maanantai 15. syyskuuta 2014

Kun maaliin pääseminen ei ollutkaan itsestäänselvyys

Tuntuupa nyt vähän hassulle tulla sepustamaan mun omaa lauantain urheilusuoritusta, kun some ja blogit on täynnä tikissä olevia fitnessbeibejä tai sitten kohistaan fitneksen puolesta ja vastaan. No minulle tärkeä tapahtuma ja juoksu oli lauantaina kyseessä :)
Sitähän jotkut sanovat että kuka tahansa voi juosta puolimaratonin. Sehän on vaan 21 kilsaa, eikä sinne tarvitse harjoitella. Menee sinne ja juoksee vaan. Mulla oli lauantaita ennen takana 2 puolimaratonia ja molemmat olivat sujuneet hyvin. Mulla ei ollut epäilystäkään maaliin selviämisestä, tiesin vaan ettei juoksukunto ollut ehkä mikään paras 3 viikon sairastelun jäljiltä.
Lauantaina meidän lähtö oli vasta 15.45 eli aika myöhään ja ehdin jännittää tulevaa koitosta ties kuinka kauan. Ruoka kyllä meni ihme ja kumma alas niin aamupalalla kuin päivälliselläkin. Välissä käytiin shoppailemassa ja selailin myös paljon instaa kun koitin unohtaa oman jännitykseni seurailemalla fitnesskisaajien tuloksia.
Vähitellen kuitenkin piti alkaa laittamaan juoksu tavaroita valmiiksi. Chippiä kenkään solmiessa meinasin hermostua, mutta sekin lopulta onnistui :D

Lähdettiin kävelemään lähtöpaikalle puolitoista tuntia ennen lähtöä. Halutaan äitin kanssa olla aina ajoissa paikalla että saa käytyä vessassa rauhassa ja vietyä tavarat säilytykseen. Paikan päällä väkeä oli jumalattomasti mutta onneksi bajamajoja oli tarpeeksi ja vessajono kulki reippaasti. Koitin saada kaiken ulos vessassa mutta maha tuntui olevan vähän kovalla ja ei se nyt niin onnistunut. No ajattelin että ookoo, mutta samalla mielessä vilahti ajatus että tästä saattaa tulla ongelmia. Varusteet saatiin säilytykseen suht helposti. Mitä nyt mun varustepussi repes mut saatiin mun varusteet pistettyä äitin varustepussiin. Siitä sitten lähdettiin kohti meidän lähtökarsinaa. Väkeä oli järkyttävän paljon! Ihmiset töni ja kiipeili aidan yli omaan lähtökarsinaansa. Mua alkoi ärsyttämään ja mietin etten mä ainakaan halua aidan yli kiivetä. Onneksi tuli sitten se rako josta kuljettiin lähtökarsinaan. Koetettiin mennä lähemmäksi 2 tunnin jänistä muttei kuitenkaan ihan kiinni. Ensimmäinen lähtöryhmä lähti meitä 15 minuuttia aikaisemmin ja käsitykseni mukaan siitä meni myös joku toinenkin lähtöryhmä. Lähdettiin siirtymään kohti lähtöä ja joku suomalainen tuli juttelemaan mulle ja äidille :) Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella jonkun toisenkin suomalaisen kanssa!

Lähtölaukaus tuli ja päästiin juoksuun juuri ennen lähtöporttia. Portin jälkeen tajusin vasta kunnolla että Tukholman puolikkaasta oli kyse oikeasti katujuoksusta. Juostiin koko tien leveydellä ja suuresta ihmismäärästä huolimatta tilaa oli hyvin! Mentiin suht koht reippaasti ja juoksu tuntui hyvältä. Tunnelissa juostessa tuli aika kuuma. Mun syke oli aika pitkään alussa melkein 200 mikä oli musta aika jännä koska ei mun muistaakseni oo aiemmissa puolikkaissa ole lähdön jälkeen ollut niin korkea syke.

Ensimmäinen 5 kilsaa juostiin alle puoleen tuntiin mikä oli mun mielestä ihan hyvä tahti. Välillä äiti veti ja välillä minä. Jossain vaiheessa huomasin että etureisissä tuntui väsymystä mikä tuntui hassulta! Kun jalat antaa väsymyksen merkkejä yleensä loppumatkasta. Ison ylämäen jälkeen tuntui raskaalta eikä vauhti hidastunut vaikka niin vähän toivoin... Maha välillä ilmotteli jotain itsestään mutta ajattelin että se menee ohi... Kunnes juuri ennen 10 kilsaa alkoi tuntua todella pahalta. Piti keskittyä, koska mulle tuli tosi kova vessahätä. Se vähän helpotti mutta tuli entistä pahempana takaisin. Äiti kysyi multa et onko kaikki ok kun hengitin niin tuskasesti. Sanoin vessahädästä ja sitten tulikin se hirveä tunne etten pysty pidättelemään. Siirryin kävelemään ettei se pahin tapahtuisi, tosin pelkäsin sen jo tapahtuneen. Käskin äitin jatkaa matkaa ja sovittiin että nähdään tavara säilytyksen luona.

Mä kävelin, mahaan koski ja mua itketti. Tässäkö tää on? Enkö pääse maaliin? Oltiin sillalla, joten en voinut rynnätä puskaan, enkä nyt keskellä siltaa voinut asioida. Kyyneleitä nieleskellen kävelin ja juoksija toisensa perään ohitti mut. Yhtäkkiä olo helpottui ja uskaltauduin ottamaan juoksuaskelia ja se tuntui hyvältä. Lähdin juoksemaan ja juostessani muiden juoksijoiden mukana tiesin olevani takaisin kuvioissa! Pian häämötti 10 kilometrin merkki ja siellä oli paljon bajamajoja. Ryntäsin yhteen ja onneksi pystyin toteamaan ettei pahin mahdollinen ollut tapahtunut. Pikaisesti suoritin asiani ja lähdin juoksemaan. Ehdin 10 kilsan merkin yli alle tuntiin.

Tiesin etten saisi äitiä enää kiinni. Mahdollista saattaisi olla saada HHM:n aika. Toisaalta päätin ettei ajalla ole merkitystä. Tää oli nyt mun juoksu ja halusin nauttia matkasta! Ihmisiä oli paljon kannustamassa ja maisemat olivat kauniita. Reitin varrella oli myös musiikkiesityksiä. Kilometrit tuntuivat kuluvan nopeasti, mutta toisaalta oli mukavaa että en välillä tiennyt missä vaiheessa matkaa olin. Kun en halunnut keskittyä juoksun loppumiseen vaan matkaan ja siitä nauttimiseen.

Jossain 15 kilsan kohdalla ongelmia tuli taas. Mahaan alkoi pistämään. Tiesin sen johtuvan liian reippaasta vauhdista ja koitin hidastaa. Koitin myös miettiä hengitys tekniikoita mistä Antti joskus puhui että saisin pistoksen pois. Ei helpottanut, mutta pystyin juoksemaan. Vesi pisteellä pysähdyin hetkeksi ottamaan vettä ja se helpottikin. Matka jatkui ja matkan varrella päätin, että haluan maalissa kyllä limpparia (kuulin myöhemmin äidiltä että jollain pisteellä oli tarjottu myös limua).  Juuri kun ongelmat tuntuivat loppuneen niin iski kylkipistos. Sattui aivan pirusti. Ei auttanut hengitys kokeilut ei vesi. Ajattelin etten piru vie kävele, että meen vaikka koskee. Hidastin vauhtia ja lopulta päätin kävellä. Ajattelin että kävelen vaikka maaliin!

Sitten lähestyi 19 kilsan merkki. Pistin juoksuksi. Ei sattunut niin kauheasti ja tajusin että kyllä tässä maaliin päästään. Alkoi itkettämään. Siis mähän tuun pääsemään maaliin! Matka tuntui pitkältä! Missä ihmeessä se pirun silta oli joka vie maaliin? Sitten se tulikin ja sekin oli pitkä. Olin aiemmin miettinyt että en kyllä jaksa kiihdyttää kohti maalia. Päätin kuitenkin reipasta tahtia. Ihmiset kannusti ja kuulin selostuksen äänet. Maalikin näkyi ja päätin ottaa loppuspurtin. Venytin mun askelia ja menin yhtäkkiä monen juoksijan ohi ja ylitin maaliviivan. Kello näytti ajaksi 2.10 ja olin hemmetin ylpeä! Ja taas meinasin purskahtaa itkuun! Luulin et joudun keskeyttämään mut näytin itselleni et mä pystyin siihen vaikka olo oli epätoivoinen. 

Sain mitalin kaulaan ja lähdin kohti tavara säilytystä. Matkan varrella noukin kaikkea tarjottavaa ja sitä oli paljon, onneksi oli se limukin. Olo oli vähän huono ja sain syötyä osan vain ottamastani pullasta. Löysin äidin onneksi helposti ja äiti oli tosi iloinen nähdessään etten ollut joutunut keskeyttämään. Äiti oli juossut ihan mielettömän juoksun ja olin hänestä myös tosi ylpeä :)

Lähdettiin hotellille ja mun jalat oli tajuttoman väsyneet ja matka tuntui pitkälle. Hotellilla mun olo oli kuin krapulaisella ja pelkäsin etten voisi lähteä syömään. Onneksi etova olo lähti ja päästiin lähtemään ravintolaan syömään ja vähän kilistelemään molempien saavutuksille. Juoksun jälkeisinä päivinä mun jalat on olleet ihan tukossa, mitä ei oo aikaisemmin puolikkaan jälkeen käynyt, mahakin on ollut sekaisin... Ja tää vaan kertoo että aiemmin kipeenä oleminen ja sen myötä tauko juoksusta heti vaikutti puolikkaaseen.

Vaikka Tukholman puolimaratonin ei mennyt mun osaltani niinkuin Strömsössä niin mulle jäi siitä tosi hyvä mieli! Oisin toki voinut haukkua itseäni että olen paska juoksija kun sain mun huonoimman puolimaraton ajan. Mut herran jestas! Kävelin 2 kertaa ja kävin bajamajassa ja sain tollasen ajan! Oisin voinut luovuttaa mutta en luovuttanut vaan etenkin sisulla ja juoksutapahtuman tuomalla nautinnolla pääsin maaliin. 

Tää tapahtuma jotenkin herätti mut tajuamaan et tästä tässä on kyse! Itsensä ylittämisestä, ei todellakaan siitä et kuka saa parhaimman ajan. Jokainen joka pääsee maaliin on voittaja! Kokeneillekin  juoksijoille (mitä siis en ole) voi tapahtua vaikka mitä vaikka olisi kuinka lailla kehäkettu puolikkaalla! Mä nousin luovuttamisesta maaliin pääsijäksi! Itse asiassa sanoin äidille et mulle  tuli Tukholman puolikkaasta parempi fiilis kuin HHM:stä! HHM oli mulle helppo juoksu mut Tukholmassa selvisin mun taistelusta voittajana :)

Olin tosi tyytyväinen Tukholman puolikkaan järjestelyihin. Reitti oli hyvä ja maisemat kivat. Toki oli nousuja muttei kuitenkaan liikaa. Oli hyvin tilaa juosta. Tunnelma oli loistava ja yleisöä oli huimasti :) Ja juoksijat sai paljon herkkuja maalin jälkeen ;) Suosittelen!

Miten te olette selvinneet vaikeista hetkistä urheilutapahtumissa?

24 kommenttia:

  1. Voijee, kirjoitin pitkän kommentin ja se hävis. No niin, alusta. Eli itekin oon nyt menossa ens kesänä juoksemaan sen puolikkaan ekaa kertaa. Tiiän, että kunto on hyvä ja sen puolesta varmasti jaksan, mutta juoksutekniikassa on parantamisen varaa, paljon. Se mikä kuitenkin eniten jännittää, on just se, että jotain sattuis matkalla, esim. alkaa pistää tai tulee huono, minkä takia koko työ menee ihan hukkaan :/ Onneksi sä pystyit jatkaa maaliin asti ja se kyllä tsemppaa muakin ja samoin kaikki sun aiemmat juoksukertomukset, kun tiiän, että säkin oot alottanu vasta pari vuotta sitten juoksemaan kunnolla ja juokset jo nyt noin hyvin :) Jos mä maaliviivalle siitä ekasta juoksusta selviän niin oon voittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Se on tosi inhottavaa! Kerran kirjotin tabletilla postausta ja sit painoin jotain nappia ja se pentele kadotti sen postauksen :'D Se oli tosi ärsyttävää, kun olin jonkin verran jo kirjottanut.

      Sulla on kyllä niin hyvä kunto, että varmasti pääset maaliin :) Se onkin se, että koskaan ei tiiä että mitä matkan varrella tapahtuu ja millanen juoksupäivä on! Mulla ei ole ollut mitään ongelmia noissa kahdessa muissa puolikkaassa ja kaikki tuli sit kerralla tälle puolikkaalle :P

      Kiva, että mun juoksukertomukset tsemppaa ja oikeasti sulla on niin hyvä aerobinen kunto ja kun treenaat juoksuakin niin sulla tulee menemään puolimaratoni aivan uskomattoman hyvin :) Muista, että maltti on valttia! Puolikkaalle ei oikeasti tarvii esim. juoksennella säännöllisesti yli 12 kilsan lenkkejä :D Mä teen niitä vaan huvikseni :)

      Poista
  2. HYvin vedetty, vaikka vastoinkäymisiä matkalle sattuikin! Mulla ois salee kans tuo maha reistaillu :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulle olikin juuri tärkeintä, että sisulla sen vedin :) Mahareistailu ei oo kyllä yhtään kivaa :(

      Poista
  3. Hyvä Pia, hienosti tsempattu maaliin asti! Mulla itellä on molempien puolikkaiden jälkeen ollut just tollanen olo, että oksettaa vaan eikä mikään ruoka mene alas. Veikkaan, että tankkaus on mennyt pieleen sekä ennen juoksua että sen aikana ja energiat on päässeet laskemaan liian alas, mistä tuo huono olo sitten johtui. Sulla varmasti sairastelukin vaikutti. Ja niin kuin omaan blogipostaukseenikin kirjoitin, niin tosi mielellään luen sun juoksukertomuksia kaikkien näiden fitnessjuttujen keskellä! Onnea vielä hienosta juoksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Musta tuntui ettei kyllä tankkaus onnistunut. Söin liian vähän tankkaus viikolla ja ääh :( Tai ehkä se oli vaan se, etten käynytkään Amarillossa tankkaamassa niin kuin ennen muita puolikkaita ;)

      Kiva kuulla, että näitä juttuja on kiva lukea vaikka en mikään huippujuoksija olekkaan :D Ja oli kyllä tosi kivaa lukea siitä sun postauksessa!

      Kiitos :)

      Poista
  4. Heippa!:) Hienosti tsempattu vaikeiden hetkien yli maaliin asti, voit tosiaan olla tyytyväinen omaan suoritukseen! :) Kuulostaa myös kivalta tapahtumalta! Juoksu on tosiaan välillä vähän arvaamatonta, koska ei tiedä millaisia esteitä matkan aikana saattaa tulla vastaan. Itselläni ei ole vielä osunut yhtään toooodella haastavaa kisaa kohdalle sen puolesta, että olisi tullut pahempia kipuja tms. (kopkop), mutta henkisiä haasteita saa ylittää jokaisessa kisassa, sellaista se on ja siinä onkin SE juttu! :) Täytyy vielä sanoa, että mäkin (yllättäen) luen mielummin näitä juoksutapahtumapäivityksiä kuin fitnesskisa-juttuja! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon kyllä tosi tyytyväinen mun suoritukseen, koska luovuttaminen oli mielessä. Ja Tukholman puolikas oli kyllä tosi kiva tapahtuma :)

      Se onkin juuri se, kun ei yhtään tiiä että millainen juoksupäivä on. Mutta tärkein juttu onkin juuri, kun voittaa ne henkiset (tai fyysisetkin) haasteensa :)

      No en kyllä yhtään ihmettele ;) Tosin se on kyllä mukavaa oikeasti lukea jotain liikuntajuttuja, kun moni blogi puskee nyt fitnessjuttuja!

      Poista
  5. Kuten eilen juteltiinkin aiheesta, niin ikinä tosiaan ei voi tietää, mitä juostessa käy. Kroppa voi olla välillä arvaamaton, ja se ilmenee parhaiten näillä pitkillä matkoilla. Sä tsemppasit lauantaina ittes todella hienosti maaliin, ja sen jälkeen oot totaalinen voittaja - itsensä voittaja! Sitä tosiaan näissä tapahtumissa haetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, kun koskaan tiiä miten kroppa reagoi! Ja mulle just oli hienointa se itsensä voitto! Heh, vieläkin fiilistelen sitä et pääsin maaliin :)

      Poista
  6. Jee, onnea selviytyjälle! Niinhän se menee, että itseään vastaan tuolla kisataan. Ja hienosti kisasitkin! Aiheesta olet ylpeä!

    (Ja olipa tosiaan mukava lukea juoksujuttuja niiden fitnesshöpinöiden sijaan! En tajua, miksi edes luen noita tekstejä, kun ei se aihe kiinnosta mua kovin paljoa. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Heh, sitä kuule haluaa olla kartalla kuumista perunoista tai sitten vaan kiusata itseään ;)

      Poista
  7. Mulle nousi jotain ajatuksia sun kirjoituksesta. Mä luulen, että nuo sanonnat, että "sehän on vaan puolikas ja kuka tahansa voi sen tehdä" eivät meinaa kuitenkaan sitä, että se olisi kukatahansalle vältsyyn kauheen helppoa. Mutta se on mahdollista, ja siekin nyt mahtavasti osoitit, että siinä voi onnistua, vaikka sattuisi huono päiväkin. Niin sitä ne puheet varmaankin tarkoittavat. Onnea hienosta suorituksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut superurheilijalle tietty joo. Ihan piece of cake ja yay ja isot pojat on kertoneet, et pystyn mäkin se juosta. Vähäx ihanaa hei! Itketään ilosta ja omasta suurenmoisuudesta!

      Poista
    2. Niin, sillä on varmasti oikeasti monta merkitystä tuolla sanonnalla kun oikein miettii :) Itse olen vaan kuullut sen jotenkin vähättelevään sävyyn sanottuna :(

      Kiitos <3

      Poista
    3. Anonyymi, multa meni nyt ihan ohi :D

      Ihan en itkenyt, mutta melkein itkin ilosta ja omasta suurenmoisuudesta, kun pääsin maaliin ;)

      Poista
  8. Kiva, että voi kirjoittaa sellaisestakin kokemuksesta, kun kaikki ei ole mennyt ihan putkeen. Eikä kaikkea voi aina ennakoidakaan. Tosi hyvä, että fiilis säilyi kuitenkin hyvänä kaikesta huolimatta! :) Ja vielä hyvä suoritus päälle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikuntaan kun kuuluu onnistumiset ja epäonnistumiset ja mun mielestä on ainakin tärkeätä kertoa niistä rehellisesti :) Kyllä se säilyi, kun tosiaan olin aivan varma et joudun keskeyttämään ja pääsinkin maaliin!

      Kiitos :)

      Poista
  9. Jee, onnea Pia <3 Oon susta niin ylpee! <3

    VastaaPoista
  10. Eiii, olin mielestäni jo torstaina sulle kirjoittanut tähän pitkän kommentin mutta nytpä sitä ei näy missään... kirjoitinkohan sen unissani tai jotain :D

    Piti vaan kehua ihan kamalasti tätä sun suoritustasi! mulle on suuri haave päästä juoksemaan vielä noin pitkää matkaa ja omat 6 km ennätykset tuntuu tosi pikkuisilta. Melkein mietityttää, että voiko niistä edes mainita, ennen kun on kuitenkin juossut kevyesti puolimaratoneja... Nojoo, eikai mistään saa olla häpeissään, vaan jokainen edistysaskel on suuri. Niinpä siis sullekkin tämä. Mulle tosi jotenkin ihan kylmät väreet kun luin sun tekstiä ja nitoa juoksua kohtaan. Huippusuoritus kyllä, ei voi muuta sanoa!! :)

    Seurasin muuten jo instassakin kuvia teidän matkasta ja ei voinut kun hymyillä. Sie ja äitis ootte iiiihan saman näköisiä ja tuo hymy tarttui monesti molemmilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus jos oikeasti kirjotit :( Se on turhauttavaa, varsinkin jos kirjottaa pitkän kommentin :P

      Kuule pitää muistaa, että jokainen edistysaskel on tosiaan suuri! Ja kyllä niistä omista enkoista voi iloita oli juoksumatka kuinka pitkä tahansa :) Esim. puolimaratonien juokseminen on pikku juttu verrattuna esim. ultrajuoksijoiden matkoihin jos alkaa miettimään :D Kiitos :)

      Kiitos :)

      Poista
  11. Vaikeuksien kautta voittoon, kyllä tuollaisesta suorituksesta voi olla ylpeä! Tosi hienoa, ettet suhtaudu tuohon juoksuun epäonnistumisena, vaan nimenomaan siten, että ylitit itsesi ja taistelit vaikeuksista huolimatta itsesi maaliin. :) Mä en kyllä harjoittelematta lähtis kokeilemaan puolimaratonia, voin meinaan kertoa, että en kovin pitkälle pääsisi lähtöviivalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Siinä juoksussa oli juurikin se, että kun pelkäsin että joudun keskeyttämään ja pääsinkin maaliin asti.

      En kyllä oikeasti suosittele kellekkään harjoittelematta lähtemään juoksemaan puolikasta, ihan mahdollisten rasitusvammojenkin vuoksi!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)