sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Ohi on

Tänään olikin kevyen viikon viimeinen päivä :)Jaksoin ihme ja kumma tehdä koko kevyen viikon loppuun salilla, edellisellä kevyellä viikolla tää viimeinen salitreeni jäi tekemättä, kun en muka kerennyt :P Tänään olin tekemässä koko kropan treeniä Viilingissä ja kotisalilla se kevyen viikon treenin tekeminen ei tuntunutkaan niin hölmölle, ei tainnut maanantainakaan tuntua. Toisaalta olin kans lähtenyt vähän myöhään salille, halusin ehtiä putkirullauksen livetunnille, joten alle tunnin kestävä kevyt treeni ei tuntunut niin kamalalle.


Toisaalta en tiiä johtuuko se siitä, että on tutulla salilla ja ne salilla kävijät tietää etten aina treenaa niin minipainoilla, niin kevyt viikko ei ärsytä. En sitten tiiä. Toisaalta taas, kun tein tän koko kropan treenin ja siinä ei tosiaan sitä samaa lihasryhmää veivata useampaa liikettä, niin ei ala ärsyttää, kun ei tunnu missään.


No hyvä kevyt treeni oli ja salilta pyöräilin ihan kauheeta vauhtia kotiin, kun oli kiire tosiaan sinne livetunnille. Halusin ehtiä ajoissa ja halusin putkirullailla juurikin livetunnilla, enkä katsoa tallenteelta :P Olin muutenkin vihdoin päättänyt kokeilla tuntia siten, että mulla oli oma kamera päällä, jotta ohjaaja voisi sitten antaa ohjeita sen kautta. 

Itse yleensä oon putkirullaillut siinä vaiheessa, kun paikat on ihan tukossa ja rullailu on ollut sitten ihan hirveetä. Tänään ei kyllä tehnyt niin kipeetä kuin yleensä. Rullailtiin pelkästään jalkoja ja oli kyllä yllättävää huomata ettei se tehnyt niin kipeetä kuin normaalisti. Rulla ei ole löystynyt, koska en ole sitä niin usein käyttänyt ja tein kyllä rullailutkin oikealla tyylillä. Kerran mulle kyllä huomautettiin, että rullaile ihan pidemmälle vaan. Tosin oikeasti kun rullailee ainoastaan silloin, kun yrittää lievittää lihasjumeja niin totta kai se rullailu koskee aina aivan järkyttävästi :D  Mietin kyllä, että onko sitten säännöllinen joogaaminen estänyt lihaskalvoja menemästä älyttömän kireiksi.

Käytössä mulla on sellainen 10 euron lyhyt rulla ja se on kyllä ollut mun mielestä hyvä, mutta jos joskus onnistun tuon ”löystämään” niin ostan kyllä sellaisen rullan, joka on pidempi. Tai ainakin itsestä tuntu, että oikean kohdan löytäminen oli vaikeampaa, kun vertaa Viilingin pitempiin pilatesrulliin. 

Livetunti oman kameran ollessa päällä ei ollut niin kamalaa, kun olin aatellut. Toki läppäri piti asetella siten, että olin kokonaan kuvaruudussa. Kissatkaan eivät hölmöilleet, vaikka toki kulkivat välillä kameran ohi. Kissat on kyllä aina tunnin alkaessa ihmeissään, kun ohjaaja alkaa puhua, kun ne ei tajua et miksi läppäristä tulee puhetta :D Aattelin, että tästä lähtien kyllä muillakin Yoogaian tunneilla voisin olla kamera päällä, ainakin saisi sitten korjausohjeita ohjaajilta eikä tekisi liikkeitä väärin ja luulisi tekevänsä oikein.


Tää viikko on kyllä tuntunut loputtoman pitkältä :P En edes suunnilleen muista, että mitä tein maanantaina! Päässä on niin paljon pyörinyt tenttiin lukemiset ja kouluhommat. Toisaalta on tuntunut, että en oo saanut täällä viikolla mitään aikaiseksi. Ens viikko taitaa olla aika samanlainen, kun perjantaina on tentti. Toisaalta lähden kyllä perjantaina reissulle Poriin, että ainakin loppuviikko on erilainen :) Piristävää, kun voi taas tenttien jälkeen keskittyä vaan graduun ja ei ihan heti tarvii olla tentteihin lukemassa.


 Toisaalta taas tällä viikolla on aurinko paistanut, ystävät olivat eilen kylässä ja Antin kanssa ollut mukavaa, että ei tää sen huonompi viikko oo ollut :) 

Ootteko kokeilleet Yoogaian livetunteja siten, että on ollut oma webkamera päällä? Tää viikko on kyllä mulla ollut super viikko kehonhuollon suhteen ja tämmösiä ehdottomasti lisää :) Mulla selvästikkin auttaa nuo ohjatut nettitunnit, koska yksikseen ei tuu kuin joskus todella satunnaisesti tehtyä kehonhuoltoa.

2 kommenttia:

  1. Noi kevyen viikon treenit on kyllä just sellaista pakkopullaa. Tuntuu, et pitäisi kantaa mukana kylttiä, jossa lukee "mulla on kevyt treeniviikko" tms. :D Tai paita! Treenipaitaan toi teksti, sekä eteen että taakse.

    Ehkä pitäisi kokeilla noita ohjattuja kehonhuoltotunteja, jotta sitä tulisi tehtyä vähän säännöllisemmin... Se on kiireen ja stressin keskellä melkein se ensimmäinen asia, minkä raivaa kalenterista pois. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassuinta on se, että mua kevyet viikot ei ole ennen niin haitanneet :D On ollut ihan hauskaa "laiskotella" luvalla salilla. Ehkä nyt koulustressi ja työnhausta murehtiminen sitten aiheuttivat ärsyyntymisen kevyeen viikkon, kun ei kunnolla päässyt purkamaan fiiliksiä! Mutta, viime viikolla kyllä tuollanen kyltti tai paita ois ollut passeli ;)

      Kannattaa kyllä testata ainakin Yoogaiaa, jos ei ihan "oikealle" ohjatulle jaksa mennä. 2 viikon kokeilu koodihan on vielä 1.4 asti joka on siis YOOGAIATRIAL2015. Mä oon ainakin tykännyt Yoogaiasta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)