perjantai 31. tammikuuta 2014

Ihan tavallinen salipirkko


Kun hc-salipirkot vetelevät napaansa superfoodeja ja popsivat herkkujen sijaan raakasuklaata niin minä kipitän onnessani kauppaan hakemaan ilmaista suklaalevyä. Suklaalevyn saatuani pohdin jopa, että piilotan sen kotona johonkin omista kaapeistani. Minähän hain sen eikä Antti. No niin ahne rohmu en sentään ole ja tiedän että voin ihan nätisti mokoman levyn jakaa, kun Antti osaa ottaa pari palaa suklaalevystä siinä missä mä rohmuan koko levyn itselleni. No, kun vegaanius loppuu niin pyrin silti noudattamaan niitä karkkisääntöjä ;)  2 suklaapalaa saa ottaa päivässä.


En onneksi jäänyt suinkaan kuolaamaan suklaalevyn käärepaperia litimäräksi vaan lähdin tekemään jalkajumppaa. Viime kerralla ykkösviikolla sain vihdoin ja viimein tehtyä jalkaprässillä yhden sarjan 105 kilolla ilman pakkotoistoja. Kyllä, siihen 105 kiloon on nyt jymähdetty ja lahjakkaasti. Päätin olla hurja ja kokeilla sitten 2 sarjaa.  Ensimmäisellä yrittämällä jouduin auttamaan käsillä viimeisessä toistossa ja pohdinkin jo, että pitäisikö se viimeinen sarja tehdä pienemmällä vai yrittääkö samalla. Kevyen viikon jälkeen oon jotenkin rohkaistunut yrittämään enemmän tai sitten halu kokeilla isommilla painoilla on vain noussut liian suureksi ;) Päätin sitten koittaa vikan sarjan samalla painolla ja se menikin ilman pakkotoistoja! En sitten tiedä mikä siinä edellisessä sarjassa sitten oli. Eri jalkojen asento vai lyhyempi sarjatauko?



Se on hassua miten tuntemukset jotenkin vaihtelee eri kerroilla. Toki tässä on jo useampiakin viikkoja siitä edellisestä ykkösviikosta, mutta silti ne fiilikset muistuu tuoreena mieleen. Viimeksi 12 toiston sarjat 55 kilolla tuntui niiin raskaalta. Tanko lipsui käsistä ja tuntui muutenkin etten vaan jaksa. Eilen tuo tuntui jotenkin vaan tosi kevyeltä ja helpolta. Ensi kerralle siis lisää painoja.

Moneen liikkeeseen sai jalkajumpassa siis lisäillä painoja verrattuna edelliseen viikkoon. Tän 3+1 kierron aikana monesti tuntuu, että paino lisäykset on niin hidastas hommaa, kun olla ja voi. Mutta nyt kevyen viikon jälkeen taas tuntuu, että nyt edistyy aivan huimasti ;) No eiköhän tässä se taas hidastu ennen uutta kevyttä viikkoa :P



Hauiksia veivatessa scotissa niihin tuli jotenkin tosi jännä tunne :o Sellanen jäätävä olo, että perille meni, mutta samalla se ei ollut yhtään mukava. Jotenkin tuli sellanen pelko, et mitä jos seuraavassa sarjassa mun hauikset katkeaa tai venähtää. Ei niihin sattunut, mut se tunne oli vaan jäätävä! Onneksi ei kuitenkaan mitään ennakoimiani ajatuksia käynyt.


Tänään aamulla sitten herätessä tunnustelin, että onkohan mulla mitään jalkajumeja ja alkuun fiilis oli pettymys. No vähän tuntui reisiä jännittäessä. Jotenkin sitä tuntuu jalkatreenin jälkeen epäonnistuneensa, jos jalat ei mene jumiin. Ja mähän vielä lisäilin moneen liikkeeseen painoja, vai teinkö liikkeitä liian vajaana? No aamun mittaan ne tutut jumithan sieltä saapui. Voi sitä pienen ihmisen iloa, kun jalkajumit saapuivat :'D



Onneksi on ollut ihan muitakin ilon aiheita tälle päivälle kuin jalkajumit. Mulle selvisi tänään, että oon saanut mun kandivaiheen sivuaineen suoritettua! Vähän jännitti, että meneekö se ympäristösuojeluoikeuden tentti läpi, kun tentissä pää löi tyhjää. Onneksi työnsin sisäisen metsätieteilijäni pois tieltä ja annoin oikislaiselle tilaa ja tsädääm! Tentti läpi! Valitessani ensimmäisenä opiskeluvuotenani metsäoikeuden sivuaineeksi, pohdin että haukkaanko liian suuren palan. Monet opiskelukaveritkin kauhistelivat mun sivuainevalintaa. No onneksi mun ensimmäinen kurssi oli metsäoikeuden kurssi eikä esim. ympäristöoikeuden perusteiden kurssi, jonka tehtäviä väänsin useita tunteja. Oisin saattanut liikaa kauhistua ;)


Salille lähdin siis hyvällä mielellä ilman mitään sen suurempia odotuksia. Edessä oli selkä-rinta-olkapää-vatsa-treeni. Ja treenihän alkoi perinteisesti leuanvetotangossa roikkumalla. Ei mulla ollut mitään sen kummepia odotuksia. Edellisellä viikolla olin taas vain lähellä tankoa, mutta en siltikään saanut vedettyä itseäni tarpeeksi ylös. Tälle päivälle ei siis ollut kummempia odotuksia. Lähdin siinä sitten itseäni ylös vetämään ja yhtäkkiä tajusin, että mun leuka oli tangon yläpuolella! Olin ihan wtf ja mietin, että onko tää totta!  Palasin takasin lattialle ja seisoskelin siinä varmaan silmät lautasen kokoisina ja suu auki. Odotin fanfaarien soittoa ja shamppanja pullojen poksahdusta, sillä mä tein jotain mitä en ois ikinä uskonut tekeväni :) Ja yhtäkkiä olinkin vaan salilla ja muut salittajat varmaan ihmettelivät, että mikä tuota idioottia vaivaa.  Pakkohan mun oli koittaa uudestaan, että vedinkö mä oikeasti leuan ja se meni uudestaan! Kolmannella yrityksellä jäin sitten vaan tangon kohdalle. 

 
Monille leuanveto on varmasti pikku juttu, toiset vetelee vaikka silmät kiinni lisäpainon kanssa ties kuinka monta leukaa. Mä innostuin viime keväänä harjottelemaan leuanvetoja ja olin ihan fiiliksissä, kun vastuskumpparilla sain tehtyä muutaman, kunnes rakkaani palautti mut todellisuuteen toteamalla: ”Sä muuten teet kädet koukussa”. Sen jälkeen vastuskumppari lensi nurkkaan pölyttymään ja kesällä koitin pari kertaa roikkua leuanvetotangossa ilman tulosta. 

Bunkkeritreenien  4 treeniin kuuluu leuanvedon maksimisarja ja ollaan Freyan  kanssa tehty sitä sillain, että toinen on avustanut. Koitin yhdessä vaiheessa Viilingissä vastuskumpparia, mutta se katkesi ja sen jälkeen en halunnut kokeilla muita kumppareita. Joulun jälkeen kuitenkin päätin yksin treenatessani kokeilla, että menisikö se leuka. Olin kuitenkin lukenut  Petran blogista joskus, että hän sai vedettyä leuan kerran vain kokeilemalla eikä harjoitteluun tarvinnut sitä vastuskumpparia. Yllätyksekseni sain tehtyä melkoisen lähelle, mutta silti monet kerrat tuli petyttyä, kun en vaan onnistunut. Paitsi tänään. Ja oon vielä siis ”läskeimmässä” kunnossa mitä mulla ikinä on ollut ;) Eli sitä ei voi siis selitellä, että kun oon nyt kevyempi kuin silloin viimeksi! Se ei ole painosta tai pituudesta kiinni vaan treenistä! Itse aloitin viime keväänä treenaamaan selkää kunnolla ja uskon sen olevan suurin apu leuanvedon onnistumisessa, koska kauhean ahkerasti en leuanvetoa kuitenkaan ole nyt harjoitellut. Ainoastaan sen ennen joulua olleen 3 viikon ajan ja viimeiset 4 viikkoa kerran viikossa. No, toivotaan että tää lähtee nyt sitten sujumaan eikä ollut esim. yhden kerran ihme.




Lopputreeni sujuikin jotenkin ihan euforiassa. Oisin voinut vaan hihittää onnistumisen ilosta ja hymyilin varmasti kuin idiootti paitsi lankkuillessa.  Lopputreenikin sujui samalla tyylillä kuin monet muutkin treenit, painoja sai lisäillä. Ja joo, päivitin facebookkiin mun leuanvedosta. Varmasti joku ärsyyntyi siitä, koska liikuntapäivitykset koetaan lesoamiseksi, mutta omapa on ongelmansa ;)

Mites muilla leuanvedon harjoittelijoilla sujuu? Miten ootte onnistuneet siinä ensimmäisen leuanvedon saavuttamisessa?