sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Ei edistystä

Niinhän se tilanne on täällä edelleen sellainen, ettei häntäluun kanssa oo sen parempaa edistystä :( Nyt joudun jättämään kaiken lisäksi myös pyörällä liikkumisen pois, koska perjantaina pyöräily teki niin kipeetä, että ajattelin että pyöräilyn on parempi jäädä nyt tauolle. Eli ei siis myöskään hyötyliikuntaa enää :'D Nykyään myös popsin iloisesti ne 3 särkylääkettä päivässä, koska jos kyseessä on jonkinlaista tulehdusta niin ne auttaa. Eilinen yö oli pitkästä aikaa sellainen, ettei tarvinnut herätä kipuun, kun vähänkin jalkaa liikutti.



Tästä huolimatta on kuitenkin ollut fiilis korkealla vaikka kotona ruikutankin Antille kipua, koska onhan tää nyt väliaikaista. Kunhan menis jo ensi viikolla pois. Tällä viikolla on muutenkin ollut paljon kivoja juttuja. Sitsit, ystävän kanssa kahvittelua ja myös toisen ystävän kanssa kahvittelua. Jostain kumman syystä se 5 tuntia vierähti yllättävän nopeasti Mariliin luona ;) Kevät alkaa olla jo pitkällä ja kaunis sää piristää kummasti!

Sain Mariliilta ihanan hänen itse tekemänsä kaulakorun <3


Tällä viikolla oli tarkoitus käydä 3 kertaa viikossa salilla. Tiistaina treenit alkoikin jo lupaavasti ja olo oli todellakin sellanen, että ne 3 salikertaa täyttyy, koska salilla treenaaminen on niin kivaa! Olin suunnitellutkin jo, että käyn lauantaina ja sunnuntaina salilla. Aikataulut kuitenkin lauantaina venyivät ja kello alkoi olla paljon ennen salille menoa. Aikaisemmin oonkin tehnyt niin, että oon myöhäisestä treeniajasta huolimatta mennyt salille, kunhan ei ole väsyttänyt. Eilenkään ei väsyttänyt, mutta ei niin myöhään enää huvittanut lähteä treenailemaan. Nyt kun salitreenien aikataulu ei ole niin sitovaa niin ei se treenien skippaaminenkaan tunnu niin vakavalle eikä se toisaalta myöskään oo, koska treenaan sen oman hyvän mielen vuoksi.

 


Tänään kuitenkin oli aikaa lähteä treenaamaan, varsinkin kun oltiin sovittu käyvämme Freyan kanssa yhdessä salilla. Mulla oli tänään kyseessä hauis-ojentaja-päivä. Todellakin hyödyllistä ja kehittävää treenata pelkästään kädet ja olkapäät kerran viikkoon ;) Keksin itselleni sellaisen treenin, jossa oli mun mielestä kivoja liikkeitä ja liikkeitä, joita en ollut tehnyt vähään aikaan.
 


Treeni näytti tältä:

-          Hauiskääntö mutkatangolla 4x8
-          Keskitetty hauis 3x12
-          Hauiskääntö taljassa 3x10
-          Push down 3x12
-          Kickback kp 4x8
-          Ranskalainen punnerrus kp 3x10




Hauiskääntö mutkatangolla oli pitkään mun lemppariliike ja taisin tehdä sitä viimeksi joululomalla. Ja sen kyllä huomasi! Sain kyllä tehtyä entisillä painoilla, mutta mitään aikaisemmin harrastettua isompien painojen kokeilua oli turha edes yrittää. Oli nimittäin raskasta! Tuo keskitetty/tuettu tai mikälie hauis oli mulle uusi kokeilu! Jostain syystä vaan kiinnosti kokeilla kyseistä liikettä! Isoa käsipainoa siihen ei todellakaan voinut ottaa ja jo ekan sarjan alussa pohdin, että tuliko otettua liian iso paino, mutta hyvin selvisin sisulla ja parilla pakkotoistolla.

 
Ojentajien treenaaminen on kyllä oikeastaan huippu kivaa! Mä saan ojentajiin tosi helposti hyvän tuntuman ja ne kerrat jolloin en ojentajaan saa tuntumaa, tuntuu tosi oudoilta! Kick back on kyllä tosi huippu liike, kun siinä saa todella hyvän poltteen! On muuten ollut kiva huomata, että mulla alkaa nykyään olla ojentajat vahvemmat kuin hauikset. Ennen tuntu menevän vähän toisinpäin. 



Oli kyllä taas huippua olla salilla ja käsistäkin tuli spagettia. Olokin oli niin kotoisa Viilingissä <3 Ensi viikolla ajattelin vähän skarpata salitreenien kanssa, eli ehkä tulee käytyä se tavoiteltu 3 kertaa. Toki häntäluuta kuunnellen, että jos on kauhean kipeä niin mieluummin lötköttelen kotona.


 

Tällä viikolla mulle sitten saapuikin Teho Sport-kampanjan tuotteet, eli 10 Teho Sport proteiinipatukkaa makuna suklaa. Itse saan siis syödä patukoista 2 ja loput jakaa sitten kavereille. Tänään maistoin itse Teho Sportin proteiinipatukkaa ja olisi kyllä huippua, jos voisin syyä kaikki saamani patukat itse ;) Oli nimittäin muuten ihan suklaapatukan makuista! Ei mitään jauhosuutta tai vastaavaa! Jos vertaa johonkin toiseen proteiinipatukkaan niin voisin sanoa, että on yhtä hyvän makuinen kuin Goodlifen proteiinipatukat! Teho Sportin prodepatuikoissa on vaan se parempi ettei sokeria ole niin paljon, Goodlifen patukassa sitä kun oli enemmän kuin proteiinia. Teho Sportin 60 gramman patukassa proteiinia on 24,1g ja sokeria 1,5g! Itse kyllä tän Teho Sportin buzzador kampanjan myötä taisin itselleni löytää oikean suklaapatukan korvikkeen. Ja siis tämä on ihan mun rehellinen mielipide, koska buzzadorina voin kertoa mitä mieltä tuotteesta oon!

Oletteko te maistaneet Teho Sportin proteiinipatukoita? Ootteko tykänneet?

Joillakin on muuten ollut ongelmia mun blogin seuraamisen kanssa bloggerin kautta! Eli kaikki postaukset eivät päivity tai esiin putkahtaa yhtäkkiä vanhoja postauksia, joita ei ole aiemmin näkynyt. Onko jollakulla muulla ollut vastaavaa ongelmaa?