sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Huomioita arkipyöräilystä

Minä olen vannoutunut arkipyöräilijä. Pyörällä tulee liikuttua kaikki pyöräilylle inhimilliset matkat. Pyörä on mulle väline, jolla pääsen paikasta A paikkaan B. Pyöräilen kaupunkiympäristössä, maanteillä ei tule niinkään pyöräiltyä. Koska pyöräiltyä tulee suunnilleen joka päivä (voisi sanoa, että joka päivä), niin arkipyöräilystä tulee tehtyä joitakin huomioita.

Pään pyörittäminen kannattaa

Kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mutta sitä eivät kaikki kuitenkaan toteuta. Allekirjoittanut syyllistyy myös välillä tähän :'D Pyöräillessä on tärkeää katsoa myös sinne minne ei ole menossa. Varsinkin kääntyessä on kiinnitettävä huomiota, että muita tienkäyttäjiä saattaa ilmestyä sellaisesta suunnasta, johon et ole edes menossa.  Myöskään ei voi luottaa, että muut tienkäyttäjät kyllä katsovat eteensä, nekin saattavat luottaa, että sinä huomaat heidät ja PAM tapahtuu yhteentörmäys.
 

Lapsiin, koiriin ja autoilijoihin ei voi luottaa

Pyörällä liikkuessa muista tienkäyttäjistä arvaamattomimpia ovat lapset, koirat ja erityisesti autoilijat. Kuinka monelle pyöräilijälle on tuttua, että lapsi tai koira yhtäkkiä hyppää pyörän eteen tai näitä tienkäyttäjiä kohdatessa on tehtävä nopeita väistöliikkeitä? Itse ainakin, kun ohitan lasta tai koiraa pyrin varautumaa siihen, että nämä saattavat liikkua hyvin arvaamattomasti.

 No entäs sitten ne autoilijat? Teiden ritarit? Kuinka moni autoilija oikeasti tsekkaa kevyenliikenteen? Kuinka monesti pyöräilijä on saanut autotiellä polkiessaan kokea, kuinka auto ohittaa aivan vierestä tai ajaa niin pyörän perässä, että jos kaatuisit niin jäisit välittömästi auton alle? Itse olen saanut kokea tämän valitettavan usein. Parhain näytös oli joulukuussa, kun autoilija alkoi tööttäilemään minulle, kiihdytti aivan pyörän perään, teki lopulta hurjan ohituksen ja pysäytti auton ja alkoi huutamaan. Hänen olisi kuulemma pitänyt päästä mun eteen, koska hän oli tiellä ensin. 


Säätä on hyvä seurata

Varsinkin, kun tulee pyöräiltyä päivästä toiseen ja säässä kuin säässä, niin säänmukainen pukeutuminen on tärkeää! Mikään ei ole inhottavampaa kuin se, että pyöräillessä on liian vähän vaatetta päällä. Eli vaikka kesällä ulkona paistaa aurinko, niin kannattaa tsekata se lämpömittari. Tai varautua siihen, että paluumatkalla ei pakosti ole yhtä lämmin. Säätietojen seuraaminen ei myöskään ole pahasta. Allekirjoittanut ei kerran seurannut ja joutui kotimatkalla ukkoskuuron yllättämäksi, ei ollut hauskaa. 

Lain säätelemät suositukset ja säännöt eivät ole typeriä


Kuinka moni oikeasti käyttää kypärää? Joensuussa ainakin pieni vähemmistö. Itse aloin käyttämään vasta tässä parin vuoden sisällä säännöllisesti kypärää pyöräillessäni toki on ollut välillä tilanteita, jolloin potta on jäänyt kotiin. Onhan se kypärä vähän tyhmä, kampaus menee sitä käyttäessä ihan pilalle ja saatatpa näyttää jonkun mielestä idiootille. Mutta mitäpä jos kaadutkin sen yhden kerran ja lyöt pääsi? Siihen riittää se vain se yksi kaatuminen! Juuri se kerta, kun olet jättänyt kypärän kotiin.  

 No entäs sitten se pyörän valo? Tuhma poliisi sakottaa, jos sitä ei ole mukana :( Itse onnistuin polkemaan ilman valoa sen 3 vuotta, kunnes poliisi tuli ja sakotti. Sen jälkeen on pyörän valo aina kulkenut mukana. Valoa käyttäessä sitä huomaakin, kuinka se on pimeällä tärkeää! Valottomia ei edes pakosti huomaa, ennen kuin ne tulevat kohdalle. Ja pyörän valon kanssa tuskailusta selviää, kun ostaa itselleen sopivan ja hyvän valon :) Sen ei tarvitse olla kallis, mutten sitä ihan halvintakaan suosittele. Itsellä on vihdoin ja viimein se täydellinen valo, jossa ei ole pattereita vaan siinä on ladattava akku, eikä kissa voi pureskella valoa rikki!
  

Talvella pyöräily on mahdollista

Itse oikeasti joskus kuvittelin, että talvella ei voi pyöräillä :D Lapsena oikein ihmettelin, kun naapurin täti tulikin talvella polkupyörällä vastaan.  Talvella pyöräillessä täytyy vaan muistaa, että on liukasta, vaatetta on puettava enemmän ja pyöräily olosuhteet eivät ole aina niin ihanteellisia. On myös hyvä muistaa, että muiden tienkäyttäjien jarrutusmatkat ovat pidemmät talvella. Omaa talvipyöräilyään voi helpottaa nastarenkailla. Joita en itse omista.

Vaikka olisit kuinka varovainen, onnettomuuksia voi sattua.

Vaikka tosiaan olisit itse todella tarkka ja fiksu pyöräilijä, niin joskus voi käydä ikävästi. Itse olen pyöräillessä kaatunut 2 kertaa, niin että olen saanut hiusmurtuman. Ensimmäinen johtui kanssapyöräilijästä, hän törmäsi mun pyörään, kaaduin ja jalkapöytä taittui niin, että siihen tuli hiusmurtuma. Toinen taas kävi viime keväänä, kun pyöräilin pihan ainoaan jääkohtaan, kaaduin pyllylleni ja häntäluuhun tuli hiusmurtuma. Toisaalta onnettomuuksia ei kannata jatkuvasti pelätä, mutta tiettyä varovaisuutta on hyvä noudattaa. 



Huolla pyörääsi tai hanki pyöränhuoltaja

Pyörä on juurikin se arkipyöräilyn tärkein väline ja sen kunnossa pitäminen on tärkeää. Tosin mä olenkin paras puhumaan siitä, kun etujarrut eivät ole toimineet moneen vuoteen, mutta kun mä en käytä niitä! Itse olen todellinen turvelo pyörän huoltamisessa, joten onneksi mulla on tuo parempi puolisko pyörää hoivaamassa. Mutta sinkkuaikoina pyörän huoltajaksi soveltui kaveripoika, jolla oli renkaan vaihtaminen hallussa. Itsellä ei ole lähipiirissä innokkaita pyöränhuoltaja naisia. Tai sitten jos lähipiirissä ei ole ketään pyöräeksperttiä, niin onneksi pyörää voi huollattaa vaikka pyöräliikkeessä.

Onko teillä samanlaisia huomioita arkipyöräilystä vai tuleeko jotain lisää mieleen? Kuinka moni pyöräilee myös talvella?

6 kommenttia:

  1. Mä en kyllä oo vieläkään ryhtyny talvipyöräilemään! Yliopistolle on sen verran lyhyt matka, että kävelyn vielä kestää. Baariin on jo enemmän hanurista mennä ilman pyörää, kun keskustaan kävelee lähemmäs 45min. Etenkin kotiin tullessa... viimeksi oli pakko sitten lähteä sillä pyörällä, ja perseelleenhän siinä päätyi. En vaan osaa pyöräillä liukkaalla (tai humalassa liukkaalla ehkä?)!

    Mä vaan jännitän aina niin paljon että ajan tosi hitaasti ja sit ainakin jään jumiin sinne sohjoon :D ehkä jos joskus hankkis jotkut pro talvirenkaat niin ainakin täällä Turussa vois kokeilla, mutta pakkasellahan jäätyy jo naamakin! yh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä sitä ihan selvinpäin kaatuu talvella myös pyörällä ja se kaatuminenkin on niin säästä kiinni tai ainakin liukkaudesta :D

      No siihen sohjoon kyllä jää jumiin ihan useinkin talvipyöräilevä :'D Sohjo sää on pahin! Itsellä on pyöräilymyssy niin enää ei pakkasella naama jäädy :)

      Poista
  2. Hyviä pointteja! Mä olen niin monesti ihmetellyt, miten ihmiset uskaltavat pyörillä ilman kypärää! Ja sellaisia ihmisiä on oikeasti tosi paljon. Sen jälkeen, kun jäin auton alle pyöräillessäni (ja kypärä meni rikki, mutta päähän tuli vain naarmu), en voisi kuvitellakaan pyöräileväni ilman kypärää.

    Mä en uskalla pyöräillä näillä keleillä. :/ En kaipaa tähän soppaan nyt mitään hius- tai isompia murtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on vaan se ajatus, että "ei mulle kuitenkaan mitään käy." Ainakin sellainen ajattelutapa mulla on ollut kun oon pyöräillyt ilman kypärää. Ja edelleen niin aattelen jos se kypärä unohtuu.
      Mut toi sun kokemus kyllä kertoo, että se kypärä on äärimmäisen tärkeä!

      En kuule yhtään ihmettele! Ei mun mielestä talvella pyöräily mitään ideaalia ole, mutta kun bussi on täällä törkeen kallis niin mieluummin liikun pyörällä :)

      Poista
  3. Heijastimia ei oo koskaan pyörissä liikaa. Ne on pimeellä lähes yhtä tärkeitä kuin valot, jos haluaa tulla autojen huomaamaks. Muuta lisättävää noihin huomioihin ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan totta! Itsellä vois kyllä olla enemmän heijastimia, kun autotiellä tulee kuitenkin tietyissä kohdissa pyöräiltyä :P

      Poista

Kiitos kommentistasi :)