perjantai 13. joulukuuta 2013

Joululoma!

Huuh! Nyt on tullut pari viime päivää juostua ympäriinsä kuin päätön kana :D Miten lomalle lähteminen vaatii näin paljon? No eipä siinä, hauskaa tekemistä on ollut ja treenejä en ole halunnut jättää välistä niin siinähän on soppaa kerrakseen! Tänään junaan istahtaessa pystyi kuitenkin huokaisemaan helpotuksesta, sillä nyt on kaikki tavarat kasassa ja loma voi alkaa! Toki tässä on pariin tenttiin lukemista ja harjoitteluraportin vääntämistä, mut nehän on pikku juttuja ;) 



Joululoma tarkottaa mulle tosiaankin lomaa, vaikka onkin muutama koulujuttu tehtävänä. Niitten kanssa ei kuitenkaan tarvitse kiirehtiä ja jos ei ihan pukkaa aikatauluaan lomalla täyteen niin kyllä niitä kerkee päivän aikana tehdä! Mun suurin ongelma on varsinkin Espooseen matkustaessa se, että haluun nähdä suunnilleen mun kaikki kaverit ja ehdin kotiin vaan nukkumaan. Ja sit oonki ihan puhki ja harmittaa, että en ole ehtinyt viettää tarpeeksi aikaa perheen kanssa.

Nyt oon onnekis pikku hiljaa alkanut oppimaan, että nään ne jotka ehdin nähä, ilman et mulla on kauhee kiire paikasta toiseen ja ehdin myös chillailla kotona :)

Junaherkkuja ;)
Joululoma tarkottaa mulle myös vapaampaa treenaamista. Bunkkeritreeneissä mun osalta alkaa ensi viikolla sopivasti kevytviikko, joten hyvään saumaan tää loma alkaakin ;) Tosin mun kevytviikko tulee kestämään luultavimmin 2 viikkoa.

Syy siihen on se, että haluan rauhottua joulun aikaan. Vaikka eihän salitreenit paljon aikaa päivästä vie, niin tulee päivistä heti aikataulutetun oloisia, jos suunnitelmissa on tehdä jotain muuta plus keretä salille, varsinkin kun salille pitäisi keretä 4 kertaa viikossa niin se vaatiikin jo suunnittelua. Toki monen mielestä nämä ovat vain tekosyitä, aikaahan löytyy aina kun sitä pistää löytymään, mutta mun kohdalla se ei mee nyt vaan niin :) Varsinkin, kun kuntosali ei tule olemaan parin kilsan päässä.

Toki mulla on toiveena, että ehtisin 2 kertaa viikossa salille ja sen luulisi ainakin helposti onnistuvan :) Ja siis ainoana syynä on se miksi haluan päästä salille, on se että tykkään salitreeneistä :) Toki jos en pääse niin ei se mikään maailmanloppu ole, mutta viime joululomalla alkoi tuntua jo aika puuduttavalta, kun juoksu ja kotijumpat olivat ainoat liikuntamuodot, joita pystyin harrastamaan.


"Vähän" tavaraa. Miettikää kun tuohon lisätään Tallinan tuliaiset ja joululahjat :D

Salitreenien osalta lomalla mennään mitä nyt tekeekään mieli treenata :D Eli en mee ajatellen, että pitää jokainen lihasryhmä treenata vaan teen niitä liikkeitä mitä mieli tekee. Mun mielestä se on ihan hyvä tähän väliin, koska loman jälkeen jatkuu taas bunkkeritreenit niin eipä ehdi ihan heti niihin kyllästymäänkään :)
Ja mun mielestä on hyvä välillä irtautua siitä tarkasta treeniohjelman noudattamisesta :)

Juoksu on tällä hetkellä sellanen, että siihen pystyn lomalla panostamaan. En ala juoksemaan mitään joka päivä tai edes joka toinen, mutta luultavimmin ehdin ainakin sen 2 kertaa viikossa juosta :) Ihan hulluksi ei kannata ryhtyä, kun sitten varmasti ne penikat innostuu... Ja joo, mun mielestä juoksu ei vie yhtä paljon aikaa kuin salitreeni tai vaadi niin paljon suunnittelua. Voin vaan laittaa juoksukamat päälle ja lähteä juoksemaan lyhyen lenkin jos ei oo aikaa ja jos on aikaa niin juosta pidemmän lenkin :)

Syömisten suhteen taas oon ihan vapaalla :D Tai no taidan olla aina vapaalla, mutta siis oikeesti normaalisti yritän syödä terveellisesti ja jättää herkuttelut viikonlopulle. Nyt tiedän, että lomalla tulee varmasti syötyä herkkuja joka päivä ja aivan varmasti niitä joulukiloja kertyy niinkuin viimekin vuonna (itsenäisyyspäivän suklaatkin taisi jäädä tiuskasti paikoilleen ;D). Mutta ei se ole oikeasti niin vakavaa! Mulla ainakin viime vuonna ne lisäkilot lähti, kun en enää syönytkään joka päivä suklaata.

Mun mielestä joulu on rentoutumisen aikaa ja se tarkoittaa mulle sitä, että ei tarvitse niuhottaa kaikesta! Toki ihmisillä on eri tavoitteita ja toiset saattaa nauttia siitä "niuhottamisesta" eikä se mun mielestä oo myöskään väärin! Tärkeintä on se, että jokainen nauttii joulusta omalla tyylillään eikä yritä tehdä siitä sellasta mikä ei tunnu itsestä hyvältä. On ihan okei skipata treenit ja jäädä sohvalle katsomaan jouluohjelmia konvehtirasian kanssa!

Kyllä sitä tietää, että kun liikunnasta on tullut vahva osa elämää niin ei ne skippaamiset mitään merkkaa. Kuten moni on todennut, niin liikkua ja treenata ehtii koko elämänsä ajan! Kaikkien olisi hyvä muistaa, että lepo ja rentoutuminen ovat myös tosi tärkeitä!

Huomenna siis viimeinen bunkkeritreeni ja sitten ensi viikolla mitä huvittaa :) Ens viikolla ehdin todennäköisesti liikkumaan ihan kivasti, riippuen että onko perheen kanssa jotain suunnitelmia :)

Hölläättekö te joulun aikaan treenien ja syömisten kanssa? Vai onko se teidän mielestänne turhaa ja pelkkiä tekosyiden keksimistä?

6 kommenttia:

  1. Tervetuloa Es.. (empäs asukaan enää Espoossa!) ..pääkaupunkiseudulle! :) Mukavaa lomaa perheesi kanssa ja muista toki rentoutuakin! Ihanaa, että ehditään nähdä ja vetää treeni yhesä!

    Mä varmaan en eritysemmin joululomallani höllää treenistä, mutta meen tälleen ei-niin-suunnitellusti, ja jos sitten ensi vuonna alottais maraton-treenit ja miettis, mihin sitä on itteäs taas ens kesänä änkemässä (eli tavoitteita mietin!). Ja mä syön kyllä aika vapaasti normaalistikin, mutta eiköhän jouluna tuu eritysesti syötyä karkkia ja juustoja ainakin ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Tarkotuksena on todellakin rentoutua ja vaikka aion kavereitakin nähdä ja liikkua niin tarkotuksena ei ole pukata aikatauluja täyteen :) Se on kyllä kivaa, että ehditään nähdä, ku mun viime reissut täällä on olleet niin pikasia, että ei oo ollut aikaa nähdä :(

    Kuulostaa hyvältä sun suunnitelmasi! Heh, saa nähdä et ollaanko joissain samoissa tapahtumissa ensi vuonna ;)

    VastaaPoista
  3. Olen nyt molempina vuosina yksin asuessa höllänyyt joulun alla ja pakko myöntää, että onneksi :D. Miun voimatasot nousi heti kun aloin syömään "vähän enemmän" ja oli sellanen olo, että "tätäkö ruoalla saa aikaan?" :D.

    Hyvää lomaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mullakaan ei viime vuonna tullut mitään takapakkia vaikka joululoman takia ei tullut käytyä pariin viikkoon salilla, kun mökiltä ei vaan päässyt salille :P Lepo ja ruoka saa ihmeitä aikaan ;)

      Kiitos :)!

      Poista
  4. Voi tiiän niin tuon tunteen kun menee kotona käymään ja sit pitäus ehtiä käymään joka paikassa kylässä. Itselle siitä tulee aina hirbee stressi kun ei kuitenkaan ehdi käydä kaikkialla missä haluaisi ja sitten osa ihmisistä loukkaantuu kun en käy kylässä. Aaaargh! :D

    Toivottavasti sä ehdit kyläillä kaikkialla siellä missä pitääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sit tulee sännättyä vaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen :'D Ja ei oo lomasta tietoakaan!

      Kyllä näillä näkymin tärkeimmät kyläilyt ainakin onnistuu :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)