perjantai 28. helmikuuta 2014

Pelko pois!

Oltiin sovittu ystäväni (jonka kanssa juostiin Vantaalla) kanssa lenkkitreffit eiliselle. Viimeksi käytiin juoksemassa yhdessä syksyllä, jolloin mun oli tarkoitus juosta mun 15 kilsan testilenkki ennen puolikasta. Sehän oli suorastaan aikamoinen epäonnen lenkki, kun vedin mahaplätsin pitkospuilla ja meinasin päätyä jorpakkoon ja lopulta ystäväni joutui keskeyttämään lenkin. Silloin ei tullut sitä testilenkkiä juostua, mutta onneksi se tuli juostua sitten myöhemmin. Eli eilen oli uusinta yritys meidän 15 kilsan lenkin kanssa :)


Ainakin sää lupasi lenkistä hyvää! Oli ihanan kirpeä ja aurinkoinen sää, kevät tuoksui ilmassa. Mun mielestä on parasta juosta, kun on hyvä juoksusääkin. Kyllä sitä on tullut juostua lumipyryssä, kaatosateessa ja helteessä, joten hyvää säätä osaa arvostaa ;)

Ystävälläni on paljon vankempi juoksutausta kuin mulla ja jos juostaisiin hänen tahtiinsa, niin tuskin pysyisin edes hänen kannoillaan.  Sen takia mun mielestä on ihanaa, että voin käydä hänen kanssaan juoksemassa tietäen, että mun ei tarvitse henki hieverissä juosta. Eikä mun tarvitse myöskään pelätä, että hän turhautuisi mun hitaampaan vauhtiin. Sadun sanoja lainatakseni ”Yksin pääsee nopeammin, yhdessä pidemmälle”. 

Lähdettiin siis reippaasti aamulla juoksemaan. Mä juoksen yleensä iltaisin, mutta kivaa vaihtelua tämmöinen aamulenkkeily :) Olihan se meidän juoksuvauhti paljon reippaampaa verrattuna mun 15 kilsan juoksuvauhtiin, mutta pystyin silti juttelemaan ja tiesin että jaksaisin juosta lenkin sitä vauhtia. Eli ei siis menty mitenkään mun äärirajoilla. Mä olen kyllä juoksukaverina sellainen, että kyllä sanon jos vauhti on mulle aivan liian nopea ;) Juostessa mulle on kaikista tärkeintä, että jaksan juosta sen koko matkan eikä sillain, että meen mahdollisimman kovaa ja hyydyn sitten kesken kaiken. 

Pitkien lenkkien jälkeen aina väsyttää
Lenkki sujui hyvin ja oli tosi kivaa juosta yhdessä ystävän kanssa :) Yleensä siis juoksen yksin ja oli kivaa vaihtelua, kun pitkällä lenkillä sai höpöttää juostessa. Jaksoin lenkin hyvin myös reippaammalla tahdilla enkä hyytynyt matkan varrella. Yllätys oli itselle aika melkoinen, kun katsoin että kuinka paljon lenkkiin meni aikaa. Oon tässä viime aikoina miettinyt juoksuvauhtien hidastumista ja oli ihan kiva huomata, ettei se olekaan kiinni mistään aerobisen kunnon huonontumisesta vaan ihan omasta menosta kiinni. Nimittäin eiliseen lenkkiin meni yli 10 minuuttia vähemmän kuin niihin 15 kilsan lenkkeihin, joita mä yksin juoksen :) Eikä mikään nopeampi aika ollut edes eilisen lenkin tavoitteena.


Mitä tästä siis opin? Turha sitä on murehtia, että jaksanko juosta tulevia puolikkaita! Saattaahan se mennä niin, että oon tosi hyvin valmistautunut ja päivä onkin tosi huono itselle ja juoksu ei vaan suju. Tai mikä parasta, puolikkaat saattaa mennä yhtä upeasti kuin Vantaalla. 

 
Koska olen enemmän iltajuoksija, niin pitkän lenkin jälkeinen väsymys on vain auttanut nukahtamaan nopeasti. Nyt kun käytiin juoksemassa aamulla, niin kyllähän sitä väsytti loppupäivän! Onneksi piristystä päivään toi Mariliin vierailu. Yritin tehdä meille terveellisen avokadosuklaamoussen, mutta ei se mennyt niin kuin Strömsössä. Ihan hyvää se oli mutta ulkonäkö muistutti enemmän p*skaa.  Oli aika tuhtia, että oli ihan hyvä, kun sitä tulikin niin vähän.  Mutta oon vähän sitä mieltä, et mieluummin teen niitä oikeita herkkuja niin varmasti tulee oikeanlaista. 

Eli ehkä sitä tulee mentyä juoksun parissa enemmän sillä omalla mukavuusalueella, mutta mieluiten otan pitkät lenkit rauhaksiin :) Onneksi tulee välillä poistuttua mukavuusalueelta vetolenkkien muodossa ;) Kokkailetteko muuten mieluiten herkut herkkuina vai teettekö terveellisempiä versioita?

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Treenikaverin tuki on tärkeää

Hyvää iltaa vaan kaikille! Itselle tää päivä on ollut erityisen hyvä, sillä startattiin taas yhteistreenit Freyan kanssa ja vielä yllätyksekseni sain itselleni vaikeasta kurssista arvosanaksi nelosen! Eli vaikka tentin alussa pää lyö tyhjää, niin ei kannata heti luovuttaa ;)

 

Freya on joutunut pitämään lepoa bunkkeritreeneistä käden oikkuilun vuoksi ja olen sitten tässä joutunut nämä 3 viikkoa treenailemaan yksin. Kyllähän muutenkin tulee välillä treenattua yksin, mutta suurimman osan ajasta pyritään aikataulujen mukaan saada tehtyä treenejä yhdessä, sillä saadaan molemmat itsestämme enemmän irti, kun toinen on tsemppaamassa vieressä. Silloin uskaltaa ylittää itsensä, kun toinen on varmistamassa.  Mulla on treenit kyllä sujuneet ihan hyvin yksin tehdessäkin, mutta etenkin selkätreenissä oon välillä tuntenut olevani hukassa :P Käsipainoilla tehtävissä kulmasouduissa toisesta on todella paljon apua, kun toinen vahtii tekniikkaa vieressä. Maksimisarjoissa on tullut ylitettyä itsensä juuri Freyan kanssa, kun itse tuntuu ettei enää jaksa, niin Freya on käskenyt tekemään vielä pari toistoa lisää.



Tänään juuri puhuttiinkin siitä, että miten oikeasti bunkkeritreenien myötä on tullut tajuttua, että millaista oikeasti on kunnollinen salitreenien intensiteetti! Ennenhän en ole pitänyt mitään kevyitä viikkoja, vaikka oon käynyt 3 kertaa viikossa salilla. Nyt bunkkeritreenien ja nelijakoisen saliohjelman myötä kroppa kyllä suorastaan kaipaa niitä kevyitä viikkoja eikä tulisi mieleenkään vaan jatkaa viikosta toiseen raskailla treeneillä ilman keventelyitä.  Eli intensiteetti taitaa olla nykyään enemmän kohdillaan kuin ennen. Ei sillä, että ennen olisin vain hoopoillut salilla ja kyllä kehitystäkin tuli hitaasti ja varmasti. Mutta nyt oikeasti tuntuu, että kaikki on kohdillaan treenien puolesta. 



Nyt vaan siis reippaalla mielellä vedellään tää kevyt viikko läpi ja sitten palataan taas yhdessä puurtamaan täysillä. Ai että mä odotan sitä! Viimeksi kevyen viikon jälkeen fiilis oli aivan huikea salilla ja parasta sellainen fiilis on jakaa treenikaverin kanssa. 

Kenen seurassa saatte itsestänne treeneissä eniten irti? Yksin, PT:n vai jonkun kaverin kanssa?