittarin aiheuttavan paineita treenatessa, mutta itse en pyri treenaamaan tietyllä sykealueella :P Joskus kurkkaan treenatessa vaan, että kuinka paljon syke on noussut.

Oon myös tosi tyytyväinen ollut kellon matkan mittaamiseen. Antin Suunnon kanssa mittasivat melko saman matkan (Polar hieman lyhyemmän kuin Suunto, mutta Antti kävi kuvailemassa eikä koko ajan kuljettu peräkanaa :D), eikä paikallaan ollessa kello mittaa mitään mitään lisämatkaa :D

Ja jos on sellainen kiukkupiukku päivä, että nökötän koko päivän sohvan pohjalla eikä kiinnosta kuunnella Polarin piipitystä liikkeelle lähtemisestä, niin sitten en pidä sitä silloin ranteessa :) Yllättävän vähän sellaisia päiviä on ollut ja oon käyttänyt Polaria tosi aktiivisesti :)



Toki tässä on myös huonot puolensa, mutta mikä vempele olisi koskaan täydellinen. Suurin vika on mielestäni kellon massiivisuus, josta olen lukenut paljon muidenkin naisten palautetta! Siis hihojen läpi kellon saaminen on välillä tosi hankalaa ja on ärsyttävä aina taiteilla sen kanssa. Enkä ala ostamaan isompia vaatteita urheilukellon takia ;)

Toinen miinus puoli on se, että sykevyö ja kello eivät pysty keskustelemaan keskenään vedessä. Eli sykevyö on täysin hyödytön vedessä. Mulle se ei tietenkään oo mikään maailmanloppu, kun käyn vaan vesijumpassa harrastamassa vesiliikuntaa, mutta uimareille tätä kello en suosittele :P Tosin tiesin jo ostaessa kyseisen "ominaisuuden", koska myyjä sanoi ettei siitä ole vedessä hyötyä.

Ja vaikka kello ottaa melko hyvin aktiivisuutta verrattuna Loopiin, niin päivän tavoitetta on välillä vaikea saada varsinkin ilman sykevyötä. Itse käytän sykevyötä vain treeneissä, joten en ihan huvin vuoksi ala sitä käyttämään :D

Palautumista, kehittymistä ja kellon asetuksia pystyy muokkaamaan Polar Flow-palvelussa. Palvelu on mulle tuttu jo Loopin takia, mutta se on kyllä ihan ensikertalaisellekin helppo käyttää. Asentaminenkin koneelle on helppoa, sen kun tökkää kellon kiinni koneeseen ja se asentuu siitä :)

Onko teillä kokemusta Polar m400 urheilukellosta? Ootteko tykänneet siitä? Käytättekö liikkuessa yleensä sykemittaria tai urheilukelloa?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Älä hanki kissaa, jos sinulla ei ole aikaa koiralle

Jos ajattelet ettei sinulla ole aikaa koiralle niin älä ota koiran sijasta kissaa, koska "kissat viihtyvät niin hyvin yksin". Toki kissoja on luonteeltaan erilaisia, mutta miksi edes hankkia lemmikkiä jos se joutuu olemaan paljon yksin?

Kissojen asema on Suomessa edelleen huono ja Sey uutisoi heinäkuussa, että Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuodessa (klik). Tänä syksynä kissatilanne on ollut järkyttävä, monessa paikassa sijaiskodit ja eläinsuojat ovat täynnä.

Vaikka kissojen leikkauttamisesta kampanjoidaan vuodesta toiseen ja pidetään leikkautuskampanjoita, joissa kissan voi leikkauttaa puoli ilmaiseksi, niin ihmiset eivät vain ymmärrä leikkauttaa kissaansa. Kollikissat on myös kastroitava, sillä yksi kolli voi siittää vaikka kuinka monta pentuetta vuodessa.


Kesäkissa-ilmiö on aivan järkyttävä, sillä kuka oikeasti kuvittelee vielä vuonna 2016, että kissan voi ottaa itselleen pentuna kesäksi ja jättää sitten yksin luontoon. Jos et ole valmis pitämään lemmikistäsi huolta sen koko eliniän, niin älä hanki lemmikkiä!!!!!!

Suurin kissojen ongelma on varmasti se, että niitä saa ilmaiseksi. Toki myös ilmaisen kissan ottavat pitävät kissoistaan hyvää huolta (itse ainakin siihen pyrin 2 ilmaisen kissani kanssa). Sitten kun kissa on ilmainen niin siihen ei viitsitä "haaskata" rahaa rokotuksiin, sterilisaatioon tai kastraatioon tai muihin eläinlääkärikäynteihin.

Yleinen harhaluulo on varmasti myös se, että kissan kuvitellaan olevan helppo ja hyvin itsenäisesti pärjäävä lemmikki. Kuitenkin se kotiin tuleva söpöläinen kaipaa huomiota, sosiaalistamista ja omistajan läheisyyttä. Kissanpennut saattavat olla myös aikamoisia tuholaisia, Jackson ja Korppu ainakin roikkuivat vähän väliä verhoissa, valvottivat kuukaustolkulla öisin ja tiputtelivat tavaroita :D
Kissatkin kaipaavat sosiaalistamista kuten koiratkin. Eilisellä kissaluennolla puhuttiinkin, että kissanpentua voi kuljettaa samalla tavalla kuin koiranpentua mukana sosiaalistamistarkoituksessa (tietenkin valjaissa).

Omat kissani ovat luonteeltaankin varsin lempeitä ja löpsöjä, mutta niistä pentuina huolehtinut päätti sosiaalistaa niitä kunnolla ja olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen <3 Lisäksi minun luonani on käynyt kavereita kissoja katsomassa, kun ne olivat pentuja (ja tietty edelleen kavereita käy vaikka kissat ovat aikuisia :D).

Vaikka kissa ulkoilisi itsekseen vapaana, niin ei se tarkoita ettei se tarvitsisi omistajaltaan muuta kuin ruokaa, vettä ja siistin vessan. Tiedän itsekseen ulkoilevia kissoja, jotka viettävät suurimaan osan ajastaan ulkona, kun niiden kanssa ei kotona leikitä eikä anneta huomiota.


Kissaa hankkiessa pitää miettiä ihan samoja asioita kuin koiraa hankkiessa. Onko aikaa kissalle? Onko rahaa pitää kissaa? Onko kissalle hoitajaa, jos lähtee itse matkoille?  Kissaa ei saa missään nimessä jättää ypöyksi viikonlopuksi vaikka laittaisi ruokakupin täyteen ruokaa!!! Tiedänkö kissoista tarpeeksi?

Vaikka kaupasta saa suht halpaa kissanruokaa, niin sen laatuun pitää kiinnittää huomioita. Vehnähöttöruuat voivat aiheuttaa kissoille virtsakiviä, jotka voivat pahimmillaan kollikissoilla johtaa peniksen poistoon. Kissa voi myös yhtäkkiä sairastua ja eläinlääkärin reissu ei olekkaan halpa. Hyvä muistisääntö on, että jos rahaa ei ole koiraan niin ei ole kissaankaan.

Kissaan lajina on myös hyvä tutustua ennen kissan hankintaa. Lemmikkiänsä on paljon helpompi ymmärtää, kun tietää mitä sen elekieli tarkoittaa. Kissa ei esimerkiksi kiusallaan raavi huonekaluja, vaan se on sille luontaista toimintaa. Järjestämällä kissalle tarpeeksi omia raapimiskohteita, voi huonekalujen raapimisen välttää.

Valitettavan monet myös ovat valmiita luopumaan kissoistaan, jos ne alkavat pissimään väärään paikkaan. Kissaa ei olla edes käytetty eläinlääkärissä, ei koitettu useampaa vessaa, erilaista vessaa tai erilaista hiekkaa, ei pohdittu onko kissa stressaantunut jostain. Kissa ei tee koskaan asioita kiusallaan! Tai no olen kuullut kostopissoista ja meillä kyllä Jackson tiputtaa tavaroita tahallaan :D 



Kissat ovat todella fiksuja, läheisyyttää rakastavia ja hauskoja lemmikkejä. Ja kyllä kissoja on erilaisia luonteeltaan, kuten on ihmisiä, koiria ja muita maailman eliöitä. Vaikka kissoja yleensä kuvaillaan itsepäisinä ja välinpitämättöminä, niin niitä pystyy kouluttamaan kuin koiria. Toiset kissat tykkäävät työskennellä ihmisen kanssa enemmän kuin toiset. Jos temppujen opettaminen ei onnistu, niin vika on kouluttajassa.

Istumisen opettaminen Jacksonille ja Korpulle tuntui mahdottomalta tehtävältä itselle, mutta kun pidin temppuilusta tauon ja päätin sitten taas yrittää kärsivällisenä, niin se onnistuikin. Tajusin liikuttaa kättäni niin, että kissa istahti :D ja nythän meillä osataan useampia temppuja. Maahan meno on kyllä itselle vieläkin täysi mysteeri, kun kumpikaan kissoista ei mene maahan vaikka namua kuinka liikuttaa eteenpäin vaan molemmat lähtevät tietty kävelemään namun perään :D

Jos pidät kissoja tyhminä ja tylsinä lemmikkeinä, niin todennäköisesti et tiedä kissoista mitään.

Miksi kissanomistajista tulee hulluja kissatätejä tai -setiä? Koska kissat kietovat meidät tassunsa ympärille :D En osaa edes kuvailla kuinka ihanaa on kun kissa kehrää kainalossa tai sylissä <3 Tai kun se naukaisee tervehtiessään tai kun sen kanssa valjastelee ja se kurisee 
Itse koen myös älyttömän suurena kunniana sen, että kissani luottavat minuun ja nauttivat läheisyydestäni <3

Jos olet päättänyt hankkia kissan ja olet harkinnut tarpeeksi ja tutustunut kissaan lajina, niin suosittelen kissan hankkimista eläinsuojeluyhdistykseltä tai jostain löytölästä. Jos tuntuu, että et jaksaisi kissanpennun rasavilliyttä (aikuiset kissat voivat toki myös olla rasavillejä), niin paljon on myös kodittomia aikuisia kissoja.
Kannattaa pohtia myös, että olisiko mahdollista ottaa kaksi kissaa. Kissaa ymmärtää parhaiten loppujen lopuksi toinen kissa ja itse on mukavampi lähteä töihin tai muualle, kun tietää että kissoja on kaksi kotona :)

Tulipahan paasausta kissoista, mutta kissojen tilanteen ollessa Suomessa edelleen näin huono, niin tarvittaisiin näemmä vähintään 20 000 paasausta ja sekään tuskin olisi riittävästi. 

Pitäkää kissoistanne huolta ja rakastakaa niitä <3

torstai 6. lokakuuta 2016

Haaveena Herajärven kierros

Hei ja todella paljon anteeksi, että olen jättänyt blogin ihan oman onnensa nojaa ilmoittamatta siitä yhtään mitään. Jotenkin päivittäminen jäi, kun kesällä tein töitä ja koitin vääntää gradua samalla. Työpäivät vielä venyivät välillä todella pitkiksi, joten blogi oli heti se, joka tippui kyydistä pois.

Ja mitä pidempi postaustauko tulee, niin sitä suurempi kynnys on tulla kirjoittamaan. Periaatteessa olin jo tehnyt päätöksen, että lopetan koko bloggaamisen, mutta en kuitenkaan halunnut tulla siitä blogiin kertomaan. En halunnut antaa blogille sitä lopullista kuoliniskua.


Juankoskella Korpulle sattui vielä toinen ikävä tapahtuma, sillä Korpun kimppuun kävi ulkoillessa uudestaan vieras kissa  (eri kissa kun ekalla kerralla) ja sillä kertaa se kaikista pahin tapahtui eli Korppu repi itsensä valjaista irti ja katosi näköpiiristäni. Antti ajoi luokseni onneksi auttamaan Korpun etsinnöissä ja 2 tunnin paniikin jälkeen Korppu löytyi ja lopulta saatiin Korppu turvallisesti kotiin. Sen jälkeen Juankoskella asuminen kissojen kanssa oli minulle melko stressaavaa, koska kissoja oli ulkoilutettava (ovat siihen tottuneet), mutta koko ajan sai pelätä vapaana kulkevia kissoja.
Nyt kotona Joensuussa ei tarvitse onneksi pelätä ja kävin kissat vielä siruttamassa eläinlääkärillä, että jos pääsevät karkuun valjaista ja joku toimittaa ne löytöeläinsuojaan, niin pääsisivät kotiin helpommin :)

Kuva: Antti
Kissojen kanssa ollaan siis nyt asuttu jo yli kuukausi taas kotona ja on kyllä ihanaa taas olla Joensuussa <3 Juankoskella viihdyin kyllä tosi hyvin ja vielä paremminkin ellei vapaana olevat kissat olisi aiheuttaneet vaaratilanteita omille kissoilleni. Mutta kotini on Joensuussa.

Hankin vuodeksi itselleni taas Sykkeen tarran eli jumpassa tulee käytyä ahkerasti nykyään :) Kuntosalilla käymisen ja juoksemisen olen periaatteessa hylännyt kokonaan, koska ne eivät nappaa nyt jotenkin yhtään. Voisin joskus enemmän kirjoitella tavoitteellisen treenaamisen (heh no omalla mittapuulla mun treenit oli tavoitteellisia ;) ) lopettamisen syistä, jos blogilla enää yhtään lukijaa on jäljellä?

Kuva: Antti

 Olen aikaisemminkin blogissa kertonut haaveestani kiertää Herajärven kierros Kolilla. Silloin se haave jäi vain ajatuksen tasolle ja sille, että käytiin Antin kanssa kaupunkipatikoimassa Onkilammella :D En sitten tiedä oliko se tämä kesä metsässä vai mikä, mutta se innostus nosti taas päätään. Innostus taisi tosiaan herätä, kun oltiin kihlajaismatkalla Kolilla :)

Nyt haave ei ole vaan jäänyt kaupungin metsäpoluilla kävelemiseksi vaan ollaan käyty Patvinsuolla kiertämässä Suomunkierto, Korpijärvellä Huuhkajankierros ja olin liikuntailtapäivänä patikoimassa Kolilla.
Ollaan myös ostettu molemmille rinkat, ruuanvalmistussetti ja talvimaakuupussit ja suunniteltu, että kierrettäisiin Herajärven kierroksen pohjoispäänreitti.


Tarkoituksena meillä on tehdä vähän harjoitusretkiä ennen Herajärven kierrosta, koska itsehän en ole koskaan kulkenut rinkka selässä tai yöpynyt teltassa kuin ainoastaan kesällä serkkujen takapihalla :D Nyt lokakuussa olisi tarkoitus vielä ehtiä Ilomantsiin Tapion taipaleelle ja suunnata siellä johonkin autiotupaan nukkumaan ja tietenkin varavaihtoehtona on teltta mukana jos autiotuvat ja umpilaavu ovat täynnä.
Lisäksi täällä ihan Joensuun lähellä on 25 kilometrin rengasreitti, joka on todella mäkinen, joten se olisi meillä varsinaisena harjoitus vaelluksena ennen Herajärveä. Tai Anttihan se ei mitään harjoituksia tarvitse, mutta itse koen tarvitsevani :D

Kävin tiistaina kiipeämässä Kolilla Mäkrävaaralle ja se nousu oli kyllä niin rankka, että rinkan kanssa sen joudun varmaan konttaamaan :'D

Kuva: Antti
Blogin nimeksi voisi suunnilleen vaihtaa Vaelluskärpäsen puraisu, mutta pysykööt blogin nimi ennallaan ;) Ja eihän sitä tiiä, että hiipuuko koko vaellushuuma Tapion taipaleella ja pistän rinkan ja makuupussin heti myyntiin ;) No tuskin sentään :D

Mutta tässäpä pikaiset kuulumiset :) Toivottavasti joku teistä lukijoista tänne blogiin vielä löytää?!

Olisi kivaa kuulla teidän kokemuksia jos olette käyneet kiertämässä Herajärven kierroksen tai jos teillä on joistain muista vaellusreissuista kokemuksia niin niitäkin kuulen mielelläni :)