maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ei mikään kyykkyjen kuningatar

Jalkakyykky, tuo kaikkien kyykkypyllyä havittelevien unelma liike.  Mulle taas se ei ole mikään suosikki liike tai toisaalta en edes kauheasti tykkää sitä tehdä. No miksi? Mun mielestä kykkääminen on  niin teknisesti haastava liike. Ei kuulu niiailla, pitää mennä tarpeeksi alas, polvet ei saa mennä varpaiden yli, älä tee liikaa selällä. En edes aiemmin uskaltanut tehdä kyykkyjä vapaalla tangolla, koska pelkäsin tekeväni väärin.


Viime kesänä aloinkin sitten kyykkäilemään, kun yhteistreeneissä Energyllä kävin kyykkytekniikkaa läpi Mariliin ja Mariliin miehen kanssa. Sen jälkeen se oli ihan jees ja mukavaakin, kun tekniikka ja painot oli kohdillaan. Mutta sitten mulla paloi hermot koko kyykkyyn kun treenattiin kolmistaan Mariliin ja Freyan kanssa. Parin sarjan jälkeen mun tekniikka hajosi ja ylösnoustessa nojasin aina liian etukenoon. Vaikka kuinka yritin keskittyä oikeaan tekniikkaan ja painojakin vähennettiin, niin silti se etukeno sieltä vaan tuli. No oli siinä kyllä aika monta sarjaa alla. Sen jälkeen en ole pahemmin kyykkäillyt, koska oon sitä mieltä ollut, että turha tehdä kun en osaa.
 

Voimajakson yksi päällikkeistä on kuitenkin kyykky ja muitta mukisematta sitä on sitten tehtävä. Maksimi ykkösen arvioin ehkä jopa liian alakanttiin, mutta mieluummin niin kuin että kyykkään koko voimajakson ajan liian isoilla painoilla ihan etukenossa. Viime viikolla kyykkäsinkin pelkällä 20 tangolla ja tuntuihan se hupsulta. Toisaalta taas siihen tekniikkaan pystyi keskittymään sitten ihan kunnolla ja niihin liikkeen positiivisiin ja negatiivisiin vaiheisiin. 

Tänään taas luvassa oli isommilla painoilla kyykkäämistä ja sen verran isoilla, etten ole aiemmin yhtä isoilla painoilla kyykännyt. Sen takia pyysinkin sitten Freyaa vahtaamaan mun tekniikkaa ja tarpeen vaatiessa auttamaan jos en pääse ylös asti. Lämmittelysarjoissa tekniikka pysyi hyvin kasassa ja niin myös kahdessa ekassa työsarjassa. Sitten oli mun enkkapainojen vuoro.  Mistään suuresta painosta ei ole kyse vaan ihan 40 kilosta. Toisille pieni, mulle iso! Kaksi toistoa oli tarkoitus tehdä ja eka toisto jo tuntui tosi raskaalle, mutta se toinenkin toisto onnistui! Eli enkat paukkui! Heh, nyt on sitten penkki ja kyykkymaksimi tasoissa ;) Ollaan Mariliin kanssa välillä naureskeltu et miten penkkipainot voi olla isommat ku kyykkypainot. 


Hassultahan tässä voimajaksossa tuntuu, kun raskaissa työsarjoissa tehdään vaan parin toiston sarjoja.  Itteä toki heti tekis mieli tehdä enemmän, kun on tottunut treenaamaan lihakset loppuun asti! Mutta hyvä tehdä näin välillä. Apuliikkeissä onneksi saa tehdä sentään enemmän sarjoja ja toistoja :)

Nyt siis parin kyykkäily kerran perusteella sujuu kyykky ihan hyvin, eikä se ole niin inhottavaa kuin muistelin. Mutta ei se kyllä siltikään mun suosikki liikkeeksi ole muodostumassa ;) Ehkä sellaiseksi, että sitä on ookoo tehdä.
 

Kävin tänään muuten pitkästä aikaa bodybalancessa! En ole taas muka vähään aikaan sinne ehtinyt, huuupss…  Alkulämmittelyssä vähän sekoilin ja mietin, että tuleeko siitä yhtään mitään, mutta oli kyllä kivaa ja rentouttavaa pitkästä aikaa! Ohjelma oli kiva ja tykkäsin jopa ohjelman musiikeista! Tuli paljon mieleen muistoja viime kesästä, kun ainakin pari biisiä oli sellaisia jotka usein viime kesänä radiossa soi. Pitäis nyt ottaa tavoitteeksi edes kerran viikoon yksi kehonhuoltotunti, kun Viilingissä on nykyään 2 bodybalancetuntia ja yksi venyttelytunti, että valinnan varaa on.

Mitkä liikkeet on teidän mielestänne teknisesti tosi haastavia? Arkailetteko tehdä sellaisia liikkeitä vai tartutteko rohkeasti härkää sarvista?

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Onko pakko aina kiristellä?

Nythän on suorastaan kansallinen kiristelyaika. Kilpajuoksu kesää kohti on alkanut viimeistään nyt!  Ja minä ihmettelen että miksi. Toki ymmärrän, että kesällä ois kiva olla siinä kuuluisassa kesäkunnossa, mutta silti mua aina ihmetyttää nää joka keväiset kiristelytalkoot.


Mun mielestä tyytymättömyys kroppaansa kohtaan on lisääntynyt naisten keskuudessa viime aikoina. Tai sitten kaiken maailman dieetit ja kiristelyt on vaan niin pinnalla? Ei ole mitään väliä, että ootko isokokoinen tai pienikokoinen aina voit olla silti nykyistä kireemmässä kunnossa.  Ja se oikeestaan harmittaa mua. Miksi aina pitää tavoitella jotain parempaa tai kireempää tai hoikempaa kuntoa? 


Joo, se kehitys loppuu tyytyväisyyteen jne. Ja kyllähän mullakin salitreenin yhtenä motivaattorina on kropan muokkaaminen. Mutta se ei tarkoita sitä, että koko ajan aattelisin et nyt tulosta tulee tai ääh eikö tulosta tule.  Oon tyytyväinen peilikuvaani ja ei se ole muulle maailmanloppu jos kroppa ei tästä lihaksikkaammaksi muutu.

Välillä tulee mietittyä, että onko nää varsinkin kesää kohden tehtävät kiristelyt itseään varten vai sitä varten, että näyttää muiden silmissä hyvältä? Siis ymmärrän kyllä, että joskus paino nousee tai tulee pöhötystä jota ei tahtoisi ja sitten kiristelemällä siitä haluaa päästä eroon. Mutta esim. mun silmissä tosi moni hyvä kroppainen bloggari aloittaa dieetin tai jonkimoisen kiristelyn, mihin ei mun mielestä ois tarvetta. Ja se mua välillä ihmetyttää. Toki juuri blogeihin laitetaan ne edustavammat kuvat, mutta silti. 


No miten toisten kiristelyt ja dieetit mua edes harmittaa tai koskettaa? Onhan se enemmänkin niiden muiden asia eikä mun.  Mutta jostain syystä mua harmittaa, kun joku kokee olevansa kiristelyn tarpeessa kun mun mielestä henkilö ole. Toisaalta taas mietin, että millasta esikuvaa tai kuvaa ylipäätään bloggarit tai muut ihmiset toisillemme annetaan, kun koskaan ei olla kroppaan tyytyväisiä? Siitä tulee helposti olo, että voiko nyt olla tyytyväinen itseensä kun noin hyvässä kunnossa olevakin alkaa kiristelytalkoisiin. Voin ihan rehellisesti sanoa, että kun jossain huudellaan lukijoita liittymään kanssaan karkittomuuteen, herkuttomuuteen, laihduttamiseen mitänäitänyton niin mun tekee mieli ottaa suklaalevy käteen ja popsia sitä ihan sen vuoksi, koska mä en ainakaan halua sellaseen ryhtyä. Miten niin muka vastarannankiiski ;)  Ymmärrän toki, että vertaistuki on paras tuki ja helpompi on yhdessä toteuttaa herkuttomuutta tai kiristelytalkoita. Mutta jotenkin ne aiheuttaa mussa inhoreaktion, koska mun mieleen tulee tyytymättömyys itseensä.

 

Toki mun on nyt tällaisia helppo ajatella, koska oon tällä hetkellä omasta mielestäni elämäni kunnossa ja tyytyväinen siihen miltä näytän. En sitä kiellä ettei unelmiensa kroppaa voisi tavoitella ja koittaa saavuttaa. Mutta mun mielestä joskus voitaisiin vain pysähtyä miettimään, että hei tää kropan nykytila on kiva eikä koko ajan tarvitse olla joku projekti päällä sen suhteen.   

Eikä oikeestikkaan kroppaan tule mitään super liikakiloja jouluherkutteluiden seurauksena tai jos parina viikkona herkutteleekin enemmän kuin normaalisti. Toki sitä tulee jos oikeasti ylensyö kohtuuttomasti. Yleensä se normaaliin ruoka- ja liikuntarytmiin palaaminen poistaa ne ylimääräiset nesteet. Nyt mullakin tulee wappuhulinoiden myötä nautittua alkoholia ja syötyä herkkuja, mutta en siltikään jaksa stressata tai aatella et nyt on kaameet läskimässäilyviikot meneillään. Tilanne normalisoituu, kun wappu on ohitse ja wappuhulinoiden välissä pyrin syömään normaalisti. 

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Onko jollakin kesäkiristelyt meneillään? Tosiaan mun mielestä jokainen saa kiristellä ja dieetata niin kuin haluaa! Mutta tän postauksen pointtina on, et onko aina oltava tavoittelemassa sitä parempaa kuntoa?

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Epävarmuutta

Mulla ei oo salin puolella pitkään aikaan ollut epävarma olo. Toki välillä on tullut joissain liikkeissä mietittyä, että menikö nyt ihan oikein, mutta sellaista epävarmaa oloa ei ole ollut. En tokikaan ole kulkenut salilla nokka pystyssä, että handlaan kaiken.  Tietynlainen nöyryys on aina salilla ollessa mukana. Mutta nyt voimaviikolla sellainen saliuran alussa oleva epävarmuus on löytänyt tiensä takaisin.

Lisää harjoitusta....
Voimajutut on mulle ihan uutta, perus bodaaminen tuttua ja turvallista. Onhan toki mulle kyykky ja penkki tuttuja liikkeitä, mutta silti. Kyykyssä syksyllä ainakin tekniikassa oli jotain pielessä. Ylösnoustessa menin liian etukenoon ja senpä vuoksi tämän viikon kyykkypäivänä tuli kauheasti pohdittua, että meneekö oikein, no teenkö nyt ihan väärin, äääh… Mutta tänään vasta se epävarma olo kulminoitui kunnolla. Koska mave-päivä. Oon tehnyt ainoastaan suorin jaloin maastavetoa ja sen tekniikka on ihan tuttu ja mun mielestä jonkin verran mulla ihan hallussakin. Mave kun taas ei ole ihan sama juttu.  Ollaan kyllä Antin kanssa kotona katottu tekniikkaa ja tänään ennen salille lähtöä käytiin sitä vielä läpi meillä kun on kotona tanko. 



Mutta salilla mulle tuli ihan hölmö olo. Meneekö tää nyt yhtään oikein, teenkö nyt kunnolla, apuaa? Peilistä koitin vilkuilla selän asentoa, Freya katsoi pari mun suoritusta ettei tule kissanselkää tai muutenkaan selkä ole tuhannen tulimmaisen mutkalla. Tänään oli 2 toiston sarjat ja se ensimmäinen toisto tuntui alkuun aina takkuselle ja toinen meni paremmin. Vikoissa sarjoissa kyllä tuntui menevän jo paremmin :) Mitä nyt kuvia katsellessa oon liian ylhäällä ja pyllyn pitäis olla alempana. Mutta en ees tiiä mistä kohtaa tuo liike on menossa, mutta silti pitäis alempana olla.  Näyttää ehkä enemmän suorin jaloin maastavedolta. Olis pitänyt ennemminkin videoida suoritus.  Mutta vaikka tänään ei pakosti mennyt niin kuin Strömsössä, niin silti liike tuntui aivan eriltä verrattuna suorin jaloin maastavetoon.  Liike ei mennyt takareisille vaan tuntui pyllyssä ja selässä…. Mutta pitää kyllä harjotella ja ois hyvä käydä vaikka sellaisen kaverin kanssa tuota mavepäivää tekemässä, joka maastavetoa itse salilla tekee.



Tokihan helposti tulee tällaisia epävarmoja fiiliksiä salitreeneistä, kun menee aivan täysin eri laitaan niistä tutuista ja turvallisista treeneistä. Toisaalta se tekee mun mielestä ihan hyvää, tajuupa taas et on ihan lapsen kengissä vielä ihan kaikissa näissä salijutuissa. Onneksi maanantaina Freya tulee mun kanssa salille, joten se voi tsekata etten kyykyssä mene liian etukenossa.

Mutta on tällä viikolla onneksi jotain, mistä en oo ollut epävarma! Kävin nimittäin perjantaina Helinässä Heinillä hankkimassa kesätukan :) En tiiä ehdinkö kesällä työaikojen puitteessa kampaajalle, joten mun mielestä oli hyvä käydä tässä välissä laittamassa hiukset kuntoon. Nyt projekti blondi on valmis ja  hiukset on sen verran vaaleat mitä oon tavoitellutkin :) Tää vaalennusprojekti on ollut varsin kivuton sen jälkeen, kun Heinin kanssa tää aloitettiin! Yhteensähän tähän meni vuosi, kun miettii siitä mun kotona otetusta värinpoistosta. Missään vaiheessa välimuoto tukka ei  tuntunut välimuodolta, vaan oon aina tyytyväisenä poistunut Helinästä. Oon kyllä mielettömän tyytyväinen tähän lopputulokseen! Oon aiemminkin vaihtanut hiustenväriä (ihan kampaajalla) mustasta vaaleaan ja viimeksi tulos oli niin kellertävä joo en käyttänyt kyl ollenkaan hopeashampoota etten kyllä siitä oikein tykännyt ja palasin takaisin mustaan tukkaan. Nyt tukka ei ole kellertävä ja just niin vaalea ku oon haaveillut :) Ja tässä aion pysyä eikä paluuta mustiin hiuksiin oo, koska oon pitänyt mun hiuksista paljon enemmän sen jälkeen, kun mustasta päätin nyt toistamiseen päästä eroon. Ainakin oon vannottanut kaikille kavereille et jos alan haaveilemaan tummemmasta tukasta niin kieltävät mua tekemästä hätäisiä päätöksiä ;) Mutta joo, oon tosi tyytyväinen mun kesätukkaan <3

Missä tilanteissa tunnette olonne epävarmaksi liikunnan parissa?