tiistai 23. helmikuuta 2016

Terveys ulkonäköä ja suorituksia tärkeämpää

Tällä hetkellä en treenaa niin paljon kuin ennen enkä treenaa edes minkäänlaisia tavoitteita ajatellen, selluliittia löytyy kuten on aina löytynytkin ja paino on pysynyt samana kuin massakaudella vaikka en ole treenannut salilla ahkerasti viime aikoina tai syönyt massakauden tyylisesti. Nykypäivien trendin mukaan voisi ajatella, että en pyri tarpeeksi ylläpitämään terveyttäni tai treenaa tarpeeksi pysyäkseni terveenä. Enkä muuten syö minkään tietyn ruokavalion mukaan (paitsi vegaanisti tietty) vaan syön ihan perusruokaa.


Toki olen ollut hieman huolissani, että voiko kroppani oikeasti hyvin. Mitä jos minulla onkin kauheasti sisäelinrasvaa ja kroppa huutaa tuskasta, mutta en itse sitä huomaa? Arkisin tulee syötyä ihan hyvin, mutta viikonloppusin on tullut herkuteltua enemmän kuin tarpeeksi. Tai mitä jos mun verisuonet on ihan tukossa kolesterolin määrän vuoksi?
Enhän ole mitenkään rasvaton ja sitä selluliittia löytyy. En myöskään treenaa oksennusta pidätellen tai juokse intervalleja keuhkojen huutaessa tuskasta.

Eli ihan pikkaisen vaan huoletti maanantaina mennä paastoverikokeisiin, koska pelkäsin tulosten kertovan karua tarinaansa.


Nykyään kauheasti mainostetaan, että menkää kehonkoostumusmittauksiin! Saatte tietää, että onko teillä liikaa rasvaa tai liian vähän lihaksia! Tai onko nestettä liikaa. Ja vaikka tulokset heittelee ja näyttää ihan päin persettä, että joku lihaksikas on läski, niin silti kannustetaan ihmisiä käymään niissä, sillä onhan ne suuntaa antavia. No toisaalta onhan ne edullisia. Itse en ole niihin koskaan uskaltautunut, koska en ole halunnut saada laihaläski-tulosta vaikka olen treenannut tavoitteellisesti ja saanut kroppaan kehitystä.

Mitä jos kehonkoostumusmittauksen sijaan menisi oikeasti selvittämään, että onko kropalla kaikki hyvin ? Onko kolesteroli oikeasti liian korkealla vai onkohan se oman kropan rasvaisuus omasta päästä keksittyä? Onko kroppa oikeasti tulehdustilassa vai trendikkyyden vuoksi?
Tietenkään verikokeet ei ole niin halpoja verrattuna kehonkoostumusmittaukseen ja lihasmassan kasvatuksen edistymistä ei kerro se kolesteroliarvo.
Itse pääsin testiin onnekkaasti työhöntulotarkastuksen ansiosta.


 Mulla on ollut sellainen fiilis, että rasvaa on kroppaan tullut lisää ja se on harmittanut ja huolettanut. "Voi ei, oonko enää yhtään treenatun näköinen?" "Voi ei, onkohan sitä rasvaa kerääntynyt nyt myös sisäelimiin." Jos vähäänkään oon vilkaissut terveyteen viittaaviinkaan blogeihin, niin on tullut huono omantunto miettiessä omia syömisiään. Sokeria ei saa syödä, viljoja ei saa syödä, syö smoothieita, juo vettä joka viides sekunti, äläkä ikinä ikinä syö herkkuja ellei ne ole raakaherkkuja.
Terveellisesti syöminen tuntuu olevan todella vaikeaa. Pitäisi seistä päällään kohti auringonlaskua ja syödä luomu salaatinlehtiä ja hymistä.

Ei ihme siis, että verikokeiden tulokset jännitti. Tänään saatuani ilmoituksen, että tulokset on tulleet, menin kädet täristen niitä tarkistamaan. Ja BOOM! Kokonaiskolesteroli oli 3,4. HDL oli 1,8 ja LDL 1.4. Glukoosi oli 4,8 ja kaikki muutkin arvot olivat viitearvojen sisällä.
Eli vaikka en syö mitenkään erikoisesti vaan ihan tavallisesti, niin arvot on ihan hyvät :)


Eli vaikka olen sellupylly herkuttelija, joka ei nostele hulluja rautoja tai juokse kuin parhain maratoonari, niin olen silti terve :)

En tietenkään mätä päivästä toiseen pizzaa ja hampurilaisia tai sipsejä, mutta en myöskään punnitse ja puntaroi kaikkea syömääni. Tai pohdi älyttömästi, että mikä ruokaresepti on nyt kaikista terveellisin. Avaan reseptikirjan ja valitsen sen reseptin, mikä vaikuttaa mielestäni maukkaalle! Tietenkin joskus saatan valita ruuaksi salaatin, jos tuntuu että olen syönyt kauhean raskaasti viime päivinä.

Mutta nyt voin vihdoin haudata taakseni maha- ja jenkkakahva kriisit ja olla murehtimatta, että syönkö tarpeeksi terveellisesti. Voin hyvin jatkaa samaan malliin, toki joskus viikonloppusin voisin syödä vain sen yhden valitsemani herkkulajin :D

Postaukseni tarkoituksella ei ole vähätellä kenenkään ruokailutottumuksia tai pyrkimyksiä terveelliseen elämäntapaan tai väittää, että joku tyyli olisi huono tai jonkun omat tuntemukset olisivat vääriä. Tämä on enemmänkin pohdintaa omista fiiliksistäni ja ehkä pientä avausta siitä, että miksi olen  pitänyt bloggaustaukoa. Kun olen nykyään päättänyt treenata vähemmän suorituskeskeisesti ja olla tavoittelematta mitään erityistä, niin on tuntunut ettei minulla ole blogimaailmaan mitään annettavaa. En ole pyri blogilla julkisuuteen, en pyri kisaamaan, en pyri olemaan terveysguru. Kerron vain omista fiiliksistäni liikkumisen suhteen.

Keskitytäänkö teidän mielestänne enemmän nykyään terveelliseen ulkonäköön kuin oikeasti terveyteen? Millainen on terveellinen ulkonäkö? Kertovatko huippu suoritukset terveydestä? Saatteko ulkonäköpaineita sosiaalisestamediasta ja blogeista?

4 kommenttia:

  1. Ihana, sellupylly herkuttelija :D!

    Mulla on aina kans ollut veren rasva- ja sokeriarvot olleet huippuluokkaa ja olen kuin kermaa saanut kissa kun työterveyshoitaja päivittelee hyviä tuloksia :D. Ja kroppa ei tosiaankaan näytä treenatulta vaan on tällainen epätasapainoinen rimpula.

    Mäkään en oo enää aikoihin treenannut bodykeskeisesti vaan ihan vain pitääkseni jonkinlaista lihaskuntoa yllä. Täytän parin vuoden päästä 40 ja tiedostan oikein hyvin, että lihasmassa hupenee hiljalleen iän myötä, enkä halua olla sellainen mummeli, joka ei jaksa kantaa omaa kauppakassiaan tai pääse nojatuolista ylös ilman tukikaidetta.. En todellakaan halua mennä mihinkään kehonkoostumusmittauksiin, vähiten niiden epäluotettavuuden vuoksi. Välillä rassaa, kun selkeästi hyvässä kunnossa oleva bloggari marisee jostain mittaustuloksista, ja sata tyyppiä käy kommaamassa, että "älä välitä, ei noi oo luotettavia, oot tosi tikis <3 !!1" Että hittoako menee niihin mittauksiin masentumaan, kun kerran kaikki jo tietää niiden epäluotettavuuden.

    VastaaPoista
  2. Hihi ;)

    Joo, siis mä voisin heitellä kuperkeikkoja edelleen riemusta, ku oon tosi tyytyväinen noihin tuloksiin :D Kun ei niihin oo tarvinnut mitään ihmekikkoja vaan normaalia elämää!

    Bodykeskeisessä treenaamisessakaan ei kyllä oo mitään pahaa, mut tällä hetkellä se ei oo nyt mun juttu :P

    On kyllä tosi tärkeää tiedostaa se, että terveyden kannalta on tärkeää pitää lihaskuntoa ja lihasmassaa yllä! Ihan tasapainonkin kannalta esim. liukkailla keleillä on helpompi pysyä pystyssä, kun lihaskunto on parempi.

    Joo, en tajua sitä et kun ihmiset tietää, että en näyttää oikeasti päin persettä aina välillä et miks niiden tuloksista otetaan sit joku kriisi vaikka oikeasti tiedetään et on hyvässä kunnossa! Ärh :P

    VastaaPoista
  3. Hyvät arvot sulla! Täällä blogimaailmassa aina välillä tuntuu, että todellisuus hämärtyy. "Pitäisi seistä päällään kohti auringonlaskua ja syödä luomu salaatinlehtiä ja hymistä." Vähän niinku noin. :D Ja sitähän se terveellinen elämä ei ole. Oikeasti terveyden ylläpitoon riittää aika pieni määrä liikuntaa. Ei siihen tarvita verenmaku suussa vedettyjä salitreenejä tai maratoneja.

    Itse oon niin unohtanut jo koko ulkonäkönäkökulman. Enemmän kiinnostaa terveys ja suorituskyky. En sitten tiedä, kuinka moni sitä ulkonäköä jaksaa vielä tuijottaa. Oman käsityksen mukaan se ei ainakaan kestävyysliikuntapiireissä ole kovin yleistä. Sali-ihmiset ovat sit varmaan asia erikseen.

    Kivaa, kun kirjoittelet taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse oon kyl tosi tyytyväinen noihin mun arvoihin :)

      Siis niin totta! Musta tuntuu et blogeja lukiessa terveellinen elämä on sellasta rakettitiedettä et huh huh! Pitäis olla jollain ihme ruokavaliolla ja treenata hulluna ja tehdä kaikkea ihmeellistä :D

      Mä alan vihdoin ja viimein jättämään liikunnassa sen ulkonäkönäkökulman, kun salitreenit on jäänyt. Ei siinäkään mun mielestä mitään pahaa oo, mutta sit kun siitä alkaa saada paineita, niin se ei ookkaan enää kivaa. Joo, mun käsityksen mukaan kestävyysliikuntapiireissä ei niin paljoa pakosti keskitytä ulkonäön muokkaamiseen :)

      Jee, kiva kun susta on kivaa et kirjottelen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)