tiistai 17. tammikuuta 2017

Antakaa rauha opinnäytetyöntekijöille!

Itse olen tehnyt opinnäytetöinä kandidaatintyön ja pro gradun, mutta haluan silti kirjoittaa yleisesti opinnäytetöistä, koska olen melko useasti kohdannut ammattikorkeakouluopiskelijoiden vähättelevän omaa työmääräänsä opinnäytetyön kanssa heti sen jälkeen, kun olen kertonut tekeväni gradua (onneksi se on nykyään valmis!).

Tietenkin oppareita on eri tasoisia ja haastavuudeltaan erilaisia. Joku voi tehdä todella yksinkertaisen gradun, kun taas toisen ammattikorkeakoulun päättötyö on todella haastava.


Gradun teko oli itselle aikamoinen puristus. Mulla meni sen tekoon kokonaisuudessaan melkein 2 vuotta. Itse laskin gradun teon aloittamisen siitä, kun aloin tehdä tutkimussuunnitelmaa. Toki olin välillä aina töissä ja työnteko hidasti gradun tekoa merkittävästi.

Suurin ongelma itsellä oli gradun teossa, että aineisto ei ollut omani ja jouduin korjaamaan aineistoa oikeaan muotoonsa todella monta kertaa (ohjaajakin välillä korjasi sitä, koska tiesi paremmin mitä aineiston keräääjä on tarkoittanut) ja tekemään tuloksia monesti uusiksi. Lisäksi minulle tilastotiede on todella vaikeaa ja jouduin tappelemaan SPSS:n kanssa vaikka kuinka monesti ja en heti alkuun saanut edes apua tilastotieteen kanssa, kunnes otin ohjaajaan yhteyttä, että tästä ei tule yhtään mitään.

Itse olen kuitenkin ollut siinä onnellisessa asemassa, että minua ei puoliso eikä perheenjäsenet häirinneet jatkuvalla kyselyllä, että milloin se gradu on valmis ja milloin valmistun. Jos puhuin, että pakko pitää gradusta taukoa, niin kaikki oli heti sen kannalla, että ehdottomasti kannattaa.
Ohjaajakin kyseli ainoastaan kesällä 2015, että mitä gradulle kuuluu ja ymmärsi, kun kerroin etten ollut sitä ollenkaan tehnyt kesätöiden vuoksi.

Kaikilla ei valitettavasti ole näin. Joillakin tutut ja sukulaiset kyselevät jatkuvasti, että milloin valmistut? Milloin se päättötyö on oikein valmis? Miksi et ole saanut sitä vielä valmiiksi? Ei se voi olla niin vaikeaa?!


Meitä ihmisiä on erilaisia ja olemme myös erilaisia oppijoita ja erilaisia tutkelmien tekijöitä. Kuulostaahan se helpolta jos miettii esimerkiksi gradun rakennetta: johdanto, aineisto ja menetelmät, tulokset, tulosten tarkastelu ja johtopäätökset. Eikun vain kirjoittamaan ja se onkin valmis!

Päättötyössään voi kohdata ongelmia, mitä ei ole odottanutkaan. Esimerkiksi olin itse maaliskuussa innossani, että vihdoin tulokset ja taulukot on valmiit ja jouduinkin tekemään kaiken alusta, koska aineistoon oli tehtävä logaritminmuunnos. Oliko motivoivaa? Ei ja gradu sai jäädä tauolle maaliskuun lopuksi ja keskityin töiden tekoon. Tai kun etsin johdatoon lähteitä. Käytin usemman päivän oikein viitteiden löytämiseen, koska törmäsin aina johonkin toissijaiseen lähteeseen! Se vasta oli turhauttavaa...

Moni voi jäädä myös täysin yksin tutkielmansa kanssa. Kaikki ohjaajat eivät auta. "Pitäähän sitä nyt osata jo tässä vaiheessa tehdä gradu itse." Jotkut ohjaaja eivät auta edes kandidaatintyön kanssa. Koita siinä sitten raapia tieteellistä tutkimusta kasaan, jos sen teosta ei ole aikaisempaa kokemusta.


Päättötyötänsä tekevät opiskelijat ovat myös eri elämäntilanteissa. Joillakin on sellainen elämäntilanne, että päättötyön saa vauhdilla valmiiksi ja se on siinä. Toiset ovat toinen jalka työelämässä ja toinen jalka vielä opintojen parissa. Silloin voi olla vaikeaa jaksaa töiden jälkeen tai viikonloppuisin keskittyä päättötyönsä parissa. Joillakin voi olla ongelmia mielenterveyden kanssa ja toisaalta suuri pettymys opintojensa viivästymisestä voi jo hidastaa opinnäytetyön tekemistä.

Itse olin kovin pettynyt siihen, että en valmistunut 5 vuodessa, vaan päädyin N:nen vuoden opiskelijaksi. Tein töitä myös gradun ohella, koska jokainen oman alan työkokemus oli/on äärimmäisen tärkeää.
Toisaalta myös kandidaatintyön tekeminen oli itselle niin raskas prosessi, että gradu kasvoi itselle jo sellaiseksi möröksi ennen kuin minulla oli edes aihetta tiedossa. Gradu paljastui itselle lopulta vielä pelkojani suuremmaksi möröksi...

En halua pelotella ketään, jolla gradun teko on vasta edessä :D Itselle gradu oli vaan niin tuskainen projekti, että vieläkin ihmettelen, että sain sen todellakin valmiiksi! Toisille gradu on läpihuutojuttu, mutta itselle ei valitettavasti ollut.

Haluankin julistaa rauhan opinnäytetyötänsä tekeville opiskelijoille. Sitä tutkielman tekoa ei vauhdita yhtään jatkuva kysely tai painostaminen. Mitä jos kysyttäisiin mieluummin, että miten voit?

Oliko teille päättötyön tekeminen raskasta? Millaisia vaikeuksia kohtasitte sen kanssa? Jos päättötyön tekeminen oli teille todella helppoa, niin mistä se johtui?

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Vihdoinkin ohjatussa jumpassa!

Mulla on ollut vähän epäonnea noiden ohjattujen jumppien kanssa, onneksi niihin ei ole tarvinnut etukäteen ilmoittautua :D
Viime viikolla en töiden jälkeen jaksanut lähteä hirveissä pakkasissa salille polkemaan sitä 6 kilsaa. Maanantaina mun oli tarkoitus mennä kahvakuulatunnille ja olin pakannut repun ja pukenut treenivaatteetkin päälle ja lähdössä jumppaan, mutta pyörän lukko olikin niin pahasti jäässä, että en saanut sitä millään auki. Lukkosulakaan ei heti auttanut ja kun lukko vihdoin aukesi, niin enpä viitsinyt enää lähteä kahvakuulatunnille, kun salille olisi pitänyt polkea tuhatta ja sataa!


Tänään olin ajatellut, että menen joko circuit-tunnille tai jooga-tunnille, riippuen että miten ehdin. Huomasinkin, että voisin hyvinkin ehtiä circuitiin, mutta sinne olikin loppujen lopuksi poljettava aika reipasta tahtia :'D Jossain vaiheessa matkaa mietin, että mitä jos en meekkään vaan meenkin vaan ruokakauppaan ja jumppaan kotona. No päätin sitten, etten luovuta ja jos en jumppaan kerkeä, niin voinhan mennä salille sen sijaan.
Pyöräilytahtini oli kuitenkin niin reipas, että ehdin ihan hyvissä ajoin tunnille :)


Onneksi syke ehti tasaantua edes vähäsen, ennen tunnin alkua. Tosin en alkulämmittelyä olisi edes pyörämatkan takia olisi tarvinnut :D
Alkuun siis toki lämmiteltiin ja  lämmittelyliikkeinä olivat:

-Maasta seisomaan nousu vapaalla tyylillä
- Kylkilankku
-Hyvää huomenta-liike
-Kyykky

Jokaista liikettä tehtiin minuutti ja kierroksia oli kaksi. Tuo maasta seisomaan nouseminen oli yllättävän raskas liike, varsinkin kun itsellä vatsalihakset olivat aikaisemmista treeneistä johtuen jo alkuun jumissa.


Lämmittelyn jälkeen lähdettiin sitten heti kiertämään suorituspisteitä. Liikkeitä tehtiin yhteensä 4 minuuttia pisteellä ja jokaista liikettä tehtiin minuutin ajan.
Liikepareina olivat:

-Istumaannousu ja lankku
-TRX-narulla selkäliike ja TRX-narulla punnerrus (tai peruspunnerrus tai helpotettu)
-Valakyykky ja yhden käden kulmasoutu
-Yhden jalan lantionnosto ja penkkidippi
-Vuorikiipeilijä ja jokin maastaveto/punnerrus painopallolla
-Tempaus kahvakuulalla yhdellä kädellä ja Russian twist
-4 minuuttia pyöräilyä tai hyppynarulla hyppimistä

Tunnin alussa mulle tuli jo heti fiilis, että ihan mahtavaa, että kerkesin tunnille. Vaikka pyörämatka salille oli aivan kaamea. Oli kyllä ihan huippua päästä treenaamaan ryhmässä ja että ohjaaja oli ihan fyysisesti läsnä. Ja olihan se ihanaa päästä tollaselle kunnon rääkkitunnille, että pääsi koettamaan omia rajojaan pitkästä aikaa :)
Päätin sen verran ottaa tunnilla varovaisesti, että otin painopallolla ja kahvakuulalla tehtäviin liikkeisiin pienemmät painot, koska en ole painoilla vähään aikaan treenannut ja oli kyllä hyvä päätös! Hyppynarulla en oikein osannut hyppiä kunnolla, vaikka ala-asteellahan suunnilleen osasin silmät kiinni hyppiä :)

Tykkäsin kyllä circuit tunnista tosi paljon ja oli kyllä itsestä ja Polarin mielestä varsin tehokas tunnille. Pyrin kyllä menemään kyseiselle tunnille uudestaan, kunhan aikataulut antaa myöden :)

Mitäs liikuntaleja te aiotte tänä vuonna lisää kokeilla vai liikutteko ihan tuttujen lajien parissa?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Terveiset Imatralta!

Taas vähän venähti postaustauko, koska muuttopuuhien aikana ei kauheasti treenaamaan kerinnyt ja blogatakkaan ei huvittanut vaan aiheesta muutto, muutto ja vielä kerran muutto. Lisäksi olin melkein kuukauden kipeänä ja ei tullut sen myötäkään treenattua.


Paljon on tässä postaustauon aikana ehtinyt tapahtua. Nimittäin mä valmistuin joulukuussa METSÄNHOITAJAKSI :D Apinanraivolla sain gradun väännettyä loppuun. Kun tulokset oli vihdoin valmiiksi niin sitten gradu valmistui aika vauhdilla. Olin onneksi tehnyt jo viime keväänä lopputentin eli gradun palauttamisen ja esittämisen jälkeen ei tarvinnut kuin pistää paperit hakuun, kun gradu tuli hyväksyttynä takaisin. Parasta tässä oli se, että ohjaaja ennakoi gradun arvosanaksi välttävää, mutta tarkastuksesta se tuli arvosanalla hyvä :D


Toinen suuri muutos oli se, että Joensuu jäi toistaiseksi taakse ja muutin Imatralle työpaikan vuoksi. Pääsin tuttuun työpaikkaan töihin ja olen täällä ainakin syyskuun loppuun asti :) Muutos itselle ei siis ole ollut onneksi niin kamalan hurja, kun asun tutulla seudulla ja on tutut työkaverit ja työtehtävät. Tietenkin mulla on ikävä Joensuuta, ystäviä ja ylipäätänsä joensuun ilmapiiriä. Mutta uskon viihtyväni Imatralla tosi hyvin :) Mulla onneksi asuu Etelä-Karjalassa myös ystäviä ja perheellä on mökki Kouvolassa, että en pelkästään kisujen kanssa aikaa vietä vapaa-ajalla. Kaukosuhteen välimatka piteni, mutta mun vuorotyön ja mahdollisten pitempien vapaiden ansiosta on aikaa reissata toisen luokse. Toki myös kissojen ehdolla, että ei niitä voi jatkuvasti raahata paikasta toiseen.


Muutosta tulee myös omiin liikuntalajeihin. Jumpata kun ei voi nyt niin monipuolisesti kuin yliopiston jumpissa niin pitää itse vähän miettiä monipuolista liikuntaa. Onneksi meillä on ilmainen kuntosali ja siellä järjestetään myös jumppia. Toki talvella tarvitsen vähän lisämotivaatiota 6 kilsan salimatkaan pyörällä :D Mutta olen myös ajatellut ostaa itselleni Yogaian jäsenyyden, koska silloin kun ei huvita polkea tuota matkaa niin voin sitten kotona treenailla :) Tykkään paljon joogasta ja tarjoaahan Yogaia myös hikijumppatuntejakin.

Näin talvella olen myös ajatellut kokeilla hiihtämistä. Periaatteessa en tykkää siitä yhtään, kun mulla menee tasapaino niin helposti ja oon niiin hidas hiihtäjä. Mutta aattelin nyt antaa hiihdolle mahdollisuuden :D Niin läheltä mun kotia lähtee latu, niin onhan sitä pakko testata!


Mitään uuden vuoden lupauksia en tälle vuodelle tehnyt, mutta tänä vuonna aion silti pyrkiä ottamaan rennommin. On ihan ookoo välillä tai vaikka vähän useamminkin löhötä sohvalla katsomassa telkkaria. Treenata ei tarvitse aina verenmaku suussa vaan kävelylenkki tai kevyt joogatreenikin riittää. Valmisruokiakin on ihan ok syödä välillä jos tuntuu ettei kerkeä laittamaan ruokaa.

Viime vuosi oli aika rankka, kun yritin saada gradun valmiiksi ja olin suurimman osan ajasta myös töissä (mikä oli kyllä positiivista) ja muutin niin useaan otteeseen. Tänä vuonna jos keskittyisin nauttimaan tästä tilanteesta missä nyt oon enkä ajattele sitten kun.

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille <3 Oletteko te tehneet jotain uuden vuoden lupauksia? Aiotteko tänä talvena testata jotain talvilajeja?

torstai 10. marraskuuta 2016

Miten mä oikein jaksoin?

Nyt kun olen vähentänyt treenimäärän 3-4 treeniin viikossa, niin on ihan käsittämätöntä ajatella, että miten olen parhaimmillani jaksanut treenata 5-6 kertaa viikossa :D Ja siis kun energiaa riitti ihan sikana eikä se treenimäärä tuntunut edes hullun raskaalta. Toki kroppa oli väsynyt treeniviikon jäljiltä.

Esimerkiksi viime viikon torstaina olin jo ihan rättipuhkipoikki, kun olin tehnyt 3 treeniä ja ollut maastotöissä. Tarkoitus oli  mennä crossfittiin, mutta jäinkin peiton alle makoilemaan mieluummin :D


Osahan siitä jaksamisesta oli vaan sitä tolkutonta innostumista. Treenaaminen oli vaan niin huippua ja kun tuloksiakin vielä tuli, niin ne vaan lisäsi sitä omaa intoa. Toisaalta ei kaikessa ollut edes järkeäkään. En enää esimerkiksi tekisi salitreeniä ja sen jälkeen menisi spinningiin. Tai kävisi spinningtunnilla ja siitä menisi bodypumppiin. Tai tekisi salitreeniä ja sen jälkeen menisi 12 kilsan lenkille :P
Siis ei niin mitään järkeä! Mutta kun salitreeniä ei voinut jättää tietenkään koskaan välistä ja tietenkin piti myös ehtiä treenata aerobistakuntoa!

Vaikka tankotanssiin haluan nykyään päästä mahdollisimman usein, niin siltikin voin mennä keskiviikkosin vaikka johonkin toiselle jumppatunnille, jos en tankotunnille ole ehtinyt ilmoittautua ajoissa. Tai en mene 2 tankotuntia putkeen, koska mun iho ei sitä kestäisi ja tekniikka varmasti kärsisi mulla, kun lihakset väsyy.

Ekaa kertaa tipuin tangolta, onneksi sain käsillä otettua vastaan :D
Tietenkin jos treenaa tavoitteellisesti, niin silloinhan se edellyttää että treenaa, mutta järki on myös hyvä pitää päässä. Joskus enemmän on vähemmän ja ettei kannata tavoitella useampaa eri asiaa kerralla niin, että treenaamisessa ei ole enää päätä eikä häntää :D

Terveysliikuntaa ajatellen treenimäärän ei tarvitse todellakaan olla mitään 6 treeniä viikossa :P UKK-instituutin liikuntapiirakan mukaan riittää viikossa 2 tuntia ja 30 minuuttia reipasta liikuntaa tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavaa liikuntaa. Lihaskuntoa on hyvä treenata ainakin 2 kertaa viikossa.

Eli terveydellistä tarvetta ei ole treenata mitään 10 tuntia viikossa. Nykyään tuntuu siltä, että moni luulee tai saa muualta suorituspaineita, että on treenattava aivan tolkuttomasti terveytensä eteen.
Omasta mielestäni hyvä on suosia hyötyliikuntaa ja treenata vaikka UKK-instituutin suositusten mukaan, se riittää! :)

Vihdoin kävin kampaajalla :)
Monesti tuntui ennen, että jos treenasin vähemmän tai oli pidempi tauko, niin mietin että apua kuinka lihakset surkastuu ja juoksukunto huononee ja apua apua apua!
No mitä nyt sitten on tapahtunut, kun treenaan vähemmän en käy enää salilla enkä juoksemassa ja viikonloppuisin herkkujen suhteen menee överiksi?

Treenikuntoni ei ole huonontunut olemattomaksi. Toki olen huomannut ettei jaloissa ole enää samanverran voimaa kuin ennen. Kaikki pitkäkestoiset kyykkäämiset on ihan hirveän rankkoja ja jalat menee tosi helposti jumiin, jos jossain jumpassa vähänkään kyykätään painojen kanssa :D Aerobisen kunnon huonontumista en ole havainnut, mutta siitä voin kiittää varmasti arkipyöräilyä <3 Toki en tästä yhtäkkiä lähtisi 15 kilsan juoksulenkille.

Ja salitreenaamisen lopettamisen jälkeen en muuttunut lihaksettomaksi laihaläskiksi, mitä harmittavan monet kuvaavat aiempaa ulkonäköään ennen salitreenin aloittamista. Toki painoni on pudonnut samalle tasolle kuin ennen saliharrastuksen aloittamista, siinä voi toki olla osansa myös vegaaninen ruokavalio, en tiiä syönkö tällä hetkellä tarpeeeksi rasvaa :P  Uskon kyllä, että myös lihasmassaa on lähtenyt nesteen lisäksi, mutta silti näen kropassani sen, että harrastan liikkumista.

Eli mitään katastrofaalista ei ole tapahtunu 3 treenin viikkojen vuoksi ;)

Olkaa itseänne kohtaan siis armollisia <3 Jokainen treenatkoon niin paljon kuin tahtoo, kunhan se on itsestä mukavaa!

Kuinka paljon sinä treenaat viikossa ja miksi?

tiistai 1. marraskuuta 2016

Milloin on työssäkäyvän paras treenata?

Nyt kun olen tänä vuonna useamman kuukauden  ollut työssäkäyvä kuin pelkkä opiskelija, niin sitä on tajunnut kuinka helppoa on opiskelijana ollut treenata ihan silloin kuin haluaa vaikka on ollut luentoja, tenttejä ja kouluhommia :D Töiden kanssa treeniaikatauluja pitää vähän sovitella, koska eihän silloin voi treenata aina kun juuri itse haluaisi (ellei ole Pekkaniskalla töissä ;D).

Toki varmasti tämä riippuu työpaikasta, työajasta ja tekeekö vuorotyötä vai päivätyötä.


Vuorotöissä ollessani on aina kyllä ollut ihan niin, että ilta- ja yövuoroisin treenaan ennen töitä ja aamuvuoroisin töiden jälkeen. En itse ainakaan olisi voinut kuvitella iltavuoron jälkeen lähteväni vielä salille tai lenkille :P Tai itsellä ainakin työvuoron päätyttyä pää on sellaista puuroa, että mieluummin suuntaan heti nukkumaan.

Maastotöissä ollessani olen treenannut töiden jälkeen. Joskus olen mennyt suoraan töistä salille ja joskus käynyt kotona lepäämässä hetken ennen treeniä. Parhaimmaksi olen havainnut maastotöissä sen, että paras on töiden jälkeen levätä hetki ja kerätä energiaa ennen treeniä.
Kaikista raskaimmat treenit on ollut paras suunnata viikonloppuun ettei treeni väsyttäisi vielä töissä. Kerran nimittäin juoksin keskellä viikkoa 17 kilometrin juoksulenkin tehdessäni kesätöitä maastossa. Työpäivät olivat täynnä kävelyä ja tuon lenkkipäivän jälkeen jalkani olivat aivan lopussa loppupuolella työpäivää.


Nyt kun olen tehnyt suurimmaksi osaksi perus 8-16 toimistotyöpäiviä niin pitänyt vähän hakea, että mikä aika on itselle paras treenata. Edelleen jumppaan vasta töiden jälkeen, mutta on pitänyt testailla onko paras treenata heti töiden jälkeen vai pitää pieni tauko kotona vai treenata ihan illasta.

Viime viikolla kävin jumpissa heti töiden jälkeen ja voin todeta, että näin toimistotyöläiselle se on paras aika lähteä liikkumaan! Toki itse suhaan niin paljon tulostimen ja oman huoneen väliä ettei koko päivää tule istutua pyllylään ;), mutta työ ei kuluta niin paljon fyysistä energiaa, että ennen jumppaan menoa pitäisi levätä. On tosi kivaa, kun jumpan jälkeen voi mennä kotiin ja ei tarvitse ajatella että pitäisi keretä tässä vielä jumppaan! Eli loppuillan saa olla ihan ilman kiireitä, ellei ole paljoa kotitöitä :P


Tietenkään jumppa-aikataulut eivät mene aina omien toiveiden mukaan ja aina ei pääse jumppaan suoraan töistä. Sitten käyn mieluummin aika illasta liikkumassa. Koska silloin on yleensä aikaa hengähtää kotona ja tehdä kotijuttuja mitä nyt ikinä haluaakaan. Toki jos alkaa väsyttää, niin pitää itseään vähän tsempata enemmän ennen jumpalle menoa :P
Kaikista pahin on mielestäni kuitenkin se, että tulee käymään vain pikaisesti kotona ja sitten heti jumppaan. Itselle siitä tulee kamalan aikataulutettu olo ja mieluummin sitten en käy jumppailemassa sellaisten aikataulujen jumpissa.

Mikä on työaikataulujen puitteissa paras aika teille treenata? Onko parempi tehdä treeni ennen töitä vai töiden jälkeen? Vai tarvitseeko sitä niin miettiä, että mikä olisi työssäkäyvälle paras aika liikkua?

maanantai 24. lokakuuta 2016

Väsyin jatkuvaan itseni arvosteluun

Liikunnallisempaa elämää aloittaessani mua puraisi kunnolla salikärpänen ja liikunnat painottui eniten salitreeneihin. Ilman sitä innostusta liikkuminen ei olisi vieläkään osa normaalia arkeani. Opin, että kiireisimpinäkin hetkinä voi keretä tekemään treenin, vaikka epäonnistuukin jossain niin kovalla harjoittelulla onnistuu, opin kuinka hyvä olo liikkumisesta tulee ja miltä tuntuu löytää oma lajinsa.


Vaikka treenasinkin tavoitteellisesti salin puolella ja juoksupoluilla, niin osasin mielestäni suhtautua ihan rennosti treenaamiseen. Toisaalta nyt kun miettii, että kuinka rentoa treenaamista on käydä lenkillä ja salilla kipeällä polvella :S En ottanut paineita kropan kehittymisestä. Toki välillä harmitti, jos salilla ei saanut jotain painotavoitettani saavutettua, mutta tiesin että lisää harjoittelemalla onnistun.

Missä vaiheessa sitten kivasta ja rennosta tavoitteellisesta salitreenaamisesta tuli itsensä jatkuvaa peilistä kyttäämistä, itsensä arvostelua ja pettymystä? Itse koen, että se pyörä lähti siinä vaiheessa pyörimään, kun aloin syömään "ruokavalion" mukaan.
En ole ikinä aiemmin siis syönyt mitenkään kiinnittäen syömisiini sen tarkemmin huomiota. Toki kasvissyönti on oma ruokavalionsa, mutta siinä ei kiinnitetä huomiota miten se vaikuttaa ulkonäköön.

 
Ensimmäistä kertaa huomasin kesällä 2015 kehonmuokkauksen negatiivisen vaikutuksen omissa ajatuksissani. Olin onnistunut nostamaan painoni 60 kiloon kovalla treenillä ja syömällä enemmän. Koko kesän ajattelin, että olen liian lihava salitreenaajaksi. Siis tottakai tiesin etten ole lihava, mutta ajatellin etten näytä tarpeeksi timmiltä vaikka treenaasin ahkerasti ja söin terveellisesti. Kesäksi jätinkin massasyömisen, mutta ne ajatukset silti jäivät. Muistan kun Antin luona Imatralla käydessäni tuijotin itseäni peilistä, kun olin ulos menossa ottamaan aurinkoa, ja pohdin, että näytänkö nyt siltä että treenaan ahkerasti salilla.

Syksyllä Joensuuhun palattuani päätin vähentää salitreenien määrää 2 kertaan viikossa, kun Sykkeen jumpat houkuttivat salitreeniä enemmän. Koitin kroppatavoitteiden sijaan tavoitella esimerkiksi leuanvedossa onnistumista ja muita painoihin tai suoritukseen liittyviä tavoitteita.


Mutta nekään eivät tuntuneet tuovan enää sitä iloa salitreeniin mitä ne joskus toivat. Leuanvedossa en tuntunut kehittyvän tai missään muussakaan. Toiset tuntuivat kehittyvän missä vaan ja itse junnasin vain paikoillani.
Somessa oli myös alettava karsimaan kaikenmaailman fitnesskilpailijoiden seuraamista. Ei tuntunut hyvältä tuijottaa täydellisen treenattuja vartaloita, kun itse ei todellakaan kehittynyt samalla tavalla. Ennen osasin ajatella, että en siihen pyrikkään, mutta sitten aloinkin saada paineita vastaavista kuvista.


Tänä kesänä vielä pyrin käymään vähintään 2 kertaa viikossa salilla ja parhaimmillaan 3. Siihen päälle vielä 1-2 kertaa viikossa lenkillä. Alkuun se tuntui ihan hyvältä, mutta sitten taas inhotti. Salilla junnasin vain painojen kanssa ja enkä todellakaan miltään punttimimmiltä näyttänyt. Juoksulenkeillä taas löllöilin vaan hitaasti.
Loppukesästä keskityinkin ennemmin Pokemin Go:n pelaamiseen enkä enää käynyt salilla enkä lenkillä, koska ne vaan ällöttivät.
Alkuun en edes uskaltanut katsoa kesällä Fitnesspäiväkirjoja, koska pelkäsin saavani ohjelmasta paineita. No uskaltauduin lopulta ja ihan ilman huonoa omaatuntoa sarjaa pystyin seuraamaan :)

Olen pyrkinyt lopettamaan kropan muokkaamisen tähtäävän treenamisen kokonaan. Se jatkuva itsensä kyttääminen peilistä, kehityskuvien ottaminen ja itsensä jatkuva arvostelu ei todellakaan tunnu enää hyvältä. Yksinkertaisesti väsyin siihen. Elämässä on nyt vähän muuta mihin pitää voimavaransa keskittää eikä siihen, että onko nyt pylly tarpeeksi iso tai näkyykö vatsalihakset tarpeeksi.

Minua ei ainakaan tee onnelliseksi enää se, että onnistun muokkaamaan vartaloani. Minut tekee onnelliseksi mukava arki, läheiset, hyvä fiilis liikkuessa ja ihan sohvalla löhöily. Kyllä ruokalassa nähdessäni jonkun syövän "fitnessruokaa" muovikipoistaan saa minut miettimään, että tekeekö se varmasti hänet onnelliseksit? Janni Hussikin ennen kovasti esitteli kylmiä kanojaan ja muovikippojaan, kunnes lopulta uupui.

Viime viikolla kävin 2 kertaa salilla. En ottanut salivihkoa mukaan. Tein suosikkiliikkeitäni enkä ajatellut, että teenkö liian pienillä painoilla. Oli mukavaa. Saatan käydä tälläkin viikolla riippuen jumppa aikatauluista.

Mutta edelleen tässä on opettelua suhtautumisessa mikä määrä liikuntaa on tarpeeksi. Niin kauan opin, että 5-6 treeniä viikossa on se mitä tavoittelen. Nyt en enää. Mutta sitä on vaikea totutella, että 2-3 treeniäkin on ihan hyvä määrä. Ja että joskus voi syödä valmisruokaa tai enemmän herkkuja.

En tarkoita tällä, että kehonmuokkauksessa on jotain pahaa tai väärää. Kun en itse ottanut sitä liian vakavasti, niin siinä oli mukavasti haastetta. Mutta lopulta se vei minut sellaiseen oravanpyörään, että en halua olla arvostelemassa omaa vartaloani enää samalla tavalla. 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Tapion taival

Vaelluskuumeen iskettyä ollaan Antin kanssa käyty kiertelemässä päiväreittejä ja itse kävin vielä liikuntailtapäivänä Kolilla vaeltelemassa. Kuitenkin haaveilin, että vielä tänä vuonna päästäisiin yön yli retkelle. Ilmat alkaa jo viiletä sen verran, että en tiedä kuinka kauan on mielekästä enää nukkua ulkona :D Tai ainakaan tällaisen ensikertalaisen!

Pohjois-Karjalassa on tosi paljon erilaisia vaellusreittejä ja etsiskelin niitä netin syövereistä, että löytyisikö sieltä meille sopivaa reittiä vielä tälle syksylle. Löysinkin Tapion taival (klik) nimisen reitin Ilomantsista ja innostuin siitä heti, koska reitti kulkisi ihanan Koivusuon luonnonpuiston läpi ja reitillä oli usemapi autiotupa ja myös yksi umpilaavu. Teltassa ei siis olisi pakko nukkua vaan pääsisi tupaan tai laavuun, jos tilaa olisi!



Suunnittelin reitin niin, että lähdettäisiin "väärästä" suunnasta eli Hoikantieltä ja sieltä matkattaisiin kohti loppupäässä olevia autiotupia. En halunnut lähteä Lakonkankankaan parkkipaikalta, koska autiotuvat olisivat olleet heti alkumatkasta ja reitin pohjoisosassa olevalla Koivusuon luonnonpuistossa ei voi yöpyä.

Antti ehdotti sitten viime viikon alussa, että lähdettäisiin viikonloppuna Tapion taipaleelle ja eipä mulla muita suunnitelmia ollut :D Pohdittiin yhdessä ruokapuolta ja suunnittelin myös, että missä pidetään ensimmäinen tauko ja mille tuvalle kannattaa suunnata yöksi.

Suunnitelmat olivat ihan hyvät, kunhan oltaisiin vielä suunniteltu lähtö Ilomantsiin paremmin eli oltaisiin pakattu rinkat jo perjantaina ja saatu launtaina lähdettyä jo aamusta :D Itsehän olin haaveillut rennosta vaellusvauhdista ja maisemien ihailusta ja saatiinkin lähtiessä riita aikaiseksi, kun mua ärsytti! Onneksi matka Ilomantsiin on sen verran pitkä, että riitakin siinä unohtuu ;)



Oltiin Hoikantiellä vasta kolmelta iltapäivällä, mutta reippain mielin lähdettiin matkaan ja vitsit, että olin innoissani :D Ensimmäiset vähän yli 2 kilometriä Hoikantieltä on tylsää metsäautotietä ja sen jälkeen vasta alkaa metsäpolku. Me vielä pysähdyttiin korjaamaan rinkkoja parempaan asentoon, syömään suklaata ja varmistettiin, että lähdetään oikeaan suuntaan. Tapion taival on kyllä hyvin merkitty oranssilla täplillä ja välillä vastaan tulee opaskylttejä. Vaikea on eksyä, kunhan vilkuilee niitä puiden merkkejä eikä mene vaan oman mielensä mukaan. Tosin Koivusuon luonnonpuistossa saa liikku vain merkityllä reitillä.

Olin kyllä tyytyväinen, että olin tutustunut reittiin melkoisen hyvin, koska Pirhun rakennukset nähdessäni en säikähtänyt, että kuljettaisiin jonkun pihan poikki :D Antti ekaksi mulle huomautti, että eihän me olla nyt jonkun pihaan menossa, mutta tiesin kertoa, että kuuluu ihan reittiin ;) Pirhun jälkeen matkan varrella näkyikin maisemissa Metsähallituksen ennallistamisprojekteja pienaukkohakkuiden ja lahopuuntuottamisen muodossa. Mä aina oon tosi innoissani näitä nähdessäni maisemissa, koska mua ihan ammatillisesti kiinnostaa metsän ennallistaminen :D Reitin varrella oli myös erilaisia kylttejä kertomassa näistä projekteista tai joistain erikoisemmista puista tai muurahaiskeoista.

Puita kaulataan, jotta niistä tulisi lahopuita

Ilomantsissa karhuja ja susia on "pikkaisen" enemmän kuin Joensuun kaupunkialueella, ja monet kyseli ennen meidän reissua, että eikö meitä pelota karhut tai sudet. Eipä niitä jaksanut alkaa etukäteen pelkäämään, sillä niitten kotiseudullahan me liikuttiin. Ja olihan meitä kaksi, joten meistä lähti ääntä jutellessa ja kaksin kulkiessa en uhraa ajatuksiani karhupelolle. Tosin silti se pelko oli jossain taustalla, koska yhtäkkiä pyöräilijöiden ilmestyessä vastaan ensimmäinen ajatukseni oli, että karhu tulee vauhdilla :D En sentään rääkäissyt tai mitään vaan huomasin heti, että kyseessä on 2 pyöräilijää.

Muita vaeltajia ei matkan varrella sitten nähtykkään pyöräilijöiden lisäksi ja niin oletinkin, koska kyseessä ei ollut kuitenkaan Koli ja on jo lokakuu. Mukaavahan se oli kulkea rauhassa kaksisteen ilman, että tarvi muita ihmisiä väistellä.



Kaikista eniten koko reissulta olin odottanut Koivusuon pitkospuita. Olen itse käynyt aiemmin opintojen takia Koivusuolla ja mielestäni se on vaan niin kaunis <3 Tosin siellä rämpiessä kenttäkurssilla kyllä tuli keskityttyä enemmän siihen, että mihin astuu ettei uppoa ;D

Eikä maisemat pettäneet taaskaan <3 Vaikka ruska alkaa täällä Pohjois-Karjalassa olemaan jo ohi, niin suo oli edelleen kauniin värinen. En tiedä mikä minua niin suomaisemassa viehättää, ehkä se koskemattomuus ja maiseman hauraus <3 Suomessa monet suot ovat joutuneet turvetuotannon tai metsätalouden alle ja koskemattomat suot ovat harvinaisuuksia. 






Koivusuon jälkeen reitti jatkui vähän matkaa vielä metsäpolkua, mutta sitten saavuttiin taas metsäautotielle. Reittikuvauksessa mainitaan, että Tapion taival kulkee aika pitkän matkaa metsäautoteitä, mutta mielestäni ei nyt niin paljoa kuin Hoikantieltä pari kilometriä ja Koivusuon ja metsäpolkujen jälkeen noin pari kilometriä Polvikosken tulipaikalle. Tai oletin, että metsäautoteitä olisi ollut enemmän :D (ihan hyvä juttu ettei ollut).

Hoikantieltä Polvikosken tulipaikalle oli 8 kilometriä ja pysähdyttiin siinä pitämään ruokatauko. Tulipaikka oli siisti, puita oli hyvin ja kirveskin löytyi. Antti hakkasi halkoja ja pisti tulet ja ryhdyttiin paistamaan makkaroita. Ilma kun on sen verran viileä, että jääkaappiruokakin kulki hyvin rinkassa :D





Makkaranpaiston jälkeen pimenikin aika nopeasti ja meillä oli Polvikoskelta matkaa vielä 5-6 kilometriä matkaa Niemenpuron autiokämpälle, jossa olin suunnitellut meidän yöpyvän jos tilaa siellä olisi. Oltiin jätetty teltta autoon, koska yöpaikkoja reitillä on sen verran, että kyllä jonnekin mahtuisi.

Antilla oli onneksi otsalamppu, kun lähdettin Koitajoenvartta kulkemaan, itse hölmönä en ollut sellaista hankkinut (ensi kerralle kyllä!). Jonkin aikaan valitettuani, etten nää mitään Antin takana kulkiessani enkä edessä kulkiessa, niin Antti kaivoi mulle rinkastaan sähkölyhdyn ja se kyllä helpotti heti, kun näki kunnolla :D  Siinä pilkko pimeässä talssiessa pelattiin Kumman kaa lähtisit vaeltamaan-peliä. Pahin kysymys mulle taisi olla, että lähdenkö Cheekin vai Ville Niinistön kanssa vaeltamaan. Valitsin kuitenkin Villen, koska Villen kanssa varmasti yhdessä ihailtaisiin luonnon kauneutta :D

Loppumatkasta kuljettiin kyllä hiljaa, kun mua alkoi ainakin se loputon pimeässä talssiminen väsyttämään. Lopulta päädyttiin Sammalpuron umpilaavulle ja siinä reittikyltissä luki, että Niemenpuron autiotuvalle on vielä 1,5 kilometriä matkaa, niin päätettiin jäädä laavulle ettei jouduttaisi pahimmillaan kulkea 3 kilometriä ylimääräistä jos ei kämppään mahduttaisikaan.
Laavun katossa oli vähän reikiä ja seinissä, mutta kyllä se meille kelpasi :) Laavu kuulemma olisi tarkoitus kunnostaa muutaman vuoden sisällä.



Laavun sisällä oli tulisija, joten Antti hakkasi halkoja ja sytytettiin tuli, puita oli kyllä taas hyvin. Laavun läheisyydessä oli myös kuivakäymälä, joka oli tosi siisti.

Koska tulisija savutti aika melkoisesti, niin me odotettiin ulkona kunnes tuli hiillos ettei saataisi häkämyrkytystä :P Paisteltiin sitten vielä jäljelle jääneet makkarat ja ryömittiin makuupusseihin. Yhdistettiin makuupussit ja tarkoitus oli popsia vielä suklaata, sipsiä, näkkileipää ja tarteksia ja katsoa Possea puhelimella. Mua alkoi kuitenkin nukuttamaan niin paljon, että jätettiin Posse kesken ja pestiin hampaat ja mentiin nukkumaan. Ei nukuttu makuupussit yhdistettyinä, koska niitä ei saanut sitten niin, että pääaukosta näkyisi vaan nenä.
En kyllä nukkunut niin hyvin kuin olisin luullut, mutta unta silti sain. Makuualusta oli vähän turhan kova ja kylkeä kääntäessä piti suunnilleen heti kääntyä taas. Parhaiten sain unta selällä nukkuessani.

Yöllä ei kuulunut suden ulvontaa tai karhun mörinää. Aamulla kyllä korppi raakkui :D



Heräiltiin aamulla kymmenen maissa ja tuli reippaasti sitten noustua, kun edellispäivän pyöräilijät tulivat laavun ovea kolkuttelemaan. Me teljettiin laavun ovi yöksi, että jos joku olisi laavulle tulossa niin herättäisiin siihen oven rykimiseen eikä vasta siihen, että joku seisoo vieressä :D Eli ei siis sen takia, että oltaisiin haluttu omia laavu vaan sen takia, että oltaisiin hereillä jos joku tulee laavuun.

Antti pisti ulkotulipaikkaan tulet lämmikkeeksi ja ryhtyi puuron keittoon. Voin sanoa, että puuro, kahvi ja tarteksilla voidellut näkkärit maistui älyttömän hyviltä. Aamulla nähtiinkin enemmän porukkaa. Niemipuron autiotuvalla olleiden vaeltajien kanssa vaihdettiin muutama sana ja meidän kanssa tulille tuli pari vaeltajaa, jotka olivat retkeilleet Koitajoen reiteillä koko viikonlopun. Olivat hurjat vielä ylittäneet joen uiden, kun vetolautat oli otettu jo pois käytöstä!

Aamupalan jälkeen tiskailtiin, pakattiin, siivoiltiin laavua ja lähdettiin paluumatkalle.





Se hyvä puoli pimeässä talssimisessa oli ollut, että seuraavana päivänä maisemat oli meille uudet ! Mieluiten suosisin rengasreittejä ettei tarvitsisi talssia edes takaisin matkaa, mutta Koitajoen alue on niin kaunis ettei haittaa kulkea samoja maisemia.

Päivänvalossa nähtiin majavan töitä ja majavan polku ja oli niistä innoissani, sillä haaveenani on nähdä majava luonnossa! Eräästä blogista luin, että bloggaaja oli Tapion taipaleella nähnyt majavan syömässä mustikan varpuja. Mäkin olisin halunnut! Mutta valitettavasti niin onnekkaita ei oltu.



Vaikka reitti on hyvin merkitty niin lähdettiin vahingossa kulkemaan metsäautotietä pitkin, joka ei kuulunut reitille, kun muistettiin, että oltaisiin saavuttu jo Polvikoskelle ! No oikaistiin pikaisesti metsän halki takaisin polulle.  Eli kannattaa seurata, niitä puihin merkattuja täpliä. Aloin kiinnittämää huomiota ettei täpliä enää näkynyt. Matka Sammalpuron laavulta Polvikosken tulipaikalle tuntui päivänvalossa paljon lyhyemmältä verrattuna siihen, kun talssittiin pimeässä.

Polvikoskella pysähdyttiin pitämään taas taukoa ja keiteltiin nuotion ääressä retkikeittimellä lämminkuppi keitot ja popsittiin hapankorppua taas tarteksilla. Polvikoskella nähtiin pari asuntovaunua ja eräälle pariskunnalle neuvottiin reitti Koivusuolle.




Ruokatauon ja kahvikupposten jälkeen jatkettiin taas matkaa ja ihailtiin Koivusuolla jälleen suon kauneutta. Koivusuo näytti jättävän meille vielä hyvästinsä, sillä näimme hirven ylittämässä suota. Hihkuin Antille kuin pikkulapsi nähdessäni hirven, ihan kuin en olisi hirviä aikaisemmin nähnyt !
Mielestäni se oli vaan niin kaunista, että hirvi kulki juuri kotonansa ja turvassa ihmisiltä.



Loppumatka sujui verkkaisesti ja ilman kommelluksia, tosin metsäautotiellä juuri ennen autoa meinasin hypätä säikähdyksestä Antin syliin, kun olin kuulevinani vierestäni ryskettä ja ajattelin karhun tulevan esiin. Anttikin säikähti, kun kiljaisin ja loikkasin melkein syliin.



Auto odottikin meitä ihan ehjänä parkkipaikalla ja lähdettiin kotia kohti. Matkalla tilattiin Roihusta pizzat, koska vaelluspizzat nyt kuuluu asiaan !

Reissu oli oikein onnistunut, vaikka lauantaina lähdettiinkin liian myöhään. Edettiin kuitenkin verkkaisesti eikä tarvinnut suorittamalla kulkea. Otsalampun ja sähkölyhdyn ansiosta nähtiin kulkea pimeässä.
Ruokaa meillä oli liikaa mukana muttei se haitannut, kun kyseessä oli 2 päivän reissu ja tasainen maasto. Vettäkin meillä oli runsaasti mukana, mutta eipä tarvinnut hakea joesta tiskivettä kuin ainoastaan aamulla.

Tapion taival on mielestäni mukava ja helppokulkuinen reitti. Polut ovat välillä kapeita ja siellä kyllä kannattaa olla vaellus tai maastokengät jalassa tai jalat kastuvat helposti ja juurakoita kyllä on. Poluilla oli joissakin kohdin kaatuneita puita, muttei kuitenkaan mitenkään huomattavan paljoa.

Telttaa ei ole pakosti oltava mukana, mutta kannattaa varautua ettei autiotupaan pääse omaan rauhaan, koska ne ovat melko suosittuja ja käsitykseni mukaan melkein kaikissa tuvissa oli porukka viime viikonloppuna.
Tulipaikat olivat siistejä ja polttopuita oli rutkasti.

Suosittelen reittiä kyllä ehdottomasti ja varsinkin käymään Koivusuolla, se on näkemisen arvoinen!

Tämä oli mun ensimmäinen 2 vuorokauden vaellus ja oli kyllä onnistunut sellainen. Ei tarvitse heittää rinkkaa nurkkaan vaan innolla odotan, että päästään taas keväällä pidemmille kuin päivävaelluksille.

Oletteko käyneet Koitajoen retkeilyreiteillä! Millä vaellusreitillä olette olleet ensimmäisellä yli vuorokauden vaelluksella!