maanantai 20. heinäkuuta 2015

Koti-ikävä

Oon aika hyvin jo tänä kesänä tottunut siihen, että erilaisiin tapahtumiin sanon kiitos, mutta ei kiitos. Täällä yksin kissojen kanssa Kouvolassa asuessa on vähän mahdotonta lähteä kauheasti Kouvolan ulkopuolelle muuten kuin päiväreissulle, koska mulla ei ole täällä kissoille hoitajaa. Enkä halua matkustaa kauheasti kissojen kanssa, koska Jacksonin kanssa on aika hirveää matkustaa ja en halua kissojakaan matkustamisella kiusata.

Oon ollut aika sinut tän jutun kanssa ja somessa selaillessa muiden hauskoja fiiliksiä kyseisistä tapahtumista ei ole tullut pahaa mieltä. Joensuussakaan en ole käynyt kertaakaan ja tuskin tulen käymäänkään, koska oon päivätöissä ja viikonloppua ei tee kauheasti mieli tuhlata pelkästään matkustamiseen. Koti-ikävästä en ole hirveästi kärsinyt, joskus on tullut kaivattua omaa sänkyä, kun patjalla nukkuminen on alkanut ärsyttämään :D



Viime viikonlopun Ilosaarirock veti kuitenkin mun kupin nurin, niin koti-ikävän suhteen kuin senkin suhteen, että harmitti etten sinne päässyt. Toki sitä voisi sanoa, että olisit vaan mennyt, mutta olisin ollut myöhään perjantaina perillä ja sunnuntaina olisi aikasin pitänyt lähteä takaisin Kouvolaan, tosi hauskaa....

 Oikeastaan mua ei ees harmittanut se, että en juuri Ilosaarirockiin päässyt niitä esiintyjiä näkemään vaan se, että siellä oli tosi paljon mun ystäviä paikalla ja oikeasti se fiilis rokin aikaan Joensuussa on vaan ihan huippua! Lisäksi viime kesänä vietettiin rokkia istumalla alueen ulkopuolella ja se koko lauantai vuosi sitten oli aivan sairaan huippu päivä! Kotiin mennessä olin silloin pakahtua onnesta, kun Joensuu oli mun mielestä vaan niin kaunis ja mahtava kaupunki. Olin ihan älyttömän onnellinen.



Noita asioita miettiessä viikonloppuna iski sitten ihan kamala koti-ikäväkin, niin että ihan itketti :P Mietin sitä tunnetta, kun kävelee tuttua reittiä kotiin, mietin mun joensuulaisia ystäviä, mun ja Antin yhteistä kotia, kesä Joensuuta.

Vaikka tärkeintä on, että saa olla rakkaidensa seurassa, niin kyllä mä silti viikonloppuna kaipasin kotiin. Se on kuiten mun, Antin ja kissojen yhteinen koti. Koti jossa ollaan asuttu kaikki yhdessä kohta 3 vuotta (paria kesää lukuunottamatta). Sitä kun ei tiedä, että palataanko me takaisin Joensuuhun  syksyllä vai jatkuuko meidän elämä jossain muualla, niin ajatus kodista tuntuu entistä haikeammalta.


Onneksi sentään Antti oli täällä viikonloppuna ettei mun tarvinnut kissoille ulista koti-ikävääni :'D Tosin olin kyllä välillä niin mukavaa seuraa, kun mökötin koti-ikävääni. Onneksi Antti ymmärsi <3

Käytiin lauantaina tekemässä yhdessä selkä-käsitreeni. Tehtiin Antin treeni ja yleensä kun Antin kanssa treenataan, niin haluun tehdä sen treenin, että tulee ees vähän vaihtelua omiin treeneihin :D

Meidän treeni näytti tältä:

-Ylätalja t-kahvalla niskan taakse 3x12
-Ylätalja v-kahvalla 3x8
-Yhden käden ylätalja 2x12
-Yhden käden kulmasoutu kp 2x10
-T-kulmasoutu 2x10
-Pull over 3x10
-Pudotussarja ojentajille taljassa x2
-7-7-7 x2 hauiksille


Tuo ylätalja niskan taakse ei kyllä oikein hyvin sopinut mulle, koska olkapäät naksu aivan hirveästi ja ei ollut vaan hyvä. Eikä tuo liike kaikille muutenkaan sovikkaan. Muuten treeni oli kyllä tosi huippu! Uutena liikkeenä oli mulle tuo ylätalja yhdellä kädellä ja se on kyllä sellainen, että sen voisi ottaa joskus omaan selkä ohjelmaan mukaan!




Katottiin mun asento pulloveriin myös nyt paremmaksi ja kun sainkin paremman tuntuman, niin muistin taas et miksi se on yks mun lempiliikkeistä. Tuntuma selässä on vaan ihan älyttömän hyvä!

Ojentajia tehdessä mua alko ärsyttää, kun alko olla myöhä ja pudotussarja kuulosti ihme kikkailulta :D No ei se kyllä ollut oikeasti! Hauikset vielä pumpatiin 7-7-7 tyyliin ja siinä kyllä saa hyvät poltteet haboihin. Tuo on mun mielestä hyvä tyyli tehdä hauikset, varsinkin jos ei jaksa kauheasti hauiksia sinä päivänä pumppailla, vaan haluaa tehdä ne nopeasti ja tehokkaasti.


Mitään kummoista ei viikonloppuna kyllä tehty. Käytiin Lidlissä ja meihin molempiin meinasi iskeä shoppailumania (kuten melkein aika Lidlissä), onneksi selvisin vain ostamalla ruokien lisäksi treenirintsikat :D Katsottiin paljon Pasilaa, kun ollaan molemmat ihan koukussa siihen tällä hetkellä. Kuulostaa varmaan hassulta tai tylsältä, mut mun mielestä on ihan parasta maata rakkaan vieressä ja katsoa yhdessä Pasilaa <3 Sillon ei tarvitse miettiä sen kummosempia ja voi vaan olla toisen lähellä :)

Viikonloppuna mua kyllä vaivasi kauhea sokerihimo :D Perjantaina vedin yli 400 grammaa irtokarkkeja ja lauantaina teki vieläkin mieli ihan hulluna kaikkea herkkua. No päätin tyytyä vähän pienempään pahaan ja ostin kuivattuja karpaloja (ja syötiin kyllä mehujäätäkin ja yhdet donitsit :D).




Viikonloppuna satoi aika paljon ja käytettiin kissojakin sateessa ulkona. Jackson ja Korppu on kyllä siitä hassuja kissoja ettei niitä kauheasti sade haittaa ulkoillessa. Ne voi ulkoilla vaikka tunnin vesisateessa :D Ei ne ole niin kauhean hienohelma sisäkissoja.Tosin eilen kyllä Korpun kanssa juostiin sisälle, kun iski ulkoillessa hirveä kaatosade :D  Korpulla alkaa olla yskä ohi <3 En oo ainakaan kuullut sen yskivän sitten viime keskiviikon jälkeen!


Eilen kyllä tuli kaamea ikävä Anttia, kun se lähti takaisin Etelä-Karjalaan :( Koti-ikäväkään ei kyllä auttanut yhtään! Onneksi juoksuterapia auttoi ja juoksulenkin jälkeen ei ollutkaan enää niin paha mieli!

Nyt kun tulee juostua paljon epätasaisessa maastossa, niin mä salaa toivon, että mun kunto kohoaa tuolla lenkkipoluilla huomaamatta, kun tulee juostua ylämäkiä vähän väliä. Ainakin Imatralla kävi niin :D Tosin silloin oli pohjalla paljon parempi kunto!


Tällaisia kuulumisia tähän hetkeen :) Viihdyn kyllä hyvin täällä Kouvolassa, mutta viime viikonloppuna koti-ikävä iski vaan niin kovasti ja ekaa kertaa kunnolla, että tuntui ikävältä. Opin muuten sitomaan tuon bandana-huivin joten kuten oikein Youtube-tutoriaalin ansiosta, niin nyt huivia on sitten tullut käytettyä ahkerasti :')

Olitteko Ilosaarirockissa? Oli aika varmasti ihan mahtavaa?

4 kommenttia:

  1. Voih, ymmärrän hyvin tuon fiiliksen! Onhan se oma koti kuitenkin jossain muualla kuin siellä, missä olet nyt. Ihanaa kuitenkin, että pystytte viettämään Antin kanssa aikaa yhdessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä tosi mukavaa asua ja meillä on kissojen kanssa tosi kiva koti ja hyvät ulkoilumaastot. Koti tämä ei vaan valitettavasti ole :( Sydän on Joensuussa. On kyllä tosi tärkeetä, että saadan Antin kanssa viettä aikaa yhdessä <3

      Poista
  2. Jos lohduttaa, niin täällä toinen joka ei päässyt Ilosaarirokkiin vaikka se olikin ihan kotikaupungissa :(.. kaupan kassalla meni illat joten eipä tarvinnut lipuista tai kivasta vapaaehtoisporukkaan kuulumisesta kuin haaveilla. Ulkoalueellekaan ei viitsinyt jäädä kun _kaikilla_ ystävillä tuntui olevan lippu.

    Onneksi rokki on vain kerran vuodessa, pätee aina oli näkökulma mikä tahansa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei kyllä lohduta sun epäonni :( Tuo on periaattessa vaan pahempi, kun on samalla paikkakunnalla eikä siltikään pääse rokkailemaan!

      Toivottavasti päästään molemmat Ilosaarirockiin ensi vuonna :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)