sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ei, ei mikään mulle riitä, mulle ei

Eilen lämpöaalto oikein helli etelä-karjalaa ja välillä oli suorastaan tukalan kuumaa, mutta en valita sillä kerrankin pääsi koko päivän nauttimaan tästä lämmöstä ilman mitään kiireitä <3 Oltiin eilen siis Antin suvun sukujuhlassa ja ulkona tuli vietettyä aika reippaasti aikaa. Sain myös vihdoinkin brunaa pintaan, tosin vähän se iho kans paloi, kun liian myöhään tuli kysyttyä aurinkorasvaa kun oma jäi kotiin...


Tuli nähtyä tuttuja ja uusia naamoja, vietettyä paljon hauskaa aikaa hyvässä seurassa, syötyä hyvin ja käytiin myös uimassa :) Vesi oli ihan mielettömäm lämmintä verrattuna siihen, kun viime viikolla kävin heittämässä talvioturkkini!


Eläimille nämä hellesäät ovat aika ikäviä, onneksi tuolla oli mahdollisuus käydä koiria uittamassa ja tarjolla oli varjoa ja vettä. Omat kissatkin vaan kotona lötköttelevät ihan raatoina, toisaalta yöllä kun on viileempää niin sittenhän ne jaksavatkin keskenään melskata :P


Koska lähdettiin sukujuhliin aika aikaisin aamulla ja ehdittiin viettää paljon aikaa muiden kanssa, se mahdollisti myös sen, että pystyttiin lähtemään kotiin sellaiseen aikaan ettei mulle tullut kiirettä keikalla :) Ihan kiireettömästi sain kotona syödä ja fiilistellä Cheekiä ennen keikkaa ;)

Vaikka olin lukenut, että BB-klubi oli iso teltta, niin jotenkin oletin et se olis pieni ja kauhean ahdas. No luulinpa aika pahasti väärin! Multa muuten heti kysyttiin paperit, kun astuin festarialueelle, järjestyksenvalvoja sitten totesikin mun papereita katsottuaan et näytän tosi nuorelta x) Vanhan sydäntä lämmittää <3
Olin noin 45 minuuttia ennen keikan alkua paikalla ja pääsin eturiviin :) Eturivi olikin sitten täynnä naisia ;) No oli siellä kyllä joitakin miehiä kans! Vähän ennen keikan alkua jotkut muikkelit yrittivät päästä eturiviin, mutta mä olen ainakin sellanen etten paikastani luovu, kun olen siihen päässyt niin turha yrittää ;)


 Cheek oli aivan mieletön ja koko keikka oli aivan mieletön! Sieltä sateli vaan mun lemppari biisejä toisensa perään (Anna mä meen tuli 2 kertaa <3) ja Cheekin lavakarisma oli aivan mieletön :D Hehee, aivan varmasti katsoi mua silmiin pari kertaa ;) Että uudestaan lähden ehdottomasti katsomaan, varsinkin jos herra aikoo piipahtaa vielä Joensuussa uudestaan esiintymässä! Oletan et mulla on ainakin yksi keikalle lähtijä ehdokas siellä ;) Olin kyllä niin fiilareissa koko keikan!


Tämähän oli siis mun eka kerta festareilla!!! Vaikka kävinkin vaan yhdellä keikalla niin kyllä se lasketaan (ja Palefacea kuulin puolikkaan biisin verran ;D). Tuolla ainakin oli ihan jees porukkaa eikä kukaan töninyt tai kaatanut juomia päälle tai yrittänyt varastaa mitään. Että ehkä näille festareille uskaltaudun uudestaan ;)

Tälle päivälle oltiin Antin kanssa suunniteltu yhteistä salitreeniä. Päivällä kuitenkin vaihdettiin suunnitelmat siihen, että mielummin vaan rennoiltiin kotona kaksistaan. Ja hyvä näin, kyllä me niitä pakkotoistotreenejä ehditään vielä tehdä yhdessä ;)



Mä päätin kuitenkin lähteä salille sen jälkeen kun Antti lähti takaisin Jyväskylään. Olin suunnitellut perjantaina, että olisin käynyt aamulla tai illalla juoksemassa riippuen miten ennen salia ehtisin. Jätin kuitenkin tän päivän lenkin väliin, sillä sali meni sen verran myöhäseksi ettei koko lenkissä ois ollut mitään mieltä.

Tänään oli siis salilla vuorossa viikon toinen rinta-hauistreeni.


Tänään menin vähän sellasella ajatuksella et lisään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman moneen liikkeeseen lisää painoja. Turhan usein tulee mentyä sillä omalla mukaavuusalueellaan "kun tää tuntuu jo niin raskaalta". No vinopenkissä meni sitten tänään yhdessä sarjassa 8 toistoa 10 kilolla :) Perus penkki on edelleen sellanen et tuntuu et sen kehitys on niiiin hidasta, et vois kokeilla taas jotain muuta taktiikkaa sen kanssa.


Mutkatangolla tehdyissä hauiskäännöissä vika sarja meni sitten 20 kilolla :D Vähän epäilin et nouseekohan se koko tanko ollenkaan mutta se meni!!! Eräs kanssa liikkuja neuvoi mua viime kerralla noitten hauiskäännösten kanssa et miten saa sen maksimaalisen rutistuksen ja kyllä selvästi tuntuma on parempi. Ja hei mä otan neuvoja salilla oikeesti ihan mielelläni vastaan nykyään paremmin kuin ennen ;) En ole siis ennenkään ollut ärrinmurrin jos joku neuvoo, mutta neuvoista on tullut sellanen fiilis et mä oon ihan paska ja teen kaiken väärin, mut nykyään osaan ottaa sen sellasena et se vaan parantaa mun suoritusta :)

Hammereissa meni yksi sarja tänään 9 kilon käsipainoilla :O Ja siis oikeasti vielä keväällä tuskailin niillä 5 kilon käsipainoilla! No kyllähän ne painotykitykset vaikuttikin sitten super negatiivisesti scot penkkiin, sillä sen saanut todellakaan tehtyä kunnon toistomääriä mun normaaleilla painoilla ja sen verran itsepäinen olen (ei kovin järkevääkään) että en painoja halunnut lähteä pienentämään x) Mutta hyvältä tuntui silti pistää itseään vähän likoon, kun sen ei kuulu tuntua pikkasen raskaalta vaan kunnon raskaalta!

Aion nyt käydä tuon mun salin 3 viikon kiinnioloajan Imatran urheilutalon kuntosalilla. Kuulemani mukaan se on ihan ok sali ja en mä nyt mitään hurjia hifistelyjä tarvitse :) Matka pitenee kyllä parilla kilsalla, mutta se vaatii vaan sen et jaksan oikeasti aamulla nousta niin ettei tule kiire töihin.

Oliko joku teistä Imatran Big Band festareilla vai onko joku vielä menossa sinne? Onko jollakulla kokemuksia tuosta urheilutalon salista?

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kaikkea muuta paitsi treeniä

Pienen salittajan kaino pyyntö

Sitä juomapisteen vettä ei tarvitsisi pitää päällä vain sen vuoksi, että SINÄ saat sitä kylmää vettä, oman vesipullon mukaan ottaminen olisi viisasta, sitä vettä voi pitää viileänä vaikka jääpalojen avulla.
Kyllä, salilla on kesällä valitettavan kuuma, mutta tuskin salin ovesta ulos ja sisään ramppaaminen viilentää oloasi, lisäksi se vielä kiristää muiden hermoja. Toisaalta, jos sinulla on pakki niin sekaisin, että joka sarjan jälkeen on käytävä vessassa niin olisiko kannattanut jäädä mielummin kotiin? 
Vaikka sinulle se smithin alla punnertaminen on paras paikka se ei välttämättä ole muiden mielestä, olisi kiva oikeasti päästä kyykkypaikan luokse kunnolla, toki sali on pieni, mutta järjenkäyttö on sallittua.
 Jos vapaana on toinen säädettävä penkki voit ihan hyvin mennä siihen tekemään sarjojasi sen sijaan, että tulet tekemään juuri siihen, jonka vieressä teen lattialla vatsalihaksia, en mielelläni haluaisi sinun käsipainojasi naamaani.  

Siinäpä varsin syvällistä pohdintaa, jota kanssa treenaajat mieleni sopukoissa aiheutti :D
Mulla oli tänään suunnitelmissa käydä salilla ja BB-kadun avajaisissa. Ekaksi suunnittelin et lähden töistä suoraan salille ja otinkin salikamat messiin töihin. No sitten päätinki et meen ekaks niihin avajaisiin ja sen jälkeen salille, no sitten Antti kysyi että mennäänkö sunnuntaina salille ja sehän passaa mulle mainiosti, joten koko salireissu jäi tänään tekemättä :D Mutta sunnuntaina tehdään sitten pakkotoistotreeni :D Eli joka liikkeen vikat sarjat tehdään pakkotoistojen avulla. Varmaan itken jo treenin puolivälissä ku tein kerran Antin kanssa haukkaa yhden sarjan pakkotoistoilla ja se oli hirveetä :'D 

Kävin tänään tsiigailemassa mun 3 viikon vaihtoehtosalia, mutta se on valitettavasti remontissa :( BUHUU! No täällähän niitä saleja riittää kyllä, mutta ne muut on sitten pitemmän matkan päässä...Eli se vaan vaatii sitä, että iltavuoropäivinä ois oikeesti vaan herättävä tarpeeks aikasin  :)


Koska punttisalin kanssa oli jo epäonnea niiin olin aivan varma ettei se IBBF-lippukaan tänään tulisi ja postilaatikkooni kurkistaessa totesinkin ettei siellä kirjettä näy :( Olisin voinut toki tästä kunnolla suutahtaa (prkl:n hidas postelijooni!!!!!!), mutta jotenkin oon saanut sen verran itsehillintää (sitä jota ala-asteen opettaja käski mua harjottelemaan), että ajattelin et noo menen sitten ensi viikolla jollekin muulle keikalle. Päätin kuitenkin tarkistaa vielä, että olinko laittanut kaverille varmasti oikean osotteen ja enpä ollutkaan vaan naapurin talonnumerohan siinä osoitteessa komeili :'D Kurkistin naapurin postilaatikkkoon (meillä on sellaset maalaispostilaatikot) ja siellä se mun kirje odottikin ja lippu <3

Helle-kissat

Mulle käy aina välillä sillain et vaikka no esim. laitan hiuksia peilin edessä ja sitten siinä käsiä heilutellessa yhtäkkiä huomaan et ooh onpas tuohon muuten tullut muotoa :D Varmasti tällaiset hetket on tuttuja muillekin salitreenaajille :) Tosin oon myös havainnut, et mun epäkkäät on kasvaneet :P Naisellisia muotoja xP Siis ei sitä kukaan varmaan oikeesti huomaa, mutta kyllä ne muutokset itse itsessään havaitsee ;)

Likainen peili ja ooh olkapää-käsi
Tän päivän luksus oli se, että menin bussilla keskustaan :D Siis nykyään kun tulee pyöräiltyä melkein kaikkialle niin bussilla kulkeminen on ihanaa <3 Oon kyl niin kaupunkilainen ku suorastaan nautin bussikyydeistä :D Ja koska menin bussilla niin pystyin laittamaan mun korkkarit <3 Sekin on luksusta, kun niitäkään ei tule kovin usein käytettyä (ja hienosti meinasin kaatua bussista poistuessani).


Ekaksi suuntasin H&M:ään sillä ku viimeksi siellä kävin ystäväni kanssa niin tykästyin yhtiin shortseihin, mutta jätin ne kuitenkin ostamatta. Kyseiset shortsit ovat kuitenkin jo viikon kummitelleet mielessäni ja koska mun shoppailuperiaate on sellanen et jos oikeesti tykkään jostain vaatteesta tosi paljon niin sitten ostan sen!


Ja ne on kyl niin ihanat <3 Ja se syy miksi en niitä heti ekalla kerralla ostanut oli tämä



Nimittäin ne on vyötäröstä liian isot eikä pienempi koko auttanut yhtään. Mä oon niin hassu et inhoon käyttää vöitä mut nyt kuitenkin ostin ton kaveriksi vyön (hyvä myyntikikka H&M) ja ku vielä kaupassa sitä vyötä sovitin niin ei tuntunut ahdistavalle :D

Shoppailujen jälkeen mulla oli 2 vaihtoehtoa, joko kuunnella BB-kadun avajaisia tai käydä katsomassa koskinäytöstä. Oon oottanut niin paljon koskinäytöksen näkemistä et tottakai se vei voiton :D Eli kipitin niin nopeasti kuin pystyin paikalle. Alkukuulutus jäi valitettavasti kuulematta, mutta eiköhän sitä vielä tässä kesällä ehdi kuulla ;)



Tykkäsin! Se oli kyllä hienon näköistä, kun vesi vapautui sen jättimäisen padon kautta ja kuohusi karkuun :) Hymyilin kuin idiootti ku olin niin ilonen :D Ja siihen padon luokse syntyi sateenkaari <3 Turisti oli todella iloinen :D
Ehdin kyllä sen avajaispuheenki kuulla :) 
Antti kävi mun kanssa kans tuota patoa kattomassa, ja mun oli ihan pakko ostaa mäkkäristä pirtelö kun ehti jo nälkä tulla Anttia odotellessa x) 

Tästä tulikin tällainen höpöhöpökilometripostaus :D Kiva jos jaksoit lukea!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Syypää mun hymyyn

Huh, että tään oli hikinen jalkatreeni! Itse treeni sujui hyvin, mutta salin lämpötila oli tuskastuttava. Siellä ei todellakkaan ole mitään ilmastointia eikä tuulettimia. Onneksi porukkaa ei ollut paljoa, oisin varmaan pärskytellyt hikeäni muitten päälle :'D


Ojentajiakin tänään treenailin ja kapean penkin sijaan tein push downia. Ehkä se 2 penkkikertaa tälle viikolle riittää, kun treenaan rinnan ja hauikset 2 kertaa. Jotenkin en osannut hahmottaa painoja push downissa vaan ajattelin et ihan samalla mennään kuin ranskalaisten teko ylätaljassa ja olin ihan häh kun olikin niin kamalan raskasta ja tuskasta. No ehkä ne on vähän eri liikkeet niin painot sen mukaan ;)


Jalkatreenissä tuo suurin tsemppauksen tarveen aiheuttaja on nykyään tuo jalkaprässi. Jotenkin kun sen 100 kiloa on nyt saavuttanut niin onpas se nykyään niin kauheen raskasta :'D Siis mua kauhistuttaa se jalkaprässin rankkuus liikkeenä :D Vaikka en nyt tuossa supersarjassa edes tee 100 kilolla. Tänään kyllä sai taas vähän puskea sen 30 toisto joka jalkaprässisarjassa läpi, kun olin prässiin ja smith-kyykkyihin lisännyt painoja. Mutta kun tänäänkin meni ilman apuja niin ehkä ensi kerralla taas lisää painoja? Tosin sitten varmaan oikeesti tulee se itku kun tänään jo sarjatauoilla mielessäni ulisin :D

Koska tuolla salilla oli niin tukahduttavan kuuma, päätin sivupotkujen aikana jättää suosiolla vatsalihakset tekemättä, sillä mulle tuli sellainen olo et pökrään vielä jos treenaan vielä lisää. Ennen kuin saan keppiä joltakin, niin ei en tehnyt vikaa liikettä silmät kierossa melkein pyörtymäisilläni vaan tiedostin sen aikana, ettei tästä kannata sitten enää mennä pidemmälle :P Aika ikävä alkaa olla Viilingin tuulettimia! Ja mä ku viime kesänä kuvittelin et siel oli kuuma!


Oon kuullut tän kesäkuun aikana huhuja, että tuo sali menisi kuukaudeksi kiinni. Ajankohtaa en ole tiennyt, kun salilla ei ole ollut siitä mitään ilmoitusta. Ystäväni mies kuitenkin vahvisti, että sali menee kiinni ja eräs setä sitten kertoi mulle tarkan ajankohdan. Sali menee kiinni siis seuraavana maanantaina ja on kiinni 3 viikkoa. Syytä kiinniolemiseen en tiedä :P
No onneksi ystäväni mies tietää muitakin saleja täällä Imatralla ja käyn varmaan maanantaina katsomassa yhtä potentiaalista ehdokasta, kuulemma sali on todella askeettinen (oletan et yliopiston kuntosalin tasoa), mutta oon sitä mieltä et kunhan on käsipainoja ja penkki niin eiköhän siellä pysty treenaamaan, ihan jopa jalkatreenin!

Setä joka mulle kertoi salin kiinnimenemisen ajankohdan totesi et voihan sitä pitää 3 viikkoa vapaata salista, kun totesin et pitää siksi aikaa ettiä toinen paikka. Eilen illalla tätä pohtiessani ajatus ei kuulostanut oikeastaan hassummalta, se kuulosti aika jännälle. Periaatteessa tässä on tultu tehtyä aika pitkän aikaan enemmän tai vähemmän täysillä enkä ole ikinä pitänyt edes mitään kevyttä viikkoa. Tosin sillon kun en täällä salille päässyt niin pää meinasi poksahtaa, mutta nyt kun pääsen juoksemaan niin ei tarvitse kotona vaan kököttää vaan pääsen myös liikkumaan :) Kokonaiset 3 viikkoa muuten vaan ilman salia kuulostaa omiin korviin aika hurjalle, mutta ehkä yhden viikon noista voisin pitää salittomana tai tehdä jotain keveämpää treeniä esim. yksijakoista (huom. siis en nyt sano että yksijakoiset treenit on kevyitä mut tekeee sellasen kevyenä). Mutta ehkä teen päätökseni kun potentiaalisella salilla oon käynyt  tutustumassa :)


Postauksen otsikko johtuu siitä, että mä meen lauantaina katsomaan Cheekkiä :D! Saan ystäväni voittaman Big band-festarilipun, kun hän ei sinne valitettavasti pääse. BB-run jää multa valitettavasti väliin, koska tajuttiin Antin kanssa, et sen suvun sukujuhlat on samana päivänä. Vaikka mua harmitti se, et joudun tuon juoksutapahtuman jättämään välistä niin tiedän et tapahtumia tulee ja menee mut sukujuhlia ei aina järjestetä niin usein. Lisäksi mulla oli viime vuonna Antin suvun sukujuhlissa niin kivaa et ehottomasti uusiksi :) Aluksi luulin, etten Cheekkiäkään pääse katsomaan, mutta koska Cheek esiintyy vasta klo 24 niin ehdin sieltä sukujuhlista katsomaan keikkaa :D Ihan mahtavaa! Ja hei nyt menee mun festarineitsyys kun en ole ikinä koskaan aiemmin ollut festareilla! Ja ei kyllä yhtään harmita et meen keikalle yksin, koska hei Cheek :D

Perjantaina ois tarkoitus mennä BB-kadun avajaisiin kun sain työvuoronvaihdettua :) Ihan kiva mennä katsomaan, kun Imatra herää eloon ;)

Liikutteko näin kuumilla helteillä vai meneekö päivät mielummin leväten? Onko joku teistä tulossa BB-festareille?

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Täähän on ihan kivaa!

Huh, eilisen aikataulussa olemisen vastapainona sain sitten juosta tänään koko päivän pää kolmantena jalkana ennen töihin menoa. Jep, iltavuoroviikkohan se taas on. Itse en tykkää yhtään kiireestä ja aika paljon kauppareissulla ärräpäitä lenteli pyörän satulaan hypätessäni, kun piti kaikkien tavaroiden kanssa säätää.. Kaupassa käynti ja ruuanlaitto on ehdottomasti mun inhokkihommaa iltavuoropäivinä, koska niihin tuntuu tuhraantuvan turhaa aikaa..


 Olin töiden jälkeen tänään aivan poikki ja juhannusrentoilu tuntui olevan vain kaukainen muisto, lisäksi töissä töppäily painoi mieltä, vaikka korjattavissa asia olikin. En ole yleensä täydellisyyttä tavoitteleva ihminen, keskivertomenestyminen riittää mulle yleensä, mutta töissä haluan heti olla täydellinen ja olla tekemättä virheitä :P

Päivän fiilis.
Mutta oli tässä päivässä jotain kivaakin :) Nimittäin päivän lenkki! En osannut taaskaan nousta tarpeeksi aikaisin, että ehtisin lenkille kuumuutta karkuun, mutta juomapullo vaan mukaan niin se helpottaa! Juomapullon mukaan ottaminen lenkeille on näin kesällä mun mielestä tosi tärkeetä, koska nestehukka voi salakavalasti yllättää. Juomapullovyö vaihtoehtoja on niin useita, et kyllä se sopiva löytyy testaamalla ja onhan se tottumiskysymys myös opetella sen vyön kanssa :) Ja onneksi pulloa voi myös kädessä kantaa!


Tänään kesken lenkin mulle tuli vaan sellanen fiilis, että hei täähän on ihan kivaa ja alkoi hymyilyttää :) Kuten olette varmaan huomanneet niin ei juokseminen oo ollut mulle aikaisemminkaan mitään pakkopullaa ja oon nauttinut siitä. Mutta se tunne tuli vaan siitä, että lenkkisää ei ollut mikään ihanteellisin vaan  kuumuus tuntui välillä aika tukalalle, mutta en ollut juoksemassa rutiinin tai pakon vuoksi vaan sen vuoksi, koska juokseminen on mun mielestä kivaa :)

Juoksu on muutenkin ollut mulle sellainen tunne ja fiilispohjainen laji. En ole koskaan käyttänyt mitään sykemittareita tai noudattanut mitään juoksuohjelmaa. En ole kohottanut mun juoksukuntoa mitenkään tarkasti miettien vaan ihan tuntemusten mukaan mennyt. Ehkä siitä ne penikkavaivat juurtaakin juonensa ;) Mua itseasiassa kauhistuttaa ajatuskin, et juostessa seurailisin koko ajan mun sykkeitä ja menisin sen mukaan mitä sykemittari sanoo. Mun juoksuvauhti riippuu ihan siitä, et miltä musta tuntuu. Jos tuntuu et henki ei kulje, jalat on tukossa ja sydän hakkaa hulluna niin meen sitten sellasta tahtia että tuntuu hyvälle. Jos tuntuu et jaksan reippaammin niin sitten meen reippaammin. Toki siinä saattaa olla riskinsä, että jää aina sinne mukavuusalueelleen lönköttämään, mutta ainakin omasta mielestäni osaan haastaa itseäni ihan omien tuntemusten mukaan.

Enkä tällä tarkoita, että olisin jotenki parempi kuin muut ja että sykemittari on pahasta. Mua vaan ahistaa se, et juoksusta tulisi jotenki kauheen optimoitua. Tottakai suunnittelen lenkkien pituuksia ja sellasia, mut mitään vauhteja en suunnittele vaan meen fiilispohjalta. Sykemittarin käyttöä saatan opetella jos lähden sitä puolimaratonia koittamaan, ehkä sen avulla voi vähän kattoa ettei vedä itseään alussa piippuun. Toisaalta tarviiko sitä sielläkään, jos ei normilenkeilläkään ole tarvinnut?


Äitin kanssa jutellessani tajusin, et mun asicset alkaa varmaan olemaan aktiivisen juoksu-uransa päässä. Oon juossut ne jalassa nyt ainakin sen 295 kilometriä yhteensä... Ehkä tuo polven kiukustuminenkin johtui siitä, että kengät alkaa tulla tiensä päähän? Toisaalta oon aika varma, et juostessa mun askellus on varmasti varsin virheellistä :P En muista nyt yhtään, et kuinka monen kilometrin välein juoksukengät pitäisi vaihtaa? Oisin menossa heinäkuussa Jyväskylään ja siellä kun on Stadium ja ostin nuo mun juoksukengät sieltä niin ehkä nyt vois käydä kattomassa uusia sieltä taas :) Oon kyl ollut tosi kielteinen tota kenkien vaihtoa kohtaan, kun tuntuu tuhlaukselta niin uudet kengät vaihtaa, mut jalkaongelmien jälkeen oon tajunnut et kuinka tärkeetä on se, että on hyvät kengät. Mut nuo mun asicset voi jäädä oottelemaan extremerunia ja ehkä niitä voisi bodyattacktunneilla käyttää? Toki sielläkin se kengäntuki on tosi tärkeetä, mut en mä nyt niitä tunteja varten halua vielä erikseen kenkiä ostaa :P

Ja tämän sekavan pohdinnan lopuksi vielä vastaan haasteeseen, jonka Marilii heitti mulle jo aikoja sitten! Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
-Rakkaat ihmiset, rakkaus, omat kissani ja eläimet muutenkin, liikunta, herkut, rentoutuminen

2. Miten mieluiten vietät vapaa-aikasi?
-Liikkuen, telkkaria katsoen, Antin kanssa hengaten, ystävien kanssa oleillen, kissojen kanssa touhuten :) Netissä roikkuen.

3.Mikä on salainen paheesi? Tunnustuksen aika ;)
-Koska oletan, että kaikki blogiani seuranneet tietävät että mulle herkut ei ole paheita eikä todellakaan salaisia niin sellasta en nyt tähän laita ;) Ylimääräinen ja turha stressaaminen on salainen paheeni :( Stressaan etukäteen ja aivan turhaan monesta asiasta ja stressaan ihan tyhmistä pikkujutuistakin. Välillä pitää vaan pysähtyä paikalleen ottamaan rauhallisesti et hei ei mitään hätää, jos niin käy niin sitten käy.

4. Treeni, ruoka vai lepo? Mistä olet valmis ensimmäisenä joustamaan ja miksi?
-Rehellisesti sanottuna se on se lepo, josta joustan ekaksi. Ihan sillonkin kun en harrastanut liikuntaa aktiivisesti niin levosta tuli nipistettyä aikaa pois. Oon vaan sellanen, että kyllä sitä levätä ehtii myöhemminkin. Onneksi kuitenkin  osaan kuunnella itseäni, että jos tuntuu et nyt on levättävä niin jätän sen päivän liikunnan väliin ja lepään :)

5. Mikä on noloin tilanne, johon olet joutunut?
-Noloilen niin paljon, että ei ole sitä yhtä tiettyä noloa :D Mut ekaks tuli mulle heti mieleen, ku pidin ala-asteella luokan edessä esitelmää lempiponistani ja mulla oli housunnappi auki. Joku siitä huomautti ja lysähdin opettajan pöydän alle laittamaan sen kiinni :'D Ja ainiin, mulla kerran repes housut takapuolesta, kun kaaduin mahalleni suojatiellä ja tajusin sen vasta koulussa ja mun piti mennä kotiin sit vaihtamaan housut ja kiva matka oli bussipysäkille ja kotiin....

Käytättekö sykemittaria? Kuinka usein ostatte uudet juoksukengät? Onko teidän mielestä muuten ne viime postauksen isot kuvat paremmat kuin nää keskikokoset kuvat? Oon jo jonkin aikaa miettinyt et onko mun blogin kuvat liian pieniä, toisaalta vähän vierastan katsoa omaa pärstääni niin valtavana :'D Kertokaa mielipiteenne!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Juhannus

Juhannus sujui oikein rennoissa meiningeissä ja on kyllä todella ihanaa, et tuli vihdoin ja viimein rentouduttua :) Oma juhannus ei suinkaan ollut mikään joko tai eli en vaan lötkötellyt ja humputellut tai vaan treenannut ja syönyt terveellistä ruokaa. Ihan molempia tuli harrastettua paitsi sitä humputtelua ;)

Tästä postauksesta tulee sitten aikamoinen kuvapläjäys! Teitä on varoitettu!


Juhannusaatto sujui ihan rentoillen. Rentouduin itse Biggest Loserin ja herkkujen ja kissojen parissa :D

Ekaksi olin et aaww, kunnes tajusin et kissat olivat kiskoneet mun juhlamekon naulakosta ja karvastaneet sen.

Nukuin jopa pitkästä aikaa päikkärit, kun tajusin ettei mun oikeasti tarvitse tai ole pakko tehdä mitään ja kun väsytti niin menin päivällä nukkumaan :D Herätessäni kuitenkin aurinko paistoi, joten päätin mennä jatkamaan päikkäreitä ulos.


Naapuruston pahin kyylä ;)

Lakkailin itelleni jopa kesäkynnet, joka on siis ollut jo kaaauan mun suunnitelmissa, mutta en oo muka ehtinyt kynsiä lakkailemaan :o


Ja salillahan sitä tuli kans käytyä :) En todellakaan ottanut mitään stressiä salille menosta vaan rentoilin päivän ja menin sitten illalla treenailemaan. Ja salilla oli joku muukin treenailemassa, että en ollut ainut juhannushullu :D Salimatka ei ollut mikään miellyttävä, kun yhden padon luona perhoset on villiintyneet ja sit pitää kestää vaan se ku niitä parveilee ihan hulluna ympärillä ja ite ainakin pidän suun tiukasti kiinni siinä kohtaa xD


Juhannuspäivänä sitten suuntasin perheen mökille viettämään juhannusta <3 Työkaveri lupasi illalla käydä kissoja  ruokkimassa joten pystyin hyvillämielin lähtemään mökille :) Pyörän jättäminen Mansikkalaan aiheutti aluksi vähän ongelmaa, mutta onneksi pari kaveriani olivat neuvoneeet, että kannattaa jättää pyörä jonkun kerrostalon pihaan, koska juna-asemalla pyörä oikein houkuttelee varkaita (lauantaina täällä ei siis bussit kulkeneet :P).


Äiti käski mun ottaa lenkkikamat mukaan mökille. Kuvittelin et mentäis joku kevyt lenkki :D Juoksemaan lähtiessämme äiti huikkasi isäpuolelle, että menee vähän yli tunti. No kuvittelin sitten, että juostaisiin varmaan se 10 kilsaa.


No, sitten ku käännyttiin takaisin päin niin olikin mennyt jo vähän yli 6 kilsaa. Totesin äidille, et tästähän tulee 12 kilsan lenkki :D Äiti kun oli luullut sitä 10 kilsan lenkiksi ja luullu et aikaa menee enemmän mäkisestä maastosta. Meillä meni aikaa 1h 20 minuuttia 12,18 kilsan lenkissä :) Ja loppua kohten vielä kiristettiin tahtia! Mun enkkalenkki! Oon jotenki vähän pelännyt pitkää lenkkiä, koska pelkään rasitusvammoja tai sitä etten jaksa. Mut hyvä oli juosta äitin kanssa ja parastahan oli lähteä juoksemaan tuota matkaa tietämättä et tuleekin pitkä matka :D Ei siis tullut pelättyä etukäteen sitä! Loppumatkasta ei siis ees väsyttänyt ja jalatkaan ei oo olleet väsyneet ja penikat ei kiukustuneet! Kyllä musta vielä tavisjuoksija tulee <3

Loppupäivän sitten nautin hyvästä seurasta ja hyvästä ruuasta <3 Kävin saunomassa ja heitin talviturkinkin :D Meillä on nyt uusi mökki, kun vanha oli aika pieni niin nyt sen tilalle on rakennettu uusi :) On kyllä tosi ihana ja viihtyisä <3 Huussi sentään säästettiin, et halutessaan (sisävessat löytyy) voi sitä alkukantaista mökkitunnelmaa tuntea ;)








Tänään kotiin palatessa oli vähän jännitysmomentteja, kun näytti ekaks siltä etten ehi junaan ja sit vähän jännäsin sitä et onko se pyörä nyt paikallaan vai onko se karannut Svetogorskiin... No onneksi ehdin junaan ja pyöräkin oli paikallaan :)
Kaksi iloista kissaakin odotti kotona <3


Heitä se pallo jo!!

Toivottavasti teilläkin oli ihana ja rentouttava juhannus <3

torstai 20. kesäkuuta 2013

Onnellinen

Tänään tuli tasan kuukausi siitä, kun aloitin kesätyöt täällä Imatralla :) Voi herranlettus ku olin aivan päästäni pyörällä ekan työpäivän jälkeen ja tuntui siltä etten ikinä opi kaikkea :'D Oli tänään ihan tyytyväinen fiilis, kun hommat sujui tänään rutiinilla, nekin jotka tuntui aluksi mahdottoman vaikeilta. En tietenkään mikään täydellinen ole, opittavaa ja muistettavaa on vielä lisää.


Mun asennevamma jalkatreeniä kohtaan on alkanut kasvaa kerta kerrallaan suuremmaksi. Jotenkin se ajatus, että se on niin raskasta vie vähän intoa salille lähdöstä :'D Kyllä, sohvaperunapuoleni ärsyyntyy kun treenin pitää olla niin rankkaa! Ajatella, et ennen jalkatreeni oli mun suosikkitreeni. Ei mulla siis jalkoja tehdessä ärsytä, mut salille lähteminen ei oo niin houkuttelevaa kuin normaalisti.


Ojentajat olivat kuitenkin vuorossa ennen jalkoja. Se on kyl himppasen ärsyttävää ku taljassa tuntuis, et vois periaatteessa tehdä isommalla painolla, mut sitten se isompaan painoon hyppy on niin "suuri" että ei se mene :P Pitäis siis siinä supersarjassa ottaa vaan entistä suurempi käsipaino.

Penkkidippejä kokeilin taas lisäpainon kanssa ja oon kyl edelleen sitä mieltä, että saan paremman tuntuman sillä pelkällä omankehonpainolla. Pystyn liikkeen rankkuutta säätelemään jalkojen asennolla, lisäpainon kanssa tuntuu et pitää keskittyä ettei paino tipu.


Ennen salille lähtöä sain idean, että jos otan pari uutta liikettä jalkatreeniin mukaan niin sitten se on paljon mielenkiintoisempaa. Pohdin etukyykkyä tangon kanssa, mutta en kyllä uskalla sitä lähteä tekemään ilman, että joku on tsekkaamassa tekniikkaa.
Päätin siis Internetin syövereistä tsiigailla, että mitkä jalkaliikkeet vaikuttais hyviltä. Blogit ovat taivaanlahja liikeinspiraatioon ja nappasinkin pari liikettä mukaan blogeista.

Oonan blogista nappasin smith-kyykky ja jalkaprässi supersarjan.

Eli ekaksi tehdään smithissä kyykkyjä alle 90 asteen kulmassa ja sen jälkeen tehdään 30 toistoa jalkaprässissä.Sarjoja tehtiin molemmissa 3 eli niitä oli yhteensä 6. Itse päätin kyykkäillä smithissä 10 toiston sarjoja.
Tein kyllä pienemmillä painoilla kuin normaalisti. Ja oli muuten ihan pirun hapottavaa! Jalkaprässissä oli aika tuskaista pumppailla ne 30 toisto 65 kilolla! Oli kyllä ihanaa poltetta <3


Nooran blogista bongasin sitten, käsipainoilla tehtävän suorinjaloin maastavedon. Mulla on ollut aika asennevamma nyt jonkin aikaa tangolla tehtävään sjmv:toa kohtaan, joten ajattelin et ois ihan hyvä kokeilla käsipainoilla. Tuntuma oli kyllä tosi hyvä takareiskoissa, toistomäärät sais kyllä olla pienempiä, kun näppivoimat alkoi olla taas ongelma.


Ja kyllä sitä sai heti piristettua treeniä parilla "uudella" liikkeellä :) Mun jalat on nykyään ihan hassut, ku ennen ne oli treenin jälkeen kipeet heti seuraavana aamuna. Tänään herätessäni ajattelin, että eipäs ne jalat taaskaan treenistä kipeytyneet MUTTA päivänmittaan ne ovat menneet vaan pahemmin ja pahemmin jumiin :'D Että taitaa olla taas jalkajumijuhannus, viime juhannus oli kyllä aika tuskaa kun istahtaminen oli ihan hirveetä, kun etureidet olivat jäätävän kipeät bodypumpin jäljiltä ja se kipuilu kesti melkein viikon!!!


Tää aamuvuoro viikko on ollut aivan mielettömän huippu verrattuna iltavuoroviikkoihin, kun tuntuu et päivän aikana ehtii jopa tehdä kaikenlaista! Samalla oon joutunut opettelemaan sitä kuuluisaa rentoutumista. Mun on töiden jälkeen vaan pitänyt takoa päähäni järkeä et mun ei tarvitse puuhailla koko ajan kaikkea et se on ihan jees et vaikka makoilen vaan paikallani tekemättä mitään.


Oon sitten jotenkin onnistunut kohdistamaan tän mun tekemättömyysstressin kissojen hoitoon... Tänään soitin Antille itkien et Korpulla on varmasti pissatulehdus, kun se kävi 2 kertaa peräkkäin veskissä ja itkin et oon maailmansurkein kissanomistaja... vaikka oikeasti tiiän et annan mun muruille parasta hoitoa ja rakkautta mitä voin tarjota! Jotenkin, kun viettää niin paljon aikaa kissojen kanssa yksikseen niin tulee kiinnitettyä paljon huomiota niitten käytökseen et pienikin poikkeama saa mut huolestumaan :'D Oon esim. miettinyt et onkohan kissan hikka joku sairauden oire, kun Korppu kerran hikkaili.... Noo, onneksi tänään taas käskin itseäni rentoutumaan ja tajusin et kissakin on ihan normaali.


Mun juhannussuunnitelmat meni vähän uusiksi, kun ystävä, jonka perheenmökille mun piti olla menossa sai kesäflunssan (tunnolliset sairastaa lomilla :'S). Soittelin sitten äidille, että oisko mahdollista jos tulisin juhannuksena yhdeksi yöksi mökille ja sehän kävi tottakai :) Meillä kun on mökki Kouvolan lähellä niin sinne nopeasti hurauttaa junalla. Kissoja ei mukaan voi ottaa isäpuolen allergian vuoksi, mutta ne kyllä pärjäävät kun saavun sunnuntaina aikaisin takaisin (siis oon la-su yön mökillä), tosin hysteerisenä kissamammana saatan kyllä pyytää et josko yksi tuttu voisi noita käydä kerran tsekkaamassa etteivät koko ajan kahdestaan joudu olemaan.
Mutta ihanaa kyllä päästä käymään mökillä ja saunomassa juhannuksena :D

Multa menee varmaan juhannusaatto vähän ohi, kun se on varmaan mulle aika perus perjantai. Mut oon nykyään oppinut et on ihan ookoo, et juhlapäivät on ihan tavallinen päivä muiden joukossa. Ei tartte olla tekemässä mitään maagisen ihmeellistä tai toistaa perinteitä, eikä tartte täyttää facebookkia kuvilla "kattokaa kuinka hauskaa mul on kavereiden kanssa juhannuksena" ;) Ajattelin ottaa ihan rennosti, stressaamatta siitä et nyt on juhannus!

Hauskaa juhannusta kuitenkin kaikille, onhan se huominen vapaapäivä tosi kiva :D Missä merkeissä muuten vietätte juhannusta vai vietättekö sitä ollenkaan?