maanantai 16. kesäkuuta 2014

Salirotan paluu

Niinhän siinä sitten kävi, että huomaamatta meni 2 viikkoa ilman salia. Ihan tarkoituksella olin puolimaraton viikolla menemättä salille, kun en halunnut rasittaa itseäni liikaa ennen koitosta. Sitä paitsi mulla oli puoli viikkoa rintalihakset ja olkapäät tosi jumissa edellisen viikon treenistä, joten no en olisi edes ehtinyt palautua treenaaman alkuviikosta.



Viime viikolla oli tarkoitus palailla loppuviikosta treenailemaan, mutta kun keskiviikkona venyttely peruttiin, niin siitä lähti sitten kivi vierimään. Olin aatellut käydä sitten uimassa, mutta enpäs mennytkään. Perjantaina taas uimahalli ehti mennä kiinni jo ja turhaan nyin ovea, että eihän sen vielä pitäis olla kiiinni. En jaksanut raahautua salillekaan vaan mieluummin ostin kaupasta irtokarkkeja ja puuhailin kotona kissojen kanssa. Lauantaina kaverini taas oli kylässä ja lähdin illalla ystäväni kanssa skumpalle, joten se niistä treeneistä ;)
 





Toisaalta taas on tuntunut niin hyvältä ottaa vaan ihan rauhassa nää pari viikkoa! Töiden ja treenien yhteen sovittaminen on välillä tuntunut siltä, että jatkuvasti on kauhea kiire. On ollut ihanaa tulla töistä kotiin ja on voinut ajatella, että nyt ei tarvitse lähteä minnekään tai sitten oon nähnyt kavereita. Toisaalta taas loppuviikosta alkoi tuntua jo siltä, että kyllä sinne liikkumaan jo kaipaa. Olo on sellainen vetelä ja kaipuu treenien tuottamia endorfiineja ja itsensä voittamista alkoi kasvamaan.



Mikäs on sen parempi päivä aloittaa paluu salin puolelle kuin maanantai ;) Ainakin ehtii kokonaisen treenikierron käymään läpi ja se ainakin nostattaa mulla sitä motivaatiota. Nyt kun Antti on kotona viikon ajan, niin menin sitten suoraan töistä salille. Kissat eivät joutuneet sen takia sitten olemaan niin kauaa yksin kotona :)  Aloitin viikon rinta-olkapäätreenillä ja tiedostin ettei varmastikaan rauta nouse 2 viikon tauon jälkeen ihan entiseen malliin ja ihan oikeassa olin. Penkissä jouduin vähentämään painoja ja niin vinossapenkissäkin. Punnerruksien teko oli ihan säälittävää. Mutta ei se mua siltikään harmittanut, sillä tuntuma oli hyvä. Ennen mua olisi kiukuttanut ja harmittanut, kun ei suju samoilla painoilla kuin ennenkin. Nyt jotenkin oon tajunnut enemmän ton tuntuma homman. En varta vasten ala tekee pienemmillä painoilla, kun haluan sen tuntuman. Mutta siis aion keskittyä enemmän sopivimpiin painoihin ja tuntumaan, kuin enkkojen saavuttamiseen. 



Oon päättänytkin haudata penkki enkan tavoittelemisen tältä kesältä. Kun se ei nyt todellakaan kulje entiseen malliin, niin turha sitä on alkaa väkisin elokuussa hakemaan. Toisaalta taas, kun alottelen nyt tätä uutta päivitettyä treenibunkkeri ohjelmaa niin onhan niitten painojen kanssa vähän hakemista alkuun. Esim. penkin tekeminen pitkillä sarjoilla = mahdoton tehtävä. Mutta eiköhän se tästä vähitellen.  Huvittavaa muuten on, kun oon muka käynyt niin aktiivisesti salilla ja treenannut niin kovaa ja tänään treenin lopuksi en pystynyt vikassa liikkeessä eli pystypunnerruksessa laitteessa laittamaan yhtään painoja, kun en jaksa muuten tehdä pitkää sarjaa loppuun. Haha! :D

Treenin jälkeen oli kyllä huippufiilis, jee huomenna uudestaan! Oon muuten unohtanut tässä parin viikon aikana kuinka salitreenistä seuraa pohjaton nälkä olo! Sen kunniaksi voisinkin mennä syömään Antin tekemää raparperikiisseliä!

Tajusin muuten tänään et tää 2 viikkoa tais olla mun pisi treenitauko piiitkään aikaan :D Mikä on teidän pisin vapaaehtoinen treenitauko ja mistä syystä ootte sellasta pitänyt? Voin sanoa, että kyllä ne ihan hyvää tekee välillä :)

10 kommenttia:

  1. Tälleen nykysin kun harrastaa salia, niin pisin tauko on varmaan miullaki se 2-viikkoo. Sekin tauko oli synnytyksen jälkeen :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vaan menee, että niitä taukoja tulee omasta tahdosta vähemmän, kun on siihen treenirytmiin päässyt mukaan :) Huh, no sä oot kyllä super-Mama ku oot 2 viikon jälkeen synnytyksestä taas päässyt salille :) Wau!

      Poista
  2. Mulla on tainnut olla puolitoista viikkoa, ehkä kahdesti tai kolmesti. Ainakin kerran oli syynä se kun ajettiin Springsteenin perässä ympäri Keski-Eurooppaa ja niistä yksikin keikka aiheuttaa semmoset uupumukset, että kolme päivää menee ihan ihmeellisessä krapulassa. :D Tuolloin niitä mahtui kolme siihen puoleentoista viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nuo Springsteenin keikat on ehkä mitä mahtavin syy pitää taukoa salitreeneistä :)

      Poista
  3. Mä oon sairauden takia huilinu pari viikkoa. Hieroja määräsi viime kesälomalle viikon treenitauon. Tekee kyllä hyvää välillä. pitää kuunnella itseään. Hienoa Pia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tekee hyvää oikeasti pitää välillä taukoa :) Itsensä kuuntelu on tosi tärkeetä! Kiitos, Linda :)

      Poista
  4. Mulle teki hyvää pitää viime viikko salitreenistä taukoa, kun työkuviot vie niin voimat :( oli muutenkin kevyt viikko, niin päätin sit vaan keskittyä töihin... Tuntuu ettei kertakaikkiaan kykenisi vieläkään :P noh, katsotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä sellaista kiirettä työkuvioiden kanssa, että huh huh! Tekee kyllä oikeasti tauko hyvää! Mee oikeasti ihan omien tuntemuksien mukaan! Ettet väsytä ittees liikaa!

      Poista
  5. Ai mikä kuntosali? Mikä se on? :D En oo käyny yli kahteen viikkoon, enkä kyllä meinannut käydä edes toiseen moiseen. Nyt ei nimittäin kiinnosta. Juokseminen kiinnostaa, niin sittenpä juoksen. Turha pakottaa itteään väkisin tekemään jotain, mikä just nyt ei kiinnosta. Kyllä se salitreeni-into sieltä vielä joskus palaa ja sitte meen taas. Mut nyt en. En vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä sitä mistä tykkää :) Jos ei oo salifiilistä niin salille ei tosiaan kannata mennä! Juokse sydämesi kyllyydestä :)<3

      Poista

Kiitos kommentistasi :)