maanantai 27. kesäkuuta 2016

5 vuoden ihmiskoe

Uskon ettei kukaan ole voinut välttyä ainakaan lukemasta lööppien otsikoita keväällä julkaistusta kohtu "dokumentista". Tomi Kokko söi 30 päivää suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan ja lihoi kuukaudessa 6 kiloa. Tosin hieman epäilen, että onko Kokko tutustunut edes suomalaisiin ravitsemussuosituksiin...


Itseä ärsytti jo "dokumentin" julkaisun aikaiset uutisoinnit ja samoin alkoi ärsyttää kyseinen ohjelma, vaikken sitä edes ollut nähnytkään. Syy ärsytykseen oli se, että esitetään yhden ihmisen ihmiskoe totuteena siihen, että vuosien tutkimukset on täysin väärässä. Miten Tomi Kokko perustelee sen, jos hänen asiakkaansa lihookin hänen laatimallaan ruokavaliollaan 6 kiloa 30 päivässä ? Onko se vain yksittäistapaus vai todiste siitä, että Kokon ravintosuositukset ovat täysin väärässä?

Lisäksi en voi vaan sietää sellaista mustavalkoista ajattelua, että minun tapani on se ainoa oikea ja muut tavat ovat täysin vääriä. Nyt toki kaikki THL kriitikot ajattelevat, että niinhän THL juurikin ajattelee, vaikka ravitsemussuositukset ovat vain suuntaa antavia, niitä voi jokainen soveltaa ja kuten Fogelholm "dokumentissa" sanoi ettei kukaan tule kieltämään tai estämään syömästä toisella tavalla.


Kun Tomi Kokolla on valtava kokemus siitä, minkälainen ruokavalio on oikeanlainen ihmisille ja hänen ansiostaan tuhannet ihmiset ovat muuttaneet elämänsä, niin luulisi Kokolla olevan sen verran tietämystä, että kun yhtäkkiä muutetaan ruokavaliota, niin keholla kestää tottua siihen ja sivuvaikutuksena voi olla muun muassa painonnousu.

Esimerkiksi tässä Iltalehden kasvissyöntiin liittyvässä jutussa kerrotaan, että alkuun voi kärsiä turvotuksesta, koska keholla kestää totutella muuttuneeseen bakteerikantaan. Kun tavallinen talliainenkin voi sen tiedostaa, niin luulisi että ammattilaisena Kokko sen tiedostaisi ettei 30 päivässä keho ehdi tottua äkkiä muutettuun ruokavalioon.

Voin kertoa itsestäni esimerkkinä, kun olen tätä omaa ihmiskoettani ylläpitänyt jo 5 vuotta ja kohta jo 6 vuotta.

Siirryin pescovegetaristiksi (syö kalaa, kanamunia ja maitotuotteita) syksyllä 2010. Muutin ruokavalioni yhtäkkiä, muuttaessani Joensuuhun söin ABC:lla viimeisenä liharuokanani lehtipihvin ja sen jälkeen en ole punaista lihaa enkä kanaa syönyt. Olin aiemmin ollut aika perus sekasyöjä, melkein joka lämpimällä aterialla söin jotain eläintä ja leivän päällekin laitoin eläintä, jos kotona oli leikkeleitä. En ollut aiemmin syönyt soijaa, kuin ehkä muutamia kertoja ja aloinkin vetämään soijaa nassuuni melkein joka päivä ja tutustuin myös muihin kasvisproteiinilähteisiin.

Kasvissyöjä ystäväni kyllä suositteli, että siirtyisin pescovegetaristiksi vähitellen, mutta halusin itse kaikki heti mulle tänne nyt- meiningillä. Arvaatteko millaista ensimmäiset puoli vuotta oli sitten? Mulla oli maha vähän väliä tukossa ja kipeä. Kun en ollut tosiaan aiemmin ennen syönyt soijaa, papuja tai linssejä ja kun niitä siirtyy syömään jatkuvasti kerta heitolla, niin ei se maha tykännyt.
Muistan ennen joulua ajatelleeni, että milloinkohan mun maha toimisi normaalisti.


En muista missä vaiheessa kroppa tottui kasvisruokavalioon, mutta alun jälkeen en ole onneksi samasta asiasta kärsinyt. Paitsi ensimmäisessä vegaanihaasteessani kropalle tuli yllätyksenä se, että söin soijaa enemmän kuin ennen ja olin kamala soijakaasukammio :'D
 Kuvitelkaa, että jos nyt yhtäkkiä alkaisin vetämään 30 päivää lihaa 5 vuoden tauon jälkeen, että millainen kuukauden mittainen ripuli siitä seuraisi? Olisiko se todiste, että lihan syöminen on vaarallista ja aiheuttaa ripulia?

Toki oma esimerkkini ja kokemukseni on myös vain yksittäistapaus :D

Keväällä kävin verikokeissa työhön tulo tarkastuksessa ja terveydenhoitajan kanssa tuloksia läpi käydessä mun arvot paljastui tosi hyviksi! Kolesteroli arvot oli niin matalat, että terkkari päivitteli ettei muista et milloin on niin matalat arvot nähnyt, hemoglobiini arvo oli hyvä ja kaikki muutkin.
Eli mulla ainakin tämän ihmiskokeen tulokset on olleet hyviä ;)


Kuten arvata saattaa, niin katsoin kyseisen "dokumentin", kun se oli Katsomossa katsottavissa. Uteliaisuus voitti ärsytyksen. Ohjelmaa katsoessa kyllä heräsi ajatus, että turha siitä on edes ärtyä, koska se oli selvästi Iholla-ohjelman tyyppinen Tomi Kokon palveluiden mainos.

Mainoksen parasta antia oli Fogelholmin haastattelu, koska Fogelholm vastasi Kokon mussutukseen asiallisesti, asiantuntemuksella ja hänellä oli huumoria jota Kokko ei tainnut sisäistää.

Kyseinen ohjelma kyllä osoittaa sen, että suomalaisissa kouluissa pitäisi ehdottomasti opettaa mediakriittisyyttä. Somesta lukiessa kommentteja kyseisestä ohjelmasta tekee mieli itkeä foliohattuteorioiden vuoksi. En sano, että suomalaisten ravitsemussuositukset on sellaisia, että ne pitäisi niellä pureskelematta, mutta nehän ovat edelleen suuntaa antavia eivätkä käske ihmistä syömään 6 palaa leipää päivässä.

Tänä keväänä myllertäneet Kokon "dokumentti" ja Arman Alizadin ravinto-ohjelma osoittavat minulle sen, että ihmisillä ei ole selvästikkään mitään hajua mitä tieteellinen tutkimus on. Tosin kyseisillä herroilla ei taida myöskään olla käsitystä, että suomalaiset oikeasti syövät ihan päin persettä ja ravitsemussuositukset koittavat ohjata suomalaisia syömään muutakin kuin paskaa.

Jos suomalaiset eivät osaa syödä ees perusterveellisesti, niin ehkä liian hankala alku on alkaa vetämään napaansa rasvakahvia, mökömucumacapirulinaspörylinä lisäravinteita ja talssia Helsingin keskuspuistossa syömässä koiran kusella marinoituja heiniä. Ei niissä mitään pahaa ole, mutta jos Maija Meikäläinen on tottunut vetämään roskaruoka valmisaterioita päivästä toiseen, niin kävely keskuspuistossa heiniä syöden ei ehkä ole se helpoin tapa ryhtyä muuttamaan elämäntapojaan.

Tässä muuten pikku faktoja suomalaisista ravitsemussuosituksista:

-vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötävän vähintään 500 grammaa päivässä

-viljavalmisteiden suositukset naisille on noin 6 annosta ja miehille noin 9 annosta päivässä. vähintään puolet tästä olisi hyvä olla täysjyvää. 1 annos tarkoittaa 1 dl keitettyä täysjyväpastaa,-ohraa, -riisiä tai muuta täysjyvälisäkettä tai yhtä leipäviipaletta.
Missään ei siis lue, että syö 6 tai 9 palaa leipää päivässä vaan yksi leipäviipale voi olla viljavalmisteisen annoksen lähteenä. 

-perunalla ei olla osoitettu olevan terveyttä edistäviä tai heikentäviä vaikutuksia. Perunan käytön suositellaan pysyvän nykyisellä tasolla.

-täysmehuja voi nauttia yhden lasillisen päivässä aterian yhteydessä. Sokeroituja juomia ei tule käyttää säännöllisesti. Tomi Kokko oletti siis, että mehu kuuluu osaksi ravitsemussuosituksia. Ei kuulu vaan maininta on, että VOI nauttia yhden lasillisen päivässä. 

Suomalaisiin ravitsemussuosituksiin voi tutustua tästä .

Tulipahan nyt purettua tämä hampaankolossa ollut aihe :D Haluan nyt huomauttaa, että minulle on ihan sama, että mitä ja miten kukin ihminen syö. En vaan voi sietää asioiden vääristelyä, mitä Kokon "dokumentti" oli, toki en tiedä etteikö Kokko vaan huomannut ohjelmansa asiavirheitä. 

Toiseksi, minulla ei ole mitään henkilökohtaista Kokkoa vastaan ja varmasti monet ovat saaneet häneltä kaipaamiansa keinoja elämäntapojen muutokseen :) Mutta en ymmärrä, että miksi hän ei voi ottaa oikeasti selvää ravitsemussuosituksista ja tieteellistä tutkimuksesta, jos hän niitä pyrkii kritisoimaan? Ja vääristely ja mustavalkoinen ajattelu on ärsyttävää. 

Kiitos ja anteeksi!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tauko arjesta

Vähän yli viikko sitten sunnuntaina totesin, että viikonlopun jäljiltä olin edelleen yhtä väsynyt kuin perjantaina työviikon jälkeen. Ihan kuin koko viikonloppua ei olisi ollutkaan, kroppa oli ihan väsynyt.


Olin kyseisellä viikolla töiden jälkeen toiminut kuin oikea suorittaja toimii. Sain treenattua töiden jälkeen, tehtyä myös gradua ja ulkoilutettua kissoja ja kaikkea muuta mitä mun kuului tehdä. Taputin oikein itseäni joku päivä olkapäälle, kun niin hyvä suorittaja olin.
Kuitenkin kävi aika perinteisesti kuten yleensä suorittajaviikoilla tapahtuu. Loppuviikosta väsähdin ja en jaksanut treenata eikä gradun tekeminenkään innostanut.

Viikonloppusin yleensä palaudun hyvin työviikosta ja maanantaina oon taas täynnä energiaa, nyt kuitenkin vaan väsytti, väsytti ja vielä kerran väsytti.


Päätin sitten, että mun on ihan pakko pitää taukoa mun arkirumbasta. Tarkoitus oli kyllä muutenkin pitää kyseisellä viikolla kevyt viikko treenien puolesta, mutta kissatappelu viikolla ei tullut treenattua, niin olin ajatellut siirtää kevyttä viikkoa vähän. No kroppa päätti toisin.

Tein sitten niin, että viime viikolla en käynyt kertaakaan treenaamassa ja en myöskään avannut gradutiedostoa vaan päätin oikeasti keskittyä lepäämiseen ja ihan siihen että töiden jälkeen voi tehdä kaikkea sellaista ei hyödyllistä. Maata vaikka sängyssä selaamassa puhelinta.


Tietenkin, kun katselin netistä ohjelmia, joissa treenattiin jotenkin, niin tuli mieleen että pitäiskö tehdä kotona vaikka joku pikku treeni tai pitäiskö lähteä kävelylle tai tai tai.... Mutta tajusin kuitenkin, että enemmän se ajattelu oli sitä, että pitäisi treenata velvollisuudesta eikä sitä et haluun hyvän olon ja fiiliksen mukaan treenata.


Nyt varsinkin, kun töissä tulee maastossa liikuttua paljon, niin pitäisi ehdottomasti kiinnittää enemmän huomiota siihen lepäämiseen. Työ kun on fyysistä, niin työ ja treenit kuluttaa ihan eri tavalla kuin verrattuna siihen, että tekisi toimistotyötä.
Onneksi tajusin kuunnella itseäni :) Vaikka viime viikkonloppu oli aika raskas Espoon reissun vuoksi, niin silti viikonlopun jäljiltä oli levännyt ja energinen olo, mihin vaikutti varmasti se, että olin levännyt töiden jälkeen koko viikon.


Joskus mulla on ongelmana arkipäivinä, että en halua kuluttaa treeniin paljoa aikaa. Salilla kyllä onnistun tekemään treenin alle tuntiin, jos mulla on kahden sarjan viikko, mutta muuten menee tunti tai jonkin verran yli. Juostessa kyllä yleensä teenkin alle tunnin treenin.
Mutta nyt löysin ratkaisun tehokkaaseen ja vähän aikaa vievään treeniin :) Tai oikeastaan ystäväni löysi sen, kun oli täällä kissoja hoitamassa ;)

Nimittäin porrastreenit! Portaita kun ravaa ylös ja alas eri tyylein, niin saa tehokkaan treenin ja portaita ei tarvitse veivata tuntitolkulla. Eilen vaihdoin salitreenin porrastreeniin, kun tuntui etten halunnut salilla treenata kelloa kytäten.
Kylläpä muuten jalat tärisi treenin lopussa niin paljon et huh huh :D

Onpas kyllä mukaavaa, kun on taas energiaa eikä väsytä koko ajan :)

Pidättekö välillä lepoviikkoja, jolloin ette treenaa ollenkaan? 

Käyttekö tekemässä porrastreenejä? Heittäkää parhaat ja tehokkaimmat vinkkinne portailla treenaamiseen !

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Mistä sä tunnet hullun kissatädin?

Muutenkin kuin siitä, että vaatteet on täynnä kissankarvoja ja ihan jokaiselle on valmis kertomaan kissoistaan vähäänkään kissoista kiinnostuneelle (tai edes ei tarvitse olla kiinnostunut) ?


Monet vähäänkään mua tuntevat tietävät, että mun kissat on mulle kaikki kaikessa ja teen parhaani, että niillä on hyvä olla. Viime viikolla tämä ainakin itselle konkretisoitui aika lailla.

Olin  viime tiistaina Korpun kanssa ulkoilemassa ihan tavalliseen tapaani ja menossa kotiin, kun huomasin että meidän parkkipaikalla oli vieras kissa ja Korppukin huomasi sen. Yleensä Korppu on hyvin vihamielinen toisia kissoja (paitsi tietysti Jacksonia kohtaan), mutta nyt Korppu oli hyvin kiinnostunut ja annoinkin sen puolesta kissojen nuuhkia toisiaan. Se meni ihan hyvin ja lähdettiin Korpun kanssa hyvässä hengessä jatkamaan matkaa. Tämä kissa lähti seuraamaan meitä ja Korppu kurisi sille kysyvästi ja itse vähän seurailin, että mitä kissalla on mielessä.
Sitten yhtäkkiä ihan varoittamatta (ei mitään sähinää, ei murinaa, ei hyökkäysasentoa, ei turkin pörröttämistä) kissa syöksyikin Korpun kimppuun.


Kissojen alkaessa pyöriä pallona maassa syöksyin kaikkien ohjeistusten vastaan erottamaan kissat toisistaan. Siinä ei paljon mieti, että saako kynnestä tai hampaista, kun oma kissa on pulassa.
En tosiaankaan muista, että otinko kissoista kiinni vai miten sain ne erotettua. Vieras kissa koitti uudestaan hyökätä, mutta ei tehnyt sitä, kun huusi sille ja sohin jalalla sitä kohti.


Korppuhan oli aivan suunniltaan tästä tapahtuneesta, koska eihän sen kimppuun kukaan ole koskaan käynyt. Toki ne Jacksonin kanssa kotona painii, mutta Korppu onkin paininut suunnilleen syntymästään asti Jacksonin kanssa.

 Mun pienestä ja kiltistä kissasta oli muttunut psykoottisesti huutava kissa ja se onnistui repimään itsensä valjaista irti. Mullehan iski heti paniikki, että en missään nimessä saa päästää sitä karkuun, koska sitten se katoaa ja voi mahdollisesti kuolla. Yritin ottaa Korpusta kiinni ja sehän vain karjui mulle ja mä koitin sille toistaa, että minähän se tässä oon.

Sain jotenkin otettua Korppua niskasta ja selästä ja vein sen kotiovelle. Ei tietenkään mikään optimaalinen kissan kantomuoto, mutta mun oli pakko saada se sisälle turvaan.
Kotiovella alkoikin sitten se pahin taistelu, koska mun oli avattava ovi ja psykoottista kissaa ei noin vaan voi pitää sylissä. Koitin yhdellä kävellä pitää Korppua aloillaan ja toisella avata ulko-ovea, minkä seurauksena Korppu iski hampaansa mun käteen.


Voin kertoa, ettei pikku kissa pure mitenkään hellästi. Verta alkoi tursuamaan mun kädestä ja koitin saada Korpusta otetta ja avata sitä ovea. Korppu raivosi ja mä itkin, kun pelkäsin Korpun karkaavan ja pureminen teki älyttömän kipeää.
 Jossain vaiheessa se puri mun peukaloa niin kovaa, että olin varma et se menee poikki ja mun oli pakko läpsäyttää Korppua pari kertaa, että se irrottaisi otteensa.
Mutta vaikka se puri ihan hemmetin kovaa ja mun molemmat kädet oli haavoilla, niin ajattelin etten vaan saa päästää siitä irti, koska se olisi voinut silloin karata.

Jotenkin sain Korpun lukittua mun reisien väliin ja oven auki. Nappasin Korpusta kiinni ja päästiin eteiseen. Jackson tuli tietty heti oven taakse oottamaan, että tullaan sisälle. Mä koitin sitä komentaa pois oven luota, koska tiesin että Korppu syöksyy heti ovesta sisälle, kun sen avaan. Mutta eihän Jackson mihinkään hievahtanut vaan innoissaan ootti, että tullaan sisälle. Avasin eteisen oven ja toivoin ettei Korppu käy Jacksonin päälle ja huusin kissoille, kun ne syöksyi sängyn alle. Sain kaivettua Jacksonin pois sängyn alta ja suljin Korpun makuuhuoneeseen ettei se vaan kävisi Jacksonin päälle.


Mulla oli kädet ihan puremilla ja soitin tietenkin heti Antille ja itkuhuusin sille tunnin puhelimessa, kun olin varma et mun peukalo joudutaan amputoimaan ja ku en mä tiennyt yhtään, että pitääkö mun mennä lääkäriin vai tehdä mitä.
Tehtiin lopulta sillein, että mä lähdin ajamaan Kuopioon päivystykseen (ihanat välimatkat täällä Pohjois-Savossa <3) ja Antti tuli tänne hoitamaan kissoja ja varmistamaan, että niillä on kaikki hyvin.

Mun haavoja ei tarvinnut tikata, niitä vaan vähän puhistettiin ja sain antibioottikuurin. Kissojen puremista 80% tulehtuu, joten antibioottikuurin aloittaminen mahdollisimman nopeasti on tosi tärkeetä.


Korppu oli toki ollut säikkynä tapahtuneen jälkeen, mutta ei ollut yhtään vihainen Antin tullessa kotiin. Jackson kuitenkin sähisi Korpulle, kun se oli varmaan säikähtänyt kun tultiin sisälle ja Korppu oli ihan mun veressä ja haisi varmasti vieraalle kissalle.

Päätettiin pitää kissoja eka yö erillään ettei niille tule riitaa keskenään. Kuitenkin en halunnut pitää niitä koko yötä erillään ettei niille kasva kynnystä, et toisessa on jotain pahaa. Levitin itselleni patjan ja nukuin eteisen ja kylpyhuoneen välissä, Korppu kun kökötti saunassa. Jackson kävi pari kertaa sähähtämässä, mutta nukkui sitten pesuhuoneessa Korpun toimia seuraten.

Sähähtelyä kesti onneksi vain keskiviikko aamuun asti ja sen jälkeen kaikki on ollut normaalisti. Kissat on pusutellutkin keskenään <3
Korppu alkoi torstaina olemaan kokonaan normaali, mun mielestä sillä helpotti kun hain sen keskiviikkoiltana sänkyyn mun kanssa nukkumaan, koska sen jälkeen se liikkui asunnossa vapaammin eikä mennyt saunaan kököttämään.

Lauantaina käytiin ulkoilemassa ja molemmat kyllä vähän pälyiltiin ympärillemme, mutta mua taisi jännittää enemmän kuin Korppua.

Onneksi me siis selvittiin tästä säikähdyksellä. Mulla oli kädet koko viikon älyttömän kipeet ja oisin saanut sairaslomaakin maastotöiden takia, mutta tein ne päivät toimistotöitä.

Antti oli onneksi mua auttamassa koko viikon, koska en voinut tehdä kotitöitä, kun mun kädet oli niin kipeet.

 Nyt alkaa kädet olemaan kunnossa, kun haavatkin on umpeutuneet. Oikean käden etusormi vaan rutisee nyt :s Se olikin kaikista kipein ja lauantaina siitä alkoi vasta turvotus laskemaan.

Korppu selvisi onneksi vahingoittumattomana. Jotain rupia löysin siltä, mutta en tiiä tuliko ne tappelusta vai onko ne tullut Jacksonin kanssa painiessa.

Tiedän, että omassa toiminnassa oli vikaa. Kissat kun eivät ole mitään laumaeläimiä ja oltaisiin voitu välttyä tilanteelta, jos oltaisiin kipitetty mahdollisimman nopeasti kotiin vieraan kissan nähdessämme. Mutta mielestäni vapaana taajamassa kulkevien kissojen omistajat voisivat myös pohtia, että mitäköhän heidän lemmikkinsä puuhaavat yksin ulkoillessaan.

Tämä vieras kissa pyöri tänään taas meidän pihapiirissä, onneksi lähti heti pois, kun tulin kotiin.
Ja tämä kissa ei asu mun naapurissa, muuten olisin keskustellut tästä tapahtuneesta naapurini kanssa. 

lauantai 28. toukokuuta 2016

Muistinko mä kuuta katsoo ja unelmoida joutavaa?

Voi ei, olin tulossa kertomaa nykyisistä liikuntaperiaatteistani, mutta olin kertonut niistä jo viime postauksessa ja siitäkin postauksesta on ikuisuus!

Tahattomasti postaustauko venyi näin pitkäksi ja mitä pitemmäksi tauko venyi sitä enemmän aloin  pohtimaan myös blogin pitämisen lopettamista ja edelleen se on pohdinnassa, että pitäisikö pistää vaan pillit pussiin.



Blogitaukoon yhtenä syynä oli se, että juuri mun muuttoviikolla tänne Juankoskelle auton kanssa tapahtui kriisi, kun siihen oli tulossa 500 euron remppa ja olin ihan hermoromahduksen partaalla sen takia, koska tarvitsin autoa töihin ja en todellakaan olisi koko Romua ostanut jos olisin tiennyt, että kuukauden ostosta siihen olisi tulossa niin kallis remppa. Onneksi kuitenkin vika olikin pienempi ja korjaaminen maksoi 60 euroa.
Tietenkin sain myös ohjeeksi seurata vuoto kohtaa, ettei se ala vuotamaan siitä kalliimmasta kohtaa. No, ainakaan se ei ole tämän kuluneen kuukauden aikana vuotanut (ja nyt kun tämän kirjotan, niin huomenna on kuitenkin auton alla valtava lammikko).

Sitten tulikin muutto ja alkoi työt ja arjen pyörittäminen on tuntunut niin hektiseltä ja viikonloput olen pyrkinyt lepäämään ja Antin kanssa tavatessa nauttia hänen seurastaan. Eli en ole sitten kerennyt postata ja kyllä varmaan tiedätte, että mitä pidemmäksi postaustauko venyy niin sitä suuremmaksi kynnys kirjoittaa kasvaa.


Olen kyllä aiemminkin ollut töissä ja blogannut samalla (en siis töitä tehdessä :D), mutta nyt varsinkin kun olen itselle ihan uudessa firmassa töissä ja pitkästä aikaa maastotöissä niin oon töiden jälkeen ollut aika väsy. Lisäksi olen koittanut saada tehtyä gradua töiden jälkeen ja vaikka aika vähän olen saanut sitä tehtyä, niin sentään sekin on edennyt edes siihen vaiheeseen, että kohta pääsen kirjoittamaan tulosten analysointia (tai toivottavasti viimeistään elokuussa aloittelen sen kirjoittamista)

Tein huhtikuussa lopputentin ja pääsin sen läpi ja nyt valmistumisen tiellä ei tosiaankaan ole mikään muu kuin gradu ja olen sopinut esittäväni sen syksyllä, joten se on pakko kursia edes esityskuntoon syksyksi. Mulle on kyllä ihan sama minkä arvosanan gradusta saan, kunhan saan sen valmiiksi ja valmistun.


Varsinkin töiden alussa liikkuttua ei tullut niin kauheasti. Kävin alkuun tutustumassa lenkkimaastoihin, kun ilokseni huomasin että kotini lähellä on tosi hyvät lenkkimaastot! Vasta toukokuun puolella hankin itselleni salijäsenyyden Juankosken punnerruksen salille, kun se oli halvin vaihtoehto täkäläisistä saleista.

Laiskana etsin netistä kaksijakoisen saliohjelman ja olen sillä nyt sitten treenannut pyrkien käymään vähintään 2 kertaa viikossa salilla ja maksimissaan 3 kertaa salilla. Olen nyt jopa 2 viikkoa onnistunut käymään 3 kertaa viikossa salilla! Kaksijakoinen sopii paremmin mulle kuin pelkkä yksijakoinen, kun tykkään treenata enemmän erikseen eri lihasryhmiä ja tykkään tehdä jalkatreenejä :D Lenkillä olen käynyt vaihtelevasti 1-3 kilsan lenkkejä, enkä todellakaan mitään megapitkiä!

Eli aika hyvin on onnistunut tämä, että treenaan ihan terveysliikunnan muodossa. Jos töiden jälkeen väsyttää jumalattomasti, niin parempi on jäädä sängynpohjalle lepäämään kuin lähteä väsyneenä treenaamaan. Tosin tällä viikolla tuli omaan makuun lähdettyä aika myöhään lenkille, mutta lenkin jälkeen oli niin hyvä fiilis, että se kannatti! Ainoastaan kehonhuolto puuttuu, mikä on kyllä aika ikävä juttu :s

Tähän ajatteluun herätti kyllä lisää työterkkarin tapaaminen, kun töihin tulotarkastuksessa käytiin mun verikokeiden tuloksia läpi ja mun arvot oli tosi hyvät ja terkkari kehui ettei muista milloin viimeksi on nähnyt niin alhaisia kolesteroliarvoja ja vyötärönympäryksen mittauksessa mainitsi, että huomaa kyllä että oon urheilullinen tyyppi.

En ole kuitenkaan sitten viime kesän treenannut mitenkään tavoitteellisesti tai syönyt mitenkään mitään tavoitteita ajatellen. Olen liikkunut toki paljon ja pyrkinyt syömään terveellisesti, mutta ilman mitään hifistelyjä. Että hyvässä kunnossa voi olla vaikka ei treenaa simona tai kyttää hulluna syömisiään.


Blogin lopettamisajatukset ovat lähteneet siitä, että tuntuu ettei mulla ole blogimaailmaan oikein enää mitään annettavaa. Bloggaaminen on muuttunut ihan älyttömästi verrattuna siihen millaista se oli, kun aloitin bloggaamisen. Silloin treeniblogit oli nimenomaan treeniblogeja ja blogit oli täynnä kännykkäkuvia.

Tottakai on lukijan näkökulmasta hienoa, että postausten sisältöön ja kuvien laatuu panostetaan nykyään paljon enemmän ja kyllähän se helpottaa lukukokemusta. Toisaalta tuntuu lukijan näkökulmasta, että samaistuminen bloggaajiin on nykyään vaikeampaa, koska blogit ovat alkaneet muistuttamaan enemmän naistenlehtiä ja itse tykkään juurikin lukea tavallisten ihmisten blogeja.

Lisäksi näin pienen pikkuruisen blogin pitäjänä tuntuu toisaalta ihan turhalta pitää omaa blogiaan, koska enää mulla ei ole tavoitteita kropan muokkaamisen suhteen eikä ole oikein mitään muitakaan tavoitteita kuin nauttia liikunnasta ja pitää kuntoa yllä. Kun aloitin bloggaamisen niin taistelin vielä sen kanssa, että jaksanko käydä salilla sen yhden kuukauden ajan vai saanko liikkumisesta osan omaa arkeani, nyt kun olen ainakin näillä näkymin saavuttanut tavoitteeni niin liikkumisesta hehkuttaminen ei tunnu enää samalta.
Enkä ole mikään ammattilainen, joka voisi täällä blogissa jakaa vinkkipostauksia, niin sellaisten kirjoittaminenkin on poissuljettu asia.

Ja kyllähän se myös bloggaajan motivaatiota syö, että kommentointimäärät ovat selvästi tippuneet siitä mitä ne olivat joskus aikoinaan. Toki sitä voi mennä myös itseensä, että onkohan vika bloggaajassa itsessään :D Mutta toisaalta olen huomannut tämän ilmiön suosituissakin blogeissa, niin ehkä en kieriskele itsesyytöksissä ;)

Enkä tarkoita tällä syyllistää ketään! Olen älyttömän kiitollinen jokaisesta kommentista ja on ihanaa, kun blogilla on edelleen vakikommentoijansa <3 Tai tämän tauon jälkeen en tiedä, että onko enää.

Ainakin nyt mulla on pari postausideaa, niin ainakin nyt koitan vähän elvyttää bloggausinnostusta. Tosin en tiiä, että onko teitä lukijoita enää yhtään jäljellä!

Postauksen otsikko on Jannika B:n biisistä Itseni Herra 

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Omaan tahtiin

Sen jälkeen, kun päätin lopettaa tavoitteellisen salitreenin ja juoksemisen, niin oma asenne liikkumiseen on tuntunut opettelulta. Kuitenkin kun tuli pari vuotta treenattua sillä ajatuksella, että salilla pitää käydä x kertaa viikossa ja juosta pitää x kertaa. Kuulostaapa ikävältä, mutta siihen aikaan se oli tosi kivaa ja piti motivaatiota yllä :)


Nyt olen siis opetellut sitä, että treenata ei tarvitse 6 kertaa viikossa vaan voi treenata ihan fiiliksen mukaan ja voi jättää treenaamatta jos ei tunnu aika riittävän tai ei vaikka huvita. Ei se tarkoita automaattisesti sohvaperunaksi ryhtymistä. Joskus voi vaan olla aikoja jolloin väsyttää enemmän tai liikkuminen ei niin huvita. Sellainen fiilis mulla oli vuoden alussa ja eikä mua edes huvittanut käydä maanantain tankotanssitunneilla :o Toki noihin fiiliksiin vaikutti varmasti se, että pyöräilysäät eivät olleet mitään mieltä ylentäviä ja liikuntapaikoille piti pyöräillä yleensä vähän pidempi matka :P


Kuulostaa ihan älyttömän helpolta, että käy vaan jumpissa tai lenkillä silloin kuin kerkee, mutta valitettavasti se ei ole niin yksinkertaista :'D Sitä alkaa miettimään, että jättääkö nyt turhaan
 treenamatta, onko liian laiska, huononeeko kunto ja kehittyykö joissain lajeissa ollenkaan kuin ei liikukkaan niin usein.  Se on vaan se, kun on tottunut asennoitumaan siten, että treeni sovitetaan mukaan päivän ohjelmaan vaikka olisi kiireisempi aikataulu.

Mutta toisaalta tää opettelu tekee myös ihan tosi hyvää! Tällä hetkellä kun on paineita valmistumisesta ja huoli vähän tulevaisuudesta, että mitä sitten valmistumisen jälkeen, niin liikunnan tulee todellakin olla voimavara ja sen ei todellakaan tule olla mitään suorittamista!


Ensi kesänä/syksynä mun on kyllä tarkoitus osallistua juoksutapahtumiin. Mutta tavoitteena ei ole mikään tietty aika ja toisaalta tiedän että treenata ei tarvitse hullun lailla päästäkseen maaliin, niin aion juoksennella ihan ei suorittavalla fiiliksellä. Mun mielestä se on onnistunut hyvin ja lenkkikin on jäänyt välistä, jos on väsyttänyt liikaa, en ole ehtinyt tai sää vaan on ollut liian kamala.

Toisaalta sunnuntaina tuli kyllä itkettyä, kun en kerennyt koko viikon odottamalleni 15 kilsan lenkille :'D Että tässä opettelussa on vielä työstämistä! Tosin siinä kyllä oli mukana turhautumista, että koko päivän aikataulut menivät ihan pipariksi, kun auton kesärenkaiden vaihdon kanssa olikin ongelmia :P


Eri jumpissa käyminen on kyllä ihan huippua sille omaan tahtiin liikkumiselle. Tai itse en ainakaan ala suorittamaan, kun on niin monta eri lajia viikossa :) ja ei tunnu niin treenaamiselta, kun liikkuu joka päivä eri tavalla :)

Vähän harmittaakin, että kesällä liikuntavaihtoehtoina on vain sali ja juoksu, mutta olen kyllä varautunut siihen että teen sellaisen saliohjelman, jota on mahdollista tehdä 2-4 kertaa viikossa eli voin käydä sen 2 kertaa vaan jos fiilis on väsynyt tai ei huvita. Tai voihan sitä muutekin minkälaisella ohjelmalla tahansa, mut ei ainakaan harmita ettei koko kroppa ole tullut treenattua. Ajattelin myös ujuttaa kahvakuulat muuttokuormaan mukaan, koska niilläkin voi tehdä kivoja treenejä. Ainakin oon saanut crosstrainingista joitain ideoita ;)

Onhan se vähän surullista ja hassua, että tavallinen kuntoilija ottaa liikaa paineita liikkumisesta, mutta uskon että tämä elämänvaihe on yksi syy näihin fiiliksiin ja onneksi olen löytänyt sen oman tavan liikkua <3

Onko teille liikkuminen muuttunut joskus liiaksi suorittamiseksi tai oletteko ottaneet paineita omasta treenaamisestanne? Miten olette asian selvittäneet?

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pelle Hermannin seurassa

Viimeksi olin käynyt ratsastustunnilla ystävänpäivänä ja paluu hevosten pariin tuntui niin kivalta, että päätin ettei se jää viimeiseksi kerraksi. Joten kun tiesin muuttopäiväni takaisin Joensuuhun,  niin sovin ystäväni kanssa että mille tunnille tulen hänen kanssaan. Sopiva tunti oli lauantaina, joten ystäväni ilmoitti minut sinne mukaan :)



Viimeksi ratsastin Herra Yrmyllä eli Otsolla :) Toivoin, että saisin mennä Otsolla uudestaan, koska meidän yhteistyö sujui viimeksi hyvin ja tiesin, että Otso on mukava ratsu :) Ei sillä, että joku hevonen/poni ei olisi mukava, yleensähän se on kiinni ratsukon yhteistyöstä.

Tallille tullessani kuitenkin mulle annettiin ratsuksi Simo. No Simo oli ystävänpäivän tunnilla ja vähän huokaisin helpotuksesta, koska käsitykseni mukaan Simo ei ole mikään hurjapää tai ainakin ystävänpäivänä se oli aika laiskalla tuulella :P


Otson luokse mennessä vastassa oli silloin korvat luimussa oleva irvistelijä, kun taas Simo oli vaan, että terve terve ja hamusi mun fleeceä ja käsiä ja esitteli pelle taitojaan (heitti muun muassa riimunsa naulasta lattialle ja kaikkia ohikulkijoita oli pakko tervehtiä jotenkin). Jättiläinenhän Simo on Otsoon verrattuna, mutta se ei mua haitannut, kun tiesin ettei kyseessä ole mikään villikko :D

Oman käsitykseni mukaan lauantain ryhmä oli vähän sellainen sekaryhmä, että siellä oli vähän eri tasoisia ihmisiä, joten mitään kaamean vaikeita koulukiemuroita ei mun helpotuksekseni ollut tiedossa. Tunnin alussa opettajamme Reetta huomautti heti mun istunnasta, että istun vinossa oikealle päin. Viimeksi kyseistä ongelmaa ei ollut, joten en tajua miten olen sellaisen tässä vähän yli kuukaudessa kehittänyt :'D Koko saamarin istuntaongelmahan oli mulla sit koko tunnin ajan!


Tällä tunnilla tehtiin jälleen pysähdys ja ympyräharjoituksia. Tehtiin myös kolmikaarista kiemurauraa ja me ratsastajat koitettiin saada lonkkiamme avattua :) Simo ei itseasiassa ollutkaan mikään laiskimus (Otsoa sai kannustaa pohkeilla enemmän) ja välillä sain ihan pyytää sitä menemään rauhallisemmin, varsinkin kun Simo tuijotteli muka "pelottavia" kohtia maneesissa :P

Laukkaamaan meidät jaettiin 3 eri ympyrälle ja onneksi ei oltu Simon kanssa "pelottavassa päädyssä". Hevoset kun välillä osaa keksiä ne omat jekkunsa, niin en tiiä et olisiko Simo päättänyt sitten siinä päädyssä tehdä temput :D

 Alkuun onnistuin nostamaan vaan vastalaukkaa, mutta kun istuin oikeasti kunnolla ja asetin Simoa ohjilla oikein, niin myötälaukka nousi. Mä itseasiassa tykkään kyl tosi paljon enemmän nostaa laukkaa käynnistä kuin ravista, mitä ollaan juurikin noilla mun kahdella käymällä tunnilla tehty. Siinä ei käy sitten sitä, että hevonen lähtee menemäänkin kiitoravia, jos laukannosto ei meinaa onnistua. Ainakin sellasia muistoja mulla on poniajoilta, että laukan sijaan mentiin kauheeta vauhtia ravia, jos laukannosto ei onnistunut :D

 Vasenta laukkaa oli mun mielestä helpompi mennä kuin oikeaa, tai siis ohjaaminen tuntui helpommalta! Johtui varmaan mun typerästä istunnasta :P Tällä kertaa pystyi kuitenkin välillä vaan nauttimaan siitä laukasta, kun ei tarvinnut keskittyä siihen, että Simon laukka kulkisi.


Tunnista jäi kyllä taas tosi hyvä fiilis ja tekis kyl mahdollisimman pian uudestaan päästä ratsastamaan <3 Simo oli tunnin jälkeen entistä pellemmällä tuulella ja kun  minä tyhmä pistin suitset läheiseen naulaan oottamaan, niin Simohan heitti nekin lattialle :P Oikealle puolelle ei muka olisi saanut mennä, vaan piti vaan päällä töniä että pysy sinä siellä puolella ja fleeceä, housuja, käsiä ja hiuksia piti hamuta. Onneksi Simo ei kuitenkaan parturiksi päättänyt ryhtyä, olisin ollut pikkuisen vihainen :'D Kuvia varten Simo poseerasi oikein mielellään ;)

Mulla on kyllä yksi avainasia  nyt et hevostelu tuntuu taas kivalta se, että ratsastan ihan huvikseni. Toki haluan oppia paremmaksi ratsastajaksi ja saada tehtyä ratsun kanssa aina mahdollisimman hyvää yhteistyötä. En kuitenkaan pilaa päivääni sillä, että en ollut täydellinen tunnilla tai etten ole mikään huippu ratsastaja. Parasta on päästä olemaan hevosten kanssa ja tekemään niiden kanssa yhteistyötä <3

Säännöllisesti en kyllä edelleenkään voi aloittaa ratsastamista, mutta aina silloin tällöin ratsastelu piristää mieltä :) Kesällä täällä Joensuussa tulee käytyä, niin voi Joensuun ratsastusopistolla käydä tunnilla, jos tunteja silloin on. Oon muuten niin fiiliksissä, että kyseinen talli on niin hyvä! Tykkään opettajasta, hevosten tiloista ja ilmapiiristä :)!

Kesällä ois tarkoitus käydä ainakin kerran Tahkolla 2 tunnin issikkamaastossa, kun nyt tiedän pysyväni satulassa :D

Onko teillä jotain heppailu suunnitelmia kesäksi? Onko kukaan teistä käynyt Tahkolla issikkamaastossa? Oliko kiva kokemus?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Mut kyl tää tästä

Niin se kuukausi vaan vierähti ja oon takaisin Joensuussa :D Tuli vähän postaustaukoa, kun olin töiden jälkeen aina niin väsynyt ettei postaamisen oikein kiinnostanut ja vapaapäivät olin yleensä reissussa :P Mut kyl tää ehkä taas tästä :D

Muutin takaisin eilen tänne ja sehän tarkoitti sitä, että pääsin tänään tankotanssitunnille <3 Ajatella et syksyllä sai kilpailla paikoista tuonne tunnille ja tänään meitä oli vaan 3 tankoilemassa :'D No varmasti tän päivän haalaribileet vaikuttivat osallistujamäärään.


Kuukauden tauon kyllä huomasi :D Sentään kyllä osasin spinnata, mut sit eri yhdistelmien teko tuntui vaikealta. Tauon jälkeen tekisi ehkä mieluiten vaan yksinkertaisia juttuja, mutta mitäs menin jatkotunnille :D

Omassa rohkeudessa huomasi myös kuukauden tauon! Pääalaspäin hommat pelotti alkuun ihan kauheasti ja alkuun en edes yhtä käsilläseisonta juttua lähtenyt kokeilemaan, koska sen tekeminen pelotti ihan hirveästi.

Olen kyllä siihen tyytyväinen, että oon oppinut hyväksymään tankoilussa, että jotkut liikkeet vaan pelottaa ja se on ihan ookoo. Pakottamaan itseään ei kannata lähteä, kyllä se pelko jossain vaiheessa laantuu ja sitä voi uskaltaakkin. Oon siis itse ollut aikaisemmin iha kauhuissani ees käsilläseisonnasta tankoa vasten ja sitten kun päätin hyväksyä sen että pelottaa, niin uskaltauduinkin sitä kokeilemaan ja onnistuin!



Tänään kyllä inverteissä alkoi jo suorastaan ärsyttämään, jos ei aikaisemmin ärsyttänyt oma sählääminen. Puhisin jo sen verran, että ohjaajakin lohdutti, että kyllä se siitä lähtee sujumaan tauon jälkeen :D

Tangolle ponkaisemin tuntui tosi vaikealle, ei ollut oikein yhtään pitoa, joten krusifixin tekeminen tuntui vaikealta ja ääh! Eniten kyllä ärsytti se, että tangolle ponkaiseminen tuntui niin raskaalle, kun se on ollut niin helppoa sen jälkeen kun opin invertoimaan! Äh, miten kuukaudessa se kunto huononee noin paljon :P Siis kyllähän kävin salilla jne. mut enhän mä esim vatsalihaksia nyt mitenkään himoa treenannut kuukauden aikana.



Onneksi päätin kuitenkin sisuuntua, että kyllähän mä nyt krusifixin osaan, pitää vaan puristaa tankoa tarpeeksi jaloilla ja niinhän sitä pitoa sitten löytyi! Osasin siitä sitten siirtyä tuohon käsillä seisontaan, joten onnistumisia tunnilla kyllä tuli ja päällimmäiseksi hyvä mieli :)

Tankotanssi on kyllä siitä kivaa, että vaikka ei kaikessa voi onnistua, niin joissain jutuissa tulee tunnilla kuitenkin onnistumisia :D

Nyt ennen muuttoa koitan päästä mahdollisimman monelle tunnille ennen sitten kesätaukoa! Syksyllä en varmaankaan osaa enää yhtään mitään. Pitäis varmaan ostaa oma tanko.

Kuolen muuten varmaan huomiselle crosstraining tunnille :'D Apua kun se on niin raskasta!

Minkäslaista teillä on ollut paluu tauon jälkeen joidenkin lajien pariin? Onko ollut alkuhankaluuksia vai onko ollut fiilis ettei taukoa ole ollutkaan?