maanantai 16. helmikuuta 2015

Miltä bloggaajasta tuntuu?

Joskus bloggaajana oleminen tuntuu vaikealta. Ei suinkaan ”oikeassa elämässä” vaan blogissa ja blogimaailmassa. Välillä tuntuu siltä, että bloggaajan pitäisi olla niin monta eri asiaa samaan aikaan. Bloggaajan on hyvä olla avoin, mutta ei kuitenkaan paljastaa liikaa yksityiselämästään. Omista fiiliksistä kirjoittaminen on ihan hyvästä, mutta sitten ei ole hyvä loukkaantua ilkeämielisistä kommenteista, kritiikistä, eriävistä mielipiteistä. Tunteellisen lisäksi on hyvä siis olla tunteeton, koska onhan nyt pikku sieluista loukkaantua. 



Ajattelin nyt valoittaa hieman omia fiiliksiäni mitä olen bloggarina ollessani tuntenut, jotka ovat heränneet blogin pitämisestä. 

Mitä jos lukijoita lähtee?

Sehän on fakta, että olkoot minkälainen blogi tai blogin pitäjä tahansa, niin blogin lukijoita tulee ja menee. Vaikka itsekin tiedostan tän, niin silti se ei ole ihan sama lukijoiden ottaessa hatkoja.  Ensimmäisen kerran lukijoita mun blogista lähti urakalla keväällä 2013. Se oli ainakin ensimmäinen kerta, kun huomasin lukijoita lähtevän ja niitä lähti useampi kerrallaan. Se ei yhtään tuntunut mukavalta ja herätti itsellä ajatuksia, että onko nyt mun blogi sitten ihan paska. Lähteekö multa kaikki lukijat? No ei ole ainakaan tähän päivään mennessä lähtenyt ja lukijoita on blogiin tullut enemmän kuin lähtijöitä.  Nykyään siis osaan kyllä ajatella, että se kuuluu asiaan, kun lukijoita lähtee, mutta useamman lähtiessä se herättää ajatuksia, että mikä nyt on vikana. 


Ilkeämielinen kommentointi, kritiikki ja arvostelu

Tämän kohdalla voin huokaista helpotuksesta, että olen pahimmalta anomuumien vittuilulta välttynyt. Blogissa on sen kitkemiseksi kommenttien valvonta. Muiden blogeja seuraamalla oon huomannut sen, että pahimmillaan yhden ilkeän kommentin seurauksena postaukseen alkaa pesiintyä älytön määrä ilkeitä kommentteja ja lopulta se räjähtää käsiin. Sen vuoksi haluan itse tarkistaa ensin kommentit, koska blogien lukijanakin tiedän, että paskamyrskyyn räjähtäneen postauksen lukeminen ei ole kivaa. Vaikkakin olen pahimmalta paskalta välttynyt, niin silti vähäisetkin ilkeät kommentit loukkaavat.  Mä en osaa olla tunteeton, enkä ole näemmä onnistunut kasvattaamaan itselleni ilkeilyä kestävää nahkaa. Ei ilkeily ole mulle maailman loppu, mutta kyllä siitä tulee silti paha mieli, ainakin hetkeksi. On vaikea ymmärtää, miksi joku tuntematon tai varsinkin tuttu haluaa sanoa pahasti ihmiselle, joka ei ole tehnyt mitään pahaa ilkeilijää kohtaan. 

Mutta  tuntuu siltä, että blogissa ei saisi tuoda loukkaantumistaan ilmi. Oonhan mä aikuinen ihminen ja tiedän, että joku pahasti sanonut kommentoija tiedä musta mitään. Mutta saahan se silti tuntua ikävältä. Jos joku sanoo työpaikalla, koulussa tai kotona ilkeästi, niin uskoisin että se tuntuu pahalta. Miksei siis bloggaajasta voisi tuntua pahalta, kun blogiin on tullut ikävä kommentti?

Kritiikkiin ja arvosteluun haluan sanoa sen verran, että joskus voi miettiä tarvitseeko sitä aina antaa. Itse olen saanut blogiin rakentavaa kritiikkiä esimerkiksi kielioppivirheistä ja olen sen myötä yrittänyt kiinnittä oikein kirjoittamiseen huomiota, mutta kuten tekstistä näkee, niin ihan en ole siinä onnistunut. Mielestäni tällainen asiallinen kritiikki on mielestäni ihan ookoo ja itse olen yrittänyt ottaa siitä opikseni :)

Vaikka bloggaajat avaavat elämänsä ”koko maailmalle” ja antavat itsensä alttiiksi ilkeilylle ja arvostelulle, niin en silti ymmärrä, että miksi niitä on pakko sitten suoltaa? Kuka kokee oikeasti ilkeilyn ja arvostelun tarpeelliseksi elämässään?


Kateus

Blogeja lukiessa käy ilmi ettei yksikään bloggaaja ole koskaan ollut mistään ikinä kateellinen. Kateus on se synneistä pahin ja sitä kokee vain ne ilkeät anomuumit ja tyhmät kateelliset suomalaiset.  En tiedä oikeasti miksi se kateus on sellainen, että sitä pitää niin paljon hävetä, että valehdellaan ettei koskaan ole ollut kateellinen.  Kyllä minä olen lapsena ollut kateellinen ja kyllä ihan näin parikymppisenäkin. 

Jos bloggaamisen suhteen miettii kateutta, niin yhtenä esimerkkinä muistan ainakin sen kun Fitfashion oli perustettu ja kiihtyvällä tahdilla seuraamiani blogeja alkoi sinne siirtymään. Pienempiä ja suurempia. Jotkut blogit olivat ihan mun blogin kokoisia pikku blogeja. Itselle koskaan kutsua sinne ei tullut ja kyllähän olin kateellinen, kun muut sai sinne kutsun. Se ei tietenkään tarkoita sitä etten olisi ollut iloinen muiden bloggaajien puolesta, mutta samalla tunsin kuitenkin kateutta. Miksi sitten olin kateellinen? Silloin se tuntui niin hienolta ja siistiltä jutulta ja tuntui siltä, että bloggaajat, jotka sinne pääsivät, olivat saavuttaneet jotain. Ja itse jäin tänne bloggeriin rannalle uikuttamaan ;)

Tällaista pientä blogia pitäessä toki välillä miettii, että miksi se ei ole saavuttanut suurempaa lukijakuntaa. Yhdeksi diagnoosiksi oon antanut, että oon yksinkertaisesti niin tavallinen ettei blogissa ole mitään sen suurempaa houkutinta :D  Varmasti on myös postauksissa ja blogissa on muutenkin syynsä ;) Toki en ole myöskään ”mainostanut” blogiani suurella volyymilla, koska toisaalta blogin suurempi julkisuus ahdistaa. Hyvin ristiriitaista siis :) Toisaalta on hyvä myös miettiä, että mikä tavallisuudessa tai blogin pienuudessa on pahaa? No ei yksinkertaisesti mitään, mutta tuntuu välillä siltä, että blogilla pitäisi saavuttaa jotain.


Kommentointi tai oikeastaan kommentoimattomuus

Kommenttien väheneminen on puhututtanut blogeissa jos ei nyt viime aikoina niin ainakin jokin aika sitten. Se on huolestuttanut niin isompien blogien bloggaajia kuin pienempienkin blogien.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että lukijoiden kommentit ja vuorovaikutus lukijoiden kanssa on mielestäni blogin suola. Tietenkään blogia perustaessani en odottanut kommentteja ja olin ihan ihmeissäni ja onnessani, jos johonkin postaukseen kommentoitiin. Vähitellen kun lukijoita tuli lisää, niin melkein joka postaukseen tuli jotain kommenttia ja siihen tottui.

Vaikka se ei pakosti näy, niin itse näen ihan hirveästi aikaa ja vaivaa postauksia tehdessäni. Aina ei mene kuvien laittamiseen paljoa aikaa, mutta postauksen kirjoittamiseen menee. Kun postaukseen ei tule kommentit kommenttia, niin itselle tulee fiilis, että postaus oli ihan paska. Ei herättänyt kenessäkään mitään fiiliksiä.  Vaikka ei se automaattisesti sitä aina tarkoita. En itse ainakaan lukijana pidä postausta paskana, jos en siihen kommentoi. Onhan se hassua, että taas bloggaajana siltä tuntuu, jos kukaan ei kommentoi. 

Periaatteessa tiedän kyllä, että minkälaiset postaukset eivät pakosti kommentteja kerää, mutta silti kirjoitan niitä, koska haluan jakaa niitä fiiliksiä! En halua alkaa kirjoittaa postauksia lukijoiden ja kommenttien nälkäisesti, koska se ei ole yhtään mua. 

 Tästä fiiliksestä en ole blogissa ole kuitenkaan halunnut mainita, koska en ole halunnut vaikuttaa säälittävältä, joka mankuu lukijoilta kommentteja. Muiden bloggaajien kanssa tästä keskustellessani oon tajunnut etten ole fiiliksieni kanssa yksin enkä ole säälittävä. 

Eihän tässä tokikaan ollut kaikkia bloggaamisesta heränneitä tunteita, mutta ainakin sellaisia joita olen miettinyt viime aikoina. Mitä ajatuksia teille tästä herää? Ootteko blogikollegat tunteteen samoja fiiliksiä? Ootteko lukijat koskaan miettineet, että mitä tunteita bloggaajille herää joistain asioista?

11 kommenttia:

  1. Toi blogin kokoon liittyvä tuntemus on ainakin mulle tosi tuttu! Paljon vaikeampi olla sitten suorapuheinen kun tietää, että tekstejä lukeekin joku. Haluan herättää tunteita, mutten halua väitellä kommenttikentässä. Äääää. Ei siitä oikein muuten pääse kun että kirjottaa vaan ja kattoo mitä käy, musta ainakin tuntuu et välillä on tosi vaikee ennustaa tekstin suosiota etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko vielä lisätä, että katoin eka että ano... mikä?!?! Mutta anomuumi!!! Oon sen verran out etten ollu aiemmin kuullu, mun uus lempparisana! :D

      Poista
    2. Se on kuule niin ristiriitainen tunne :'D On kiva, että tulee lisää lukijoita, mutta sitten ahdistaa jos tajuaa, että hei entistä isompi porukka lukee blogia! Toi on kyllä kans, totta että tekstin suosiota on aina välillä vaikea ennustaa.

      Hih, mä oon tainnut joskus lukea jonkun blogista tuon anomuumi sanan ;) Mun mielestä ihan hyvä sana ilkeileville anonyymeille ;)

      Poista
  2. Mun täytyy myöntää, että kommenttien valvonta pikkasen ärsyttää ;). Mutta ymmärrän kyllä perustelusi. Oon ajatellut itse pitää kommentit vapaana niin kauan, kuin siitä ei ole mitään ongelmaa.

    Ja nyt jos saa olla samaan hengenvetoon ärsyyntynyt, niin mainitsenpa nuo yhteistyöpostaukset. Hyvin toteutettu yhteistyöpostaus on yhtä kiva lukea kuin mikä tahansa bloggaajan muukin postaus, mutta jotenkin tosi onttoa sellainen "kokeilin tätä voidetta/shampoota/meikkiä/itseruskettavaa kaksi kertaa ja nyt jo tiedän, että se on paras iholleni ikinä" tai käytetään jotain keittiövempainta vaan sen yhteistyöpostauksen vuoksi, eikä siitä sitten ikinä kuulukaan mitään sen jälkeen, koska bloggarin oma vempain on vakikäytössä muuten. Mutta: enpä koskaan kyllä avaudu näistä yhteistyöangsteistani kyseisissä postauksissa. Lopetan vaan lukemasta sitä postausta, jos huomaan, että se on sanahelinää. Ei se mun avautuminen varmaan mitään muuta kuitenkaan?

    En ajattele, että blogilla pitäisi saavuttaa mitään, mutta ehkä nuo portaalit yms. yhteistyökuviot lisää paineita blogimaailmassa. Voi tulla vajavainen olo, jos omat rahkeet ei riitä sellaiseen, vaikka ei toisaalta niitä haluaisikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että se saattaa ärsyttää :D Mua ärsyttää se silloin, jos kommentin laitettua ei tuu mitään ilmotusta et se julkaistaan hyväksymisen jälkeen, vaan kommentti vaan katoaa. Sit ei oo aina varma, että menikö se vai ei.
      Mun käsitykseni mukaan mun blogissa tulee se ilmoitus, että kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen. En mä oo jättänyt vielä kertaakaan mitään kommenttia julkaisematta, mutta pidän sitä silti ihan sen vuoksi, jos joku tulee ilkeilemään, enkä ehdi huomata sitä ennen sit muita ilkeilijöitä :P

      Mulla on nykyään sellainen linja, että jätän yhteistyöpostaukset lukematta, jos heti otsikosta tai postauksen alusta huomaan, että ei mua tuote tai vastaava kiinnosta yhtään. Toisaalta esim. yhteistyössä toteutettuja lajitestauksia on ihan kiva lukea ja toki tuotteista mitkä mua kiinnostaa. Mua ärsyttää, jos postauksen lopussa lukee vasta, että se on yhteistyöpostaus. Tulee huijattu olo, et ihan kuin olisit lukenut turhaan jonkun mainoksen.
      Ja se on kyllä totta, et oma avautuminen blogin yhteistyöpostauksista tuskin vaikuttaa mitään. Toki niiden merkkaamisesta voi vaikka asiallisesti huomauttaa, että olisivat selkeämpiä :)

      Toi on totta! Periaatteessa itse en koe, että haluaisin saavuuttaa blogilla jotain ihmeellistä, mutta toisaalta siitä tulee paineita, kun portaaleja syntyy ja blogitkin ovat lähteneet kilpailemaan lukijoista ja suosiosta.

      Poista
  3. Puet hyvin sanoiksi nuo tunteet. Mun blogi on vielä nuori, lukijoita ei ole paljon eikä ole ollut mitään ilkeitä kommentteja, mutta joskus tulee mietittyä, et pitäiskö pyrkiä tuomaan blogia enemmän esille ja haalia lukijoita, pitäisikö blogilla saavuttaa jotain enemmän. Olisi kiva saada just sitä vuorovaikutusta paljon ja jakaa ihmisten kanssa asioita, joista on kiinnostunut. Saman tien ajattelenkin sitten jo, että jos blogi olis iso ja suosittu, kirjoittamiseen liittyisi paljon enemmän paineita... Sitten ei voisi enää kirjoittaa kerran viikossa sitä samaa höpinää, että kyykkääminen on kivaa ja penkkaaminen ei, ja laittaa samanlaista pukuhuoneselfietä joka kerta. :D Kovin on ristiriitaista.

    Ilkeilystä oon ihan samaa mieltä, kyllä se saa tuntua pahalta. Helpompaa itelle olisi, jos ne voisi ihan täysin vaan olankohautuksella sivuuttaa, mutta ei se silti tarkoita, että ilkeät kommentit olisi ok ja niistä ei ollenkaan saisi pahoittaa mieltään. Sananvapaus ei tarkoita käytöstapojen unohtamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ne välittyvät hyvin sinne ruudun toiselle puolelle :) Blogin pitäminen herättää välillä kyllä niin ristiriitaisia tunteita! On kiva saada uusia lukijoita ja parhaimmillaan lisää vuorovaikutusta, mutta sitten samalla pelottaa et jos blogia pitäisi sitten muuttaa erilaiseksi.

      Välillä blogimaailmassa tuntuu ettei ilkeily saisi tuntua pahalta, että pitäisi olla tarpeeksi paksu nahka tai sitten on liian pikku sieluinen jos "pienestä" mollaamisesta loukkaantuu. Ja tosiaan, ois helpompaa jos sellaiset voisi vaan sivuuttaa, mutta itse en ainakaan vielä osaa. Voi kunpa ihmiset netissä muistaisivat sen ettei sananvapaus todellakaan tarkoita käytöstapojen unohtamista.

      Poista
  4. Mä olen viime aikoina onnistunut olemaan aika hyvin stressaamatta mistään blogiin liittyvästä (on sen sijaan muita stressinaiheita ihan riittämiin :p). Ja itse asiassa ihan tykkään siitä, että blogi on pieni. Tulee kirjoitettua paljon avoimemmin, kun ei ole miljoonaa lukijaa. :)

    Mutta tuo kommenttiasia on kyllä mietityttänyt täälläkin. Ovat olleet vähenemään päin munkin blogissa. Toisaalta se voi johtua siitä, ettei kukaan enää jaksa lukea mun valituksia. :D Olen sitten vaan koettanut ajatella, että ei se kommenttien määrä ole suoraan verrannollinen siihen, oliko teksti "hyvä" (kuka senkin määrittelee?) vai ei. Enhän itsekään aina kommentoi, vaikka tykkäisinkin jostain kirjoituksesta. Usein mulla kyllä syy on siinä, että blogi on iso, johon tulee kommentteja niin paljon, että kaikki on jo sanottu. Tai sitten pienemmän blogin kohdalla jostain syystä mietin, että en nyt ihan jokaiseen tekstiin viitsi kommentoida. Ja myös tietty vastavuoroisuus näkyy konmentoinnissa. Eli kommentoin paljon niihin blogeihin, joiden kirjoittajat jättävät kommenttia mulle. Yleensä näistä ihmisistä tulee jollain tavalla "tuttuja" (kuten vaikka sä :)), ja siksikin tulee kommentoitua useasti.

    Siihen en kyllä tosiaan rupea, että kirjoittaisin jostain aiheesta vain kommenttien saamisen takia. Kyllähän sellaisia aiheita keksisi. Mutta kun ei se ole mun blogin idea, niin jätetään sellainen jollekin muulle.

    Olipas mulla asiaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en koe stressaavani blogista tai siis totta kai joskus tulee mietittyä et onko blogi nyt tarpeeksi hyvä, mutta en jaksa ottaas stressiä, koska elämässä on paljon muutakin stressattavaa :'D Mutta joillekin kyllä blogista voi myös tulla stressiä. Blogin pienuudessa on tosiaan se hyvä puoli, että voi kirjoitella mitä haluaa. Toki tunnetumpi blogikin niin voi tehdä, mutta oon ainakin lukenut bloggareiden kokemuksia siitä, että kun tulee lisää lukijoita niin paineita kirjoittamisesta tulee.

      No ethän sinä vaan valita :) Ja silloin kun valitat niin se on mielestäni oikeutettua, ei sulla kuitenkaan helppoa oo ollut. Pitäisi kyllä itsekin pyrkiä ajattelemaan noin kuin sinä, että kommenttien määrä ei kerro tekstin "hyvyydestä". Mäkään en tosiaankaan aina kommentoi vaikka joku teksti olisi tosi hyvä ja mulla blogin koko vaikuttaa kans, että jos on paljon kommentteja niin oma kommentti ei tunnu niin merkitykselliseltä. Hih, kyllä mä joskus mietin et kommentoinko jonkun bloggaajan mielestä liikaa sen blogiin, mutta toisaalta itse ainakin ilostun kun "vaki" kommentoijat kommentoi ja sen kans huomaa jos sellaiset eivät ole pitkään aikaan kommentoineet. Mä löysinkin sun blogisi, kun kommentoit mulle ja ootkin tullut sitä kautta tutuksi :)

      Muakaan ei yhtään kiinnosta lähteä kirjoittamaan kommenttien nälkäisenä postauksia. Jätän ne niille jotka sitä haluaa tehdä :)

      Kiva kuulla sun mietteitä tästä asiasta ja sulla oli monta hyvää pointtia :)

      Poista
  5. Olipa ihanan rehellinen teksti, ihan tuota kateusasiaa myöten. Osaat ajatella siitä tosi terveesti ja onhan oikeasti ihan okei kadehtia. Niin kauan kunnes itse tajuaa rajat, eikä saa sillä kadehtimisella mitään pahaa aikaan. Kunhan osaa iloita muiden onnesta, eikä katkeroidu :)

    Aloin miettiä myös tätä asiaa tällä viikolla, kun Monna laittoi aiheesta kuvan instaan. En tiedä mikä siinä on, mutta en välttämättä jaksa niin pitkään miettiä syitä siihen miksi joku ei katso mun kuviani tai ei tule enää lukemaan juttujani. Ehkä jokaista ei vaan voi miellyttää ja on kiva, että edes joku eksyy joskus kommentoimaan ja juttelemaan. Tai sitten on hiljaisena taustalla, sekin on okei. Mullakin menee usei nimittäin hiljaisuudeksi, kun luen pääosin blogeja kännykällä. Jaksaako kukaan kirjottaa kännykällä kommentteja? Minä en ainakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, halusin kirjoittaa oikeasti rehellisesti, koska musta tuntuu et blogimaailmassa näitä tunteita PITÄISI piilotella. Tärkeintähän kateudessa on tosiaan se, että itse tiedostaa oman kateellisuutensa ja osaa suhtautua siihen oikein. Katkeroituminen tai toisten loukkaaminen ei ole kyllä kenellekkään hyvästä :P

      Joo, en mä usein pohtimalla pohdi et miksi mun blogilla ei ole isoa lukijakuntaa. Ehkä se tuolloin Fitfashionin perustamisen aikoihin mietitytti enemmän :) Nykyään oon tosi tyytyväinen tähän tilanteeseen ja silloin kommentoimattomuus mietityttää enemmän jos on useita postauksia joihin ei ole tullut kommenttia. Mä en kyllä kanskaan jaksa kommentoida kännykällä ku se on niin hirveen vaivalloista. Joskus tabletillakin kommentointi tuntuu liian vaikealta :'D Onneksi käytä läppäriä enemmän blogien lukemiseen ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)