sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kuinka kauan aiot noudattaa sun ruokavaliota?

Eilen salilla käydessäni Freyan kanssa, hän kysyi minulta otsikon mukaisen kysymyksen. Kysymys oli todella hyvä, sillä olen itsekin asiaa pohtinut. Olen noudattanut nyt tätä mun ruokavaliota nyt 2 kuukautta. En ihan pilkun tarkasti, mutta omasta mielestäni niin hyvin kuin olen voinut. Painokin on lähtenyt nousuun niin kuin sen pitäisikin. En ole päättänyt mitään virallisia aikoja, että milloin lopetan tämän ruokavalion noudattamisen. Toisaalta taas olen ajatellut alitajuntaisesti, että kesä olisi hyvä aika ottaa rennommin. Kesä kun on muutenkin rentouden juhla-aikaa ;)


Toisaalta taas olen ajatellut, että mitä mulle se kesällä rennommin ottaminen sitten on? Viime kesänä paino tippui yhdessä vaiheessa 3 kiloa. Monelle se on vähän, mutta koska itse olen tällainen mini niin sellainenkin painon tippuminen vei mun painon lähelle alipainoa. Toki pitää muistaa ettei paino kerro aina kaikkea, mutta Anttikin huomautti mulle kesällä, että oon varmasti laihtunut :P Ja tämä siis ainoastaan sillä, että en tajunnut että yhden salitreenin lisääminen ja hyötyliikunnan määrän kasvu tarkottaisi myös sitä, että ruokaa kannattaisi syödä myös enemmän. Toki monelle se on itsestään selvää, mutta itse olen tottunut syömään samaan tapaan ennen kuin alotin liikunta harrastukseni, niin en osannut asiaa ajatella. Toki söin aina sen verran, että vatsani tuli täyteen, mutta en näemmä kuitenkaan tarpeeksi kulutukseen nähden. Eli se mun viime kesän rennosti syöminen ei ehkä ole sieltä järkevimmästä päästä.

Kesällä olin kyllä tyytyväinen näkyvämpiin vatsalihaksiin.

Mä olen ollut ala-asteen kolmannelta luokalta aina liian laiha. Jokainen terkkari käynti peruskoulusta lukioon oli yleensä painon voivottelua. Yläasteella koululääkäri meinasi alkaa syyllistämään mua syömishäiriöstä, koska olin laiheliini ja mun kädet ja jalat on aina kylmät. Vielä viime keväänä terkkarilla käydessäni sain kuulla painavani todella vähän. Oon siis ihan luonnostani tällainen laiheliini enkä ole ikinä laihduttanut tai pyrkinyt laihduttamaan. Kesäkuntoon projekteissakaan en ole ajatellut painon pudottamista.

Mutta miten tämä liittyy edes tähän mun massakauteen? No siten, että koen vihdoinkin löytäneeni sellaisen ruokavalio rungon, että miten paljon liikuntaa harrastavan ihmisen kannattaisi syödä. Tavoitteenani on myös lihasten kasvatus, joten syötyä tulee myös siihen tähdäten. Jos ei olisi niin ehkei aamuiset puurolautaselliset olisi niin valtavia tai lounaat ;) Joten viime kesää ja tavoitteitani ajatellessa mietin, että ehkei ruokavaliolle kannattaisi edes miettiä mitään tiettyä lopettamisaikaa? Toki tarkoituksenani ei ole syödä itsestäni mitään bulkki pullukkaa ja sen jälkeen laihduttaa hurjasti ;) Tarkoituksena on ennemminkin nostaa painoa hitaasti ja varmasti. Koska mulle lisäpainon saaminen on työn ja tuskan takana. Varmasti sitä läskiä tässä tulee mukana, mutta toisaalta itselle ehkä sellainenkin on tervetullutta :D Tarkoituksena olisi siis mennä tämän ruokavalion kanssa fiiliksen mukaan. Jos tuntuu, että enää ei jaksa niin sitten en jaksa!

Nyt vähän enemmän pehmeyttä mukana :)
Toisaalta osaan ottaa rennosti myös nykyäänkin ruokavalion kanssa. Toisten mielestä varmaan liian rennosti ;) Eli joskus saatan syödä enemmän herkkuja kuin pitäisi tai mätän ruokaa vain silmämääräisesti lautaselle, kunhan sitä on vaan paljon! Lisäksi olen ajatellut etten reissussa ollessani jaksa niin kauheasti nipottaa ;) Toki Espoossa käydessä on helppoa, kun syön kuitenkin omia ruokiani pescovegetarismiuteni takia, mutta esim. pääsiäisenä perheeni mökille mennessä ajattelin jättää ruokavaa'an kotiin ja popsutella ruokaa ihan vapaasti ;) Tällainen ajattelu ehkä tuo itselleni myös helpotusta siihen, että ruokavaa'an kanssa räpeltäminen ja syömisten tarkempi ajattelu ei itseä ahdista :D

Mitäs ajatuksia teille tästä heräsi? Oletteko nipoja ruokavalionne suhteen vai menettekö mielummin rennolla otteella? Jos olette noudattaneet jotain tiettyä ruokavaliota niin kuinka kauan olette sellaista yleensä noudattaneet?

8 kommenttia:

  1. Mä olen pohdiskellut samoja asioita! Vaikka mitään ruokavaliota en noudatakaan, kunhan syön paljon. :D Nyt tosin paino on tuntunut asettuneen paikoilleen, sillä samalla ruokamäärällä millä se alkuun nousi 5-6kg. Tervetullut nousu oli mullekin. ;)
    Kesää ajatellen en ole haalimassa mitään ns. kesäkuntoa, en missään bikineissä muutenkaan koskaan hyppele, kun ei ole esim. uimassa tullut käytyä moneen vuoteen tai rannalla maattua. Ensimmäistä kertaa olen itseasiassa kesästä innoissani korkeammassa painossa, kun ei tarvitse peitellä törröttäviä luita tms.
    Mutta olihan mullakin kiva silloin ennen kun vatsapalat vilkkui, mutta nyt mennään tällä. :D Ei sitä tule vatsa paljaana missään oltua muutenkaan. Siispä jatkan samoilla ruokamäärillä kuin tähänkin asti, ellei nyt mitään ihmettä tapahdu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattahan se paino pysyä juuri siinä tietyssä kohdassa, kun se on kropalle se sopiva paino, kun syö tarpeeksi ja terveellisesti :)

      Joo, mäkään en oo ajatellut mitään kesäkuntoa tässä lähteä hakemaan. Oon vaan tyytyväinen etten oo niin super rimpula kuin aikaisemmin ;) Jos joku kauhistuu uimarannalla mun selluliitteja niin onpahan sen häpee!

      Onhan se vatsapalojen vilkkuminen kivaa, mutta se epä rimpulamaisuus menee paljon sen edelle ;)

      Vitsit ollaan kyl taas niin samiksia :D

      Poista
  2. Minä en ole koskaan aiemmin noudattanut mitään tiettyä ruokavaliota (karkkilakkoja on kyllä koetettu, tosin vähän huonolla menestyksellä), ellei nyt lasketa sitä, että viimeiset 4kk olen koettanut nostaa painoa ja syödä jonkun verran enemmän kuin kulutan :D. Tykkään mennä sellaisella aika rennolla fiiliksellä, mutta alkuun kyllä sai oikeasti tehdä töitä että onnistui ahtamaan itseensä ruokaa niin paljon kun ei ollut yhtään tottunut. Nyt koetan vähän pienentää annoskokoja ja tiputtaa ehkä kilon tai pari läskiä tässä kevään aikana, mutta mitään hirmuista dieettiä ei todellakaan ole luvassa eli eiköhän se rentous säily.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rennolla fiiliksellä meneminen on just parasta :) ja tiiän kyl tosiaan tunteen, kun pitää ahtaa sitä ruokaa suuhun! Tänään just lounaalla pohdin et miten jaksan tän kaiken syödä :') Mut hyvinhän jaksoin!

      Varmasti se paino lähtee tippumaan rennollakin menolla :)

      Poista
  3. Kuinka pitkä oot? Oot kyllä noissa kesäkuvissa jo aika "vähissä rasvoissa" et hyvä et oot saanu massaa lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 165,5 :) Joo, on se ihan terveydellekin hyvää, että ei oo niin vähissä rasvoissa ;)

      Poista
  4. Mä en oo koskaan noudattanut mitään kuureja. Jos teen muutoksia ruokavalioon, haluan, että ne muutokset ovat pysyviä, eli voin jatkaa niillä vaikka loppuelämän. Se massanlisäysprojektihan tässä on itselläkin menossa. Hitaasti mutta epävarmasti. :D

    Ymmärrän siis hyvin sun fiilikset. Kolme kiloa on itsellekin hurja määrä! Hienosti olet kyllä saanut tuloksia tuolla ruokavaliolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tän ruokavalion kanssa just miettinyt sitä, kun et tää ei ole kuitenkaan koko loppuelämän ruokavalio niin kuinka kauan tätä sit jatkaa :P Mutta päädyin tosiaan siihen, että niin kauan ku se tuntuu hyvält :) Hhaha, hitaasti ja epävarmasti kyllä kuulostaa itselläkin tutulta ;)

      Niin se on oikeasti paljon, kun on näin pieni :P Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)