torstai 23. lokakuuta 2014

Aikuistuminen ahdistaa

Kun 19-vuotiaana muutin Joensuuhun ja sanoin äidille ja isäpuolelle heipat muuttokuorman purkamisen jälkeen, ajattelin olevani iso tyttö. Aikuinen. Olihan mulla nyt oma koti, ruoka piti ostaa itse ja laskut maksaa.

Mitä pidemmälle olen opiskeluissani mennyt ja aina kesätöiden jälkeen yliopistoon palaessani oon tajunnut että eihän tässä mitään aikuisia vielä olla. Opiskelijan elämä on loppujen lopuksi ihan iisiä. En tässä väheksy kenenkään hirveätä työmäärää opiskelussa tai huonoa raha tilannetta, ne hetket ei oo helppoja.

Opiskellessa kuitenkin "vaan" opiskellaan. Tentit voi aina uusia vaikka se uusiminen ei olekaan kivaa. Jos ei ole lapsia niin on aika vapaa menemään minne vaan, kunhan luento aikataulut antaa periksi. Kavereita näkee yliopistolla tai opiskelijabileissä ja ainakin Joensuussa ydin Joensuun alueella asuvat kaverit ovat lähellä.

Nyt kun mulla alkaa olemaan viimeiset vuodet yliopistossa (tarkoitus olisi selvitä maksimissaan 6 vuoden opiskeluajalla. Kunhan saisin sen gradun aiheen niin valmistumisen aikataulu olisi paremmin selvillä), niin ajatukset opiskelijan statuksesta luopumisesta ja tulevasta aikuistumisesta ahdistaa. Mitä todennäköisimmin valmistuminen tarkoittaa Joensuusta pois lähtöä. Joensuusta tuskin löytyy meille molemmille tuleville metsämaistereille  töitä. Ja sekös tässä vasta ahdistaa. Koen Joensuun niin kodiksi itselleni. Kaupunki on täynnä onnellisia muistoja ja toki on myös niitä ikäviä muistoja. Oon kasvanut siitä 19-vuotiaasta  nulikasta aikuisemmaksi. Hankkinut ensimmäiset omat lemmikkini ja rakastunut ja "rakentanut" yhteisen kodin rakkaani kanssa. Saanut elämääni ihan uskomattoman ihania ystäviä <3

Toki totuus on se, että opiskeluiden kautta saamani ystävät luultavimmin myös lähtevät pois Joensuusta ja jos itse sinne jäisinkin niin paikat muistuttaisivat lähteneistä ystävistä.

Valmistumisen jälkeen tärkeintä on työllistyä omalle alalle ja sekös myös tuntuu ahdistavalle. Mitä jos niitä töitä ei saa? Kai me saadaan Antin kanssa samalta paikkakunnalta töitä tai ainakin sillain että työmatka on kohtuullinen? Kaukosuhde ei ole vaihtoehto, vaikka ura onkin tärkeä asia. Mutta määrittelemättömän pitkä kaukosuhde olisi liian kamalaa.

Saako uudelta paikkakunnalta ystäviä? Onko kaikki läheiset hirveen kaukana? Vaikka Antin kanssa en ole koskaan yksin niin tarvitsen ystäviä. Kenelle voin puhua kasvotusten tyttöjen juttuja? Tai keiden kanssa viettää tyttöjeniltoja? En halua että aikuistuminen tarkoittaa sitä ettei ystäviä enää nää kuin todella todella harvoin.

Jos saan töitä niin ehdinkö/jaksanko arkena töiden jälkeen puuhailla omia tai yhteisiä juttuja? Onko arki pelkkää samaa oravanpyörää?

Mitä lähemmäs valmistuminen tulee sitä enemmän nämä asiat alkaa pyörimään päässä. Haluaisin pitää kynsin ja hampain kiinni Joensuusta ja ystävistä. Toisaalta alan olla jo kypsynyt opiskeluun. Haluan valmistua ja päästä työelämään. Olla osa työyhteisöä ja antaa työ panoksellani työpaikalleni hyötyä. Opiskellessa tietty opiskellaan itseään ja tulevaisuuttaan varten mutta töistä hypätessä takaisin opiskelemaan mulla on ainakin hyödytön olo. Opiskelun tulokset kun ei tule heti naaman eteen kun taas ainakin itse mun aikaisemmissa työpaikoissa sen työ tuloksensa on nähnyt melko pian. Toisaalta myös luotan että ystävät pysyy elämässä, ainakin ne oikeat ystävät. Olen myös tosi sosiaalinen joten enköhän uudella paikkakunnalla saa uusia ystäviä.

Ahdistaako ketään muuta valmistuminen tai aikuistuminen?

P.s en oikeasti vähättelee opiskelijoiden tilannetta tässä tekstissä. Vaikeiden kurssien läpäiseminen ei ole helppoa ja välillä tehtäviä on aamusta iltaan pitkän ajanjakson ajan. Eikä se opintotuki ole niin suuri että sillä voisi elää herroiksi tai toisinaan edes normaalisti.

6 kommenttia:

  1. Nuo on varmaan tuttuja ajatuksia monille valmistumisen kynnyksellä olevalle. Itsellä tilanne oli sillä tavalla erilainen, että omalla alalla työllistyminen on aika varmaa, eikä muuttoakaan tarvinnut miettiä. Melkein isompi elämänmuutos oli silloin kun abivuoden jälkeen muutin Helsinkiin opiskelemaan.

    Mutta tosiaan, onhan se työelämään astuminen muutos. Yhtäkkiä vapaa-aikaa on vähemmän (ja rahaa enemmän! :) ), eikä niitä kavereita näekään joka päivä. Uudet asiat ja ihmiset väsyttävät aluksi, mutta kyllä siihen tottuu. Pahinta mulla oli tuo vapaa-ajan väheneminen. En ehkä ole tottunut siihen vieläkään, vaikka työvuosia on takana reilut 4 kappaletta. :D Ehkä vielä joskus. :)

    Tää on niiin kliseistä, mutta sanon silti: asioilla on tapana järjestyä. Olen varma, että sosiaalisena ihmisenä saat kavereita uudestakin kaupungista. Ja onneksi somen kautta on helppo pitää yhteyttä niihin vanhoihinkin ystäviin! Jos satut tulemaan tänne pk-seudulle, niin mä alan sun kaveriksi! :D

    Tsemppiä opintojen loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varmasti! Itselle toki Joensuuhun muutto oli iso elämänmuutos mutta mä halusin sitä ihan hirveästi! Ajatuskin Joensuusta lähtemisestä harmittaa :"D

      Mulle nyt tänä kesänä tuntu siltä et se vapaa-aika oli yhtä pyöritystä arkena :D Edellisenä kesänä kun olin vuorotöissä niin varsinkin aamu ja yövuoropäivinä tuntu et vapaa-aikaa oli ruhtinaallisesti :D Toisaalta taas arjen rutiinit on mukavia ja taas liika vapaa-aika taas turhauttaa :D Koskaan ei oo hyvä ;)

      Vaikka se on kliseistä niin se on niin totta ! Kyllä ne aina järjestyy jossain vaiheessa :) Ihanaa Suvi <3 Meidän kyllä pitäisi tavata joku kerta ku oon täällä käymässä :)

      Kiitos :)

      Poista
    2. No tavataan ihmeessä! :) Silleen vähän pidemmin kuin viimeksi. :D

      Poista
  2. Oon sua neljä vuotta vanhempi ja kuluneen vuoden aikana oon painiskellut tuollaisten samanlaisten ajatusten kanssa. En mäkään vielä haluaisi aikuistua. :D Viimeinen opiskeluvuosi tuntui tosi ahdistavalta. Lukion jälkeen olin pari vuotta töissä ennen opiskelemaan lähtemistä, ja kesätkin (ynnä muut lomat usein) on mennyt töitä tehdessä, joten sinänsä se työelämä ei ollut uusi ja vieras asia. Mutta opintojen saattaminen loppuun tuntui tosi lopulliselta asialta ja toisaalta työmaailma kovin epävarmalta ja epävakaalta.

    No, nyt syksyllä en oo vieläkään saanut opintoja ihan valmiiksi, mutta oon siirtynyt opiskelumaailmasta työmaailman puolelle. Alkujärkytyksen jälkeen kaikki tuntuu oikeastaan aika hyvältä näin, mitä nyt pitäisi puristaa vielä se viimeinen tentti ja hoitaa valmistumiseen liittyvä paperisota läpi, jotta pääsisi takaraivossa kalvavasta opiskelustressistä kokonaan eroon.

    Kypsyttele ajatusta opiskelun jälkeisestä ajasta, mutta älä murehdi sitä. Vääjäämättä se on edessä. Työkuviot voi selkiytyä yllättävän kivastikin ja toivottavasti jokainen voi työajan jälkeen tehdä niitä itelleen mieluisia juttuja, kuten nähdä kavereita ja käydä harrastuksissa. Aikatauluista voi tulla erilaiset, mutta päivään ja viikkoon jää kyllä tunteja jäljelle (tai ainakin pitäisi jäädä!), kun vähentää työajan ja vaikka nukkumiseen ja muihin "pakollisiin" kuluvan ajan. :) Ja elämänasenteen ei tarvitse muuttua sellaiseksi tylsäksi, miltä aikuistuminen hiukan mun mielestä kuulostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se ikää tosiaan kato nuo ajatukset et aikuistuminen ahdistaa! Mulle työelämä on kyllä tuttu oman alan kesätöiden ja muiden kesätöiden kautta. Mutta juurikin tuntuu työmaailma tällä hetkellä tosi epävakaalta. Tai siis kun miettii tällä hetkellä Suomen taloudellista tilannetta, kaikkialla tuntuu vähentävän porukkaa ja entä jos pahin lama iskee valmistuessa?

      On helpottavaa kuulla että muilla näiden ajatuksen kanssa painijoilla on työelämä kuitenkin lähtenyt hyvin käyntiin! Tsemppiä vikaan tenttiin! Onhan se ikävää että se opiskelu stressi kummittelee takaraivossa :(

      Kyllä tässä tosiaan pitää hitaasti kypsytellä asioita mielessä. Ei ne sen selkeämmäksi murehtimalla muutu :) Ja tosiaan kyllä sitä vapaa-aikaa jää kun järjestää ja osaa suhtautua asioihin oikein. Ja se on totta ettei aikuistuminen tarkoita tylsistymistä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)