lauantai 5. huhtikuuta 2014

Mitä tehdä sarjatauoilla?

Maailman yksinkertaisin asia salilla, mutta samalla sellainen asia, jolloin kanssa treenareita voi ärsyttää todella helposti.  Niin, miten muka sarjatauolla voi muita ärsyttää? No näkeehän sen jo keltaisen lehdistön ”Nämä ärsyttävät salilla”-jutuista tai somessa jaetuista salilla tapahtuvasta kännykän selailusta. Tässäpä muutamia esimerkkejä ärsyttävistä sarjatauko puuhista.

1. Somettaminen

Joskus treeneissä sarjatauot ovat pitkiä ja silloin saattaa kaivata joitain tekemistä. Itsellä esimerkiksi jalkapäivinä reisi- ja pakaraliikkeissä sarjatauot ovat kestoltaan 3 minuuttia. Ei siinä jaksa seisoksella, istuksella tai pyöriä ympyrää koko pitkän 3 minuutin ajan. Silloin jos kännykkä on mukana, niin on helppoa lähettää jollekin viestiä tai kurkata, että mitä facebookissa tapahtuu.  Tai sitten voi napata itsestään peiliselfien ”Jee olen salilla!”. Somettaminen on parhaimmillaan pientä ja huomaamatonta toimintaa, joka ei muita pitäisi ärsyttää. Mutta sen ärsyttävyydestä on kerrottu keltaisella lehdistössä, blogeissa ja somessa, se siis on yksinkertaisesti todella ärsyttävää toimintaa ja parempi vaihtoehto on vaikka pyöriä sitä ympyrää, koska somettaja on yhtä kuin ärsyttävä kanssa treenaaja ja olet todellakin vain siellä somettamassa etkä treenaamassa.

Ei kunnon treenaamista vaan somettamista
2.Peilailu

Mikäs sen hauskempaa kuin sarjatauoilla tsiigailla, että minkälainen mörkö tai kaappi sieltä peilistä kurkistaa. Onko tullut pumppia? Millainen pumppi? Näkyykö yhtään lihasta? Tai onko se tukka mennyt kovan huhkimisen vuoksi huonosti? Mutta hei, peilaajat ne vasta super ärsyttäviä on! Ei ne oo tulleet salille kuin keikistelemään ja ihailemaan itseään. Treenaavat vaan ja pelkästään ulkonäön takia. Tähän samaan lukeutuu myös esimerkiksi kynsiensä tuijottelijat. Niin ulkonäkökeskeistä että!

Peilaa ja somettaa. Paha, paha, paha!
3. Kyylääminen

Sarjatauolla on mahdollista vilkuilla ympärilleen. Mitäs salilla tapahtuukaan? Tekeekö joku jotain mielenkiintoista liikettä vai meneekö jokin liikerata päin sitä itseään tai jopa ihailtavan täydellisesti? Salaa kulmien alta vilkuilu voi olla ainut mahdollisuus, jolloin ei muita häiritse. Mutta jos muut huomaavat niin auta armias! Olet kuntosalikyylä, joka tuijottelee muita! Hyvin epäkohteliasta toimintaa, salilla kun kuuluu pelkästään keskittyä omaan juttuunsa, muiden kuuluu olla pelkkää ilmaa. 

No mitäs treeniliikkeitä ne muut tekee?
4. Pulisijat

Koska kesken sarjojen ei kaverin kanssa pulista, niin sarjatauolla on mahdollista vaihtaa kuulumisia. Voi vaikka päivitellä treenin rankkuutta tai kertoa jostain kissan hauskasta kommelluksesta. Mutta salillahan ei kuuluisi puhua ollenkaan. Pulisijat häiritsevät muiden treeniä ja sarjatauot venyy liikaa. Salilla korkeintaan muristaan tehojen saamiseksi tai murahdetaan voiko tehdä välissä. Truu treenaajat siis ovat hiljaa tai murisevat, pulisijat eivät treenaa tosissaan. 

No joskus vaihdetaan sarjatauolla kuulumisia.

5. Istuskelijat ja pyöriskelijät

No jospa sitä vaan jää siihen laitteeseen tai suorituspaikkaan kököttämään sarjatauon ajaksi. Treeni on niin raskasta, että tekee mieli vain puhallella paikallaan. Mutta samalla sitä varaa turhaa suorituspaikkaa, joku voisi vaikka käydä sillä aikaa tekemässä yhden sarjan. Siltä istuvalta möröltä, kun on vaikea kysyä, että voiko välissä tehdä. No jospa sitä päättääkin liikuskella edestakaisin sarjatauon aikana. Onhan sitä kiva vähän jäseniään oikoa. No mutta, sillonhan pahimmillaan kukaan ei tiedä missä paikassa oikeasti treenaat. Kävelet taljan luokse ja sitten selkäpenkin luokse, joku luulee että käytät molempia. Stop tykkänään ja seiso paikoillasi!

Itse voin tunnustaa, että välillä tulee suoritettua kyseisiä toimintoja sarjataukojen aikana tai itse on tullut ärsyynnyttyä kyseisistä asioista. Mites teidän laita? Häiritseekö teitä joidenkin sarjatauko toiminta? Mitä itse yleensä teette sarjatauoilla?

10 kommenttia:

  1. :DDD Ai kun rupes naurattaa :DDD

    Voin kyllä itsekin myöntää välillä syyllistyväni näihin synteihin :D Ja joskus myös ärsyyntyneenikin niistä! Kaikista raivostuttavinta on jossakin laitteessa istuminen ja siinä puhelinpalaverin pitäminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)

      No hyvä etten oo ainoo ;) Se on kyllä tosi ärsyttävää, jos joku istuu laitteessa ja räplää puhelinta. Itse ainakin pyrin sitten tekemään seisaaltani räpläämään sitä puhelinta ja muutenkin vältää laitteissa istuskelua, mutta siihen tulee varmasti joskus aina välillä itse syyllistyttyä :')

      Poista
  2. Hih, mä kyllä tunnustan olevani kyttääjä, istuskelija ja pyöriskelijä. Joskus se somettajakin. Ja oon saattanut sinne peiliinkin vilkasta kerran jos toisenkin. Pulisemista oon kokeillut pari kertaa, mutta sitä on hassua harrastaa sillon, kun käy salilla ihan yksin ;D

    Mua ei oikeastaan ärsytä kuin ne tyypit, joiden sarjatauot venyy sinne 10 minuuttiin. Enkä minä siitäkään muuten välittäis, mutta kun yleensä se tyyppi on just siinä laitteessa, mihin ite haluisin seuraavaks. Ja välissä ei muka voi tehdä, kun menee säädöt pilalle. Joopa joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä on moneksi ;) Hhaha, no itsekseen puliseminen saattaa olla aika mielenkiintoista. Itse harrastan kyllä itsekseni mutisemista joskus :D

      Jotenkin kuulostaa niin tutulta tuo esim. viime kesän yhteistreenistä :') Oltais ehditty tehdä ainakin yksi sarja siinä smithissä, kun sarjatauolla olevat istuskeli siinä vieressä ja ei saanut käyttää smithiä, kun sarjat oli kesken. Huooh...

      Poista
  3. Hehee, mä oon vaan toi peilailija! Some mulla on aina kiinni treenin aikana, sillä se vie keskittymistä pois itse treenistä. Joskus mä tietty laulan (joka treenissä, ei voi vastustaa) ja joskus täytyy myös vähän tanssia. Onneksi treenaan kotona yksinäni. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että syyllistys vaan yhteen syntiin et oo niin syntinen kuin minä ;) Hahha, no oon kyllä kuullut et jotkut joskus erehtyy julkisella salillakin lauleskelemaan ;)

      Poista
  4. hihi, tää oli hyvä :D! peilailuun ja kyyläilyyn ainakin syyllistyn ite..ja kuvien ottoon :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä peilailua vois edes välttää, kun saleilla on yleensä peilejä melkein jokapuolella :D!

      Poista
  5. Sarjatauoilla voi myös jorailla jos tulee hyviä biisejä ;) Ainakin sillo ku on yksin salilla, kuten eilen oli pakko sheikkaa bootya ku tuli nii hyvä biisi sopivasti tauolla :P En mä kyl varmaa kehtais muiden nähden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ja taisin ehkä kesäsalilla tuota harrastaa, sillon kun siellä ei ollut muita :) Hhaha, no saattais muut ehkä ihmetellä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)