lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kyllästynyt Someen?

Kyseinen otsikko on toisaalta hieman naurettava ihmiseltä, jolla Instagramm tilillään 806 kuvaa ja käy edelleen joka päivä Facebookissa ja selaa Instagramiakin päivittäin.

Mutta blogihiljaisuus kuitenkin johtuu suurimmaksi osaksi tästä. Ehkä enemminkin oon kyllästynyt blogimaailmaan kuin someen? Tällä hetkellä mun elämä on tavallisen tylsää. Käyn töissä, treenaamassa ja oon kissojen kanssa. Viikonloppusin oon joko Antin kanssa tai yksin ja joskus nään jotain kaveria. Mitä kirjoitettavaa siinä on?

No sen verran on salilla tapahtunut, että vatsalihakset on tulleet pois talviunilta
Toisaalta en ole myöskään jaksanut yhtään lukea toisten blogejakaan. Pahoittelut siitä. Yleensä kuitenkin käyn vähintään Facebookin kautta blogeja lukemassa, nyt en edes sitäkään. En edes muista milloin viimeksi kävin jotain blogitekstiä lukemassa?  Jotenkin ei vaan jaksa, arkena on muka niin kiireistä ja viikonloppusin en jaksa istua tietokoneen ääressä.


Treenaan edelleen salilla aktiivisesti, juoksemassa en nyt ole vähään aikaan käynyt :P Mutta hyvin tärkeäksi on nyt itselle noussut se itsensä kuunteleminen. Jos en jaksa jonain päivänä treenata niin so what. Silloin on parempi levätä. Pirkan hölkkä jäi nyt taakse, koska sovittiinkin äitin kanssa menevämme juoksemaan Vantaan puolimaratoni. Tosin tällä hetkellä tuntuu, että jaksanko muka juosta sen lokakuussa?

Tällä hetkellä tuntuu siis treeneistä kirjoittaminenkin turhalta ja yhdentekevältä ja treenaamisen takia tätä blogia olen alkanut pitämään. Mutta mitä kirjoitettavaa on, kun teen viikosta toiseen samantyyliset treenit? Tällä hetkellä tavoitteena ei ole edes niin kovasti itsensä kehittäminen, vaikka oon kyllä ollut viime aikoina tyytyväinen erottuvimmista selkä- ja vatsalihaksista ja mun reisistä ja takamuksesta.
Bulkkaaminen kun on jäänyt taakse ja töissä tulee paljon pyöräiltyä ja sen päälle omat liikunnat, niin painokin putoaa helposti taas ja kohta oon taas luikku :P



Lisäksi runsaasti vähentynyt kommentointi viime aikaisiin postauksiin vähentää bloggausmotivaatiota hurjasti. Osaksi sen takia tuntuu myös turhauttavalta kirjoittaa mun treeneistä tai ylipäätään mistään, kun postauksiin ei tule kommentteja. Toki ymmärrän ettei kommentoitavaa pakosti tule, kun kerron postauksessa et mitä treenasin ja miten treenasin. Tosin aina ennen niitä kommentteja tuli.
En tiedä onko blogista tullut tylsä, musta tullut tylsä vai onko blogin uutuuden viehätys kadonnut, kun olen blogannut pidemmän aikaa. '

Tällä hetkellä en siis tiedä mitä blogin kanssa teen. En tiedä pitäisikö blogi vaan lopettaa ja piilottaa vai pitäisikö nyt antaa vaan sen olla näin ja tehdä se päätös myöhemmin. Saattaahan se olla, että myöhemmin kiinnostaa ennemmän....tai vaikka Joensuuhun palatessa.

Surullistahan tässä on, että sain muokattua blogin ulkoasun juuri sellaiseksi, jota olen halunnut pitkän aikaan :'D

No kaikkea ei voi aina voittaa.

14 kommenttia:

  1. Voih, nyt tuntuu ihan hölmöltä, koska mä olen täällä jo odotellutkin, milloin sulta tulee taas uutta postausta, mutta en oo vähään aikaan mitään kuitenkaan kommentoinut! :( Oon ollut aika hiljainen blogien seuraaja nyt kesällä, lukenut olen mutten kommentoinut. Kyllästyminen on ihan luonnollinen vaihe, ei koko ajan jaksa olla superaktiivinen. Toivottavasti et kokonaan lopeta blogin pitämistä. Kaikessa tavallisuudessaan sun blogi on yksi mun suosikeista. :) Mut jos nyt ei huvita kirjoitella, pidä taukoa (määrittelemättömän ajan) ja nauti kesästä! :) Itsensä kuunteminen on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei kannata sitä murehtia ettet ole pitkään aikaan kommentoinut :) Ei aina kerkeä tai kaikki postaukset aina herätä mitään kommentoitavaa!

      Mä nyt aattelin tehä niin, että bloggaan kun kerkeen ja kun tuntuu siltä, että haluan blogata :)

      Kiva kuulla, että mun blogi on yksi sun suosikeista <3

      Poista
  2. Mie ainakin oon ootellut koko ajan uutta postausta ja luen kyllä kaiken mitä kirjotat :) Tsemppiä motivaation löytymiseen! :)

    Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)!

      Eiköhän motivaatio löydy, kun ei väkipakolla kirjoita :)

      Poista
  3. Mä luen aina sun postaukset innolla, tykkään tästä sun blogista siksi, että et kirjoitat ihan tavallisista asioista :) Oon kyllästynyt "pintaliito-blogeihin", joten tämä sun blogi on piristävän erilainen. Toivottavasti et lopeta kirjoittamista, pidä mielummin vaikka pieni tauko nyt kesällä ja jatka sitten kun palaat Joensuuhun. Mä tosin lukisin vaikka kirjoittaisit aina vaan tavallisista päivistäsi ja treeneistäsi, vaikka ne eivät muuttuisi tai olisi mitenkään toisistaan poikkeavia. Mukavia kesäpäiviä sinne ja voimia töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja kiva, että mun blogi tavallisuudessaan sitten eroaa muista blogeista :)

      Tää blogi on kyllä niin kiva harrastus ja oon päässyt hyvin tänne purkamaan ajatuksia, että en kyllä ole ihan heti tästä luopumasta onneksi. Pitää antaa sen kirjoittamismotivaation tulla pikku hiljaa esiin :)

      Mukavaa kesää myös sinulle Ripsu R :)

      Poista
  4. Ymmärrän tosi hyvin sun fiilikset! Mäkin kuvittelin Mikkeliin lähtiessä, että postaan varmaan ihan himona kun ei oo mitään tekemistä ja aikaa. Mut ei se postaaminen kyllä siihen aikaan oikeestaan liity, vaan inspiraatioon. Mäkin oon ollu vähän sillai että jep, täällä nyt ollaan ja mitäköhän tästä voisi enää sanoa... Mut kananttaa kirjottaa sit kun oikeesti huvittaa, ja pitää sen aikaa taukoa, jos tuntuu että kaikki kirjotettava on ihan samantekevää. Kyllä sitä sit taas innostuu jonkun ajan päästä, kun kuitenkin jotain kirjottamiseen inspiroivaa tapahtuu :) Mullakin on ollu taukoa muiden blogien seuraamisesta, mut ehkä se jotenkin luonnistuu kylmällä ja pimeellä paremmin! :D Oon varma et sä löydät viel fiiliksen tähänkin hommaan jossain välissä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule mä aattelin et mä postaan ihan innoissani täällä Kouvolassa :'D Imatralla asuessani nimittäin bloggasin ihan hulluna, kun ei ollut muuta tekemistä ja oli ihan hullu insipiraatio.

      Uskon kyllä, että sitä taas tästä innostuu :) Heh, joo kylmällä ja pimeällä on kivempi lueskella ja kyyläillä muitten juttuja :D

      Poista
  5. Miulla ihan sama! Oon ollu ihan hävettävän laiska kaikessa blogiin liittyvässä,niin oman kirjottamisessa että muiden lukemisessa :/. Vissiin tullu yliannostus ::D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä kans ihan mahollista :D On niin paljon tullut pyörittyä blogimaailmassa et siihenkin kyllästyy!

      Poista
  6. Kun niin hienosti kuuntelet itseäsi liikuntojen suhteen, niin koita tehdä sama blogin kanssa! :) Eli kirjoittelet, kun siltä tuntuu ja pidät taukoa, jos se tuntuu tarpeelliselta.

    Kuten tiedetään, kommenttien vähentyminen on laajempi ilmiö (toki kurja sellainen), eikä sillä välttämättä ole mitään tekemistä lukijoiden vähenemisen kanssa.

    Hyvää kesänjatkoa sulle ja kissoille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä aina niin hienosti itseäni kuuntele, mutta parhaani yritän :D
      Pyrin kyllä nyt siihen, et kirjoitan blogiin kun siltä tuntuu, enkä koe huonoa omaatuntoa jos en kirjoittele :)

      Toi on totta, että kommenttien väheneminen on laajempi ilmiö, mut toisaalta silti se vähän harmittaa omalla kohdalla :P

      Samoin sinulle ja koirille <3

      Poista
  7. Komppaan muita, että aina kyllä luen ja siun uusia postauksia innolla odottelen :) Oon kautta linjan laiskistunut mitä blogien kommentointiin tulee ja se harmittaa itteenikin :(

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postauksia oottelet :) <3 Itsellä blogien kommentointi jää kyllä vähäiseksi varsinkin silloin, kun on kauheasti kiireitä :(

      Poista

Kiitos kommentistasi :)