maanantai 27. kesäkuuta 2016

5 vuoden ihmiskoe

Uskon ettei kukaan ole voinut välttyä ainakaan lukemasta lööppien otsikoita keväällä julkaistusta kohtu "dokumentista". Tomi Kokko söi 30 päivää suomalaisten ravitsemussuositusten mukaan ja lihoi kuukaudessa 6 kiloa. Tosin hieman epäilen, että onko Kokko tutustunut edes suomalaisiin ravitsemussuosituksiin...


Itseä ärsytti jo "dokumentin" julkaisun aikaiset uutisoinnit ja samoin alkoi ärsyttää kyseinen ohjelma, vaikken sitä edes ollut nähnytkään. Syy ärsytykseen oli se, että esitetään yhden ihmisen ihmiskoe totuteena siihen, että vuosien tutkimukset on täysin väärässä. Miten Tomi Kokko perustelee sen, jos hänen asiakkaansa lihookin hänen laatimallaan ruokavaliollaan 6 kiloa 30 päivässä ? Onko se vain yksittäistapaus vai todiste siitä, että Kokon ravintosuositukset ovat täysin väärässä?

Lisäksi en voi vaan sietää sellaista mustavalkoista ajattelua, että minun tapani on se ainoa oikea ja muut tavat ovat täysin vääriä. Nyt toki kaikki THL kriitikot ajattelevat, että niinhän THL juurikin ajattelee, vaikka ravitsemussuositukset ovat vain suuntaa antavia, niitä voi jokainen soveltaa ja kuten Fogelholm "dokumentissa" sanoi ettei kukaan tule kieltämään tai estämään syömästä toisella tavalla.


Kun Tomi Kokolla on valtava kokemus siitä, minkälainen ruokavalio on oikeanlainen ihmisille ja hänen ansiostaan tuhannet ihmiset ovat muuttaneet elämänsä, niin luulisi Kokolla olevan sen verran tietämystä, että kun yhtäkkiä muutetaan ruokavaliota, niin keholla kestää tottua siihen ja sivuvaikutuksena voi olla muun muassa painonnousu.

Esimerkiksi tässä Iltalehden kasvissyöntiin liittyvässä jutussa kerrotaan, että alkuun voi kärsiä turvotuksesta, koska keholla kestää totutella muuttuneeseen bakteerikantaan. Kun tavallinen talliainenkin voi sen tiedostaa, niin luulisi että ammattilaisena Kokko sen tiedostaisi ettei 30 päivässä keho ehdi tottua äkkiä muutettuun ruokavalioon.

Voin kertoa itsestäni esimerkkinä, kun olen tätä omaa ihmiskoettani ylläpitänyt jo 5 vuotta ja kohta jo 6 vuotta.

Siirryin pescovegetaristiksi (syö kalaa, kanamunia ja maitotuotteita) syksyllä 2010. Muutin ruokavalioni yhtäkkiä, muuttaessani Joensuuhun söin ABC:lla viimeisenä liharuokanani lehtipihvin ja sen jälkeen en ole punaista lihaa enkä kanaa syönyt. Olin aiemmin ollut aika perus sekasyöjä, melkein joka lämpimällä aterialla söin jotain eläintä ja leivän päällekin laitoin eläintä, jos kotona oli leikkeleitä. En ollut aiemmin syönyt soijaa, kuin ehkä muutamia kertoja ja aloinkin vetämään soijaa nassuuni melkein joka päivä ja tutustuin myös muihin kasvisproteiinilähteisiin.

Kasvissyöjä ystäväni kyllä suositteli, että siirtyisin pescovegetaristiksi vähitellen, mutta halusin itse kaikki heti mulle tänne nyt- meiningillä. Arvaatteko millaista ensimmäiset puoli vuotta oli sitten? Mulla oli maha vähän väliä tukossa ja kipeä. Kun en ollut tosiaan aiemmin ennen syönyt soijaa, papuja tai linssejä ja kun niitä siirtyy syömään jatkuvasti kerta heitolla, niin ei se maha tykännyt.
Muistan ennen joulua ajatelleeni, että milloinkohan mun maha toimisi normaalisti.


En muista missä vaiheessa kroppa tottui kasvisruokavalioon, mutta alun jälkeen en ole onneksi samasta asiasta kärsinyt. Paitsi ensimmäisessä vegaanihaasteessani kropalle tuli yllätyksenä se, että söin soijaa enemmän kuin ennen ja olin kamala soijakaasukammio :'D
 Kuvitelkaa, että jos nyt yhtäkkiä alkaisin vetämään 30 päivää lihaa 5 vuoden tauon jälkeen, että millainen kuukauden mittainen ripuli siitä seuraisi? Olisiko se todiste, että lihan syöminen on vaarallista ja aiheuttaa ripulia?

Toki oma esimerkkini ja kokemukseni on myös vain yksittäistapaus :D

Keväällä kävin verikokeissa työhön tulo tarkastuksessa ja terveydenhoitajan kanssa tuloksia läpi käydessä mun arvot paljastui tosi hyviksi! Kolesteroli arvot oli niin matalat, että terkkari päivitteli ettei muista et milloin on niin matalat arvot nähnyt, hemoglobiini arvo oli hyvä ja kaikki muutkin.
Eli mulla ainakin tämän ihmiskokeen tulokset on olleet hyviä ;)


Kuten arvata saattaa, niin katsoin kyseisen "dokumentin", kun se oli Katsomossa katsottavissa. Uteliaisuus voitti ärsytyksen. Ohjelmaa katsoessa kyllä heräsi ajatus, että turha siitä on edes ärtyä, koska se oli selvästi Iholla-ohjelman tyyppinen Tomi Kokon palveluiden mainos.

Mainoksen parasta antia oli Fogelholmin haastattelu, koska Fogelholm vastasi Kokon mussutukseen asiallisesti, asiantuntemuksella ja hänellä oli huumoria jota Kokko ei tainnut sisäistää.

Kyseinen ohjelma kyllä osoittaa sen, että suomalaisissa kouluissa pitäisi ehdottomasti opettaa mediakriittisyyttä. Somesta lukiessa kommentteja kyseisestä ohjelmasta tekee mieli itkeä foliohattuteorioiden vuoksi. En sano, että suomalaisten ravitsemussuositukset on sellaisia, että ne pitäisi niellä pureskelematta, mutta nehän ovat edelleen suuntaa antavia eivätkä käske ihmistä syömään 6 palaa leipää päivässä.

Tänä keväänä myllertäneet Kokon "dokumentti" ja Arman Alizadin ravinto-ohjelma osoittavat minulle sen, että ihmisillä ei ole selvästikkään mitään hajua mitä tieteellinen tutkimus on. Tosin kyseisillä herroilla ei taida myöskään olla käsitystä, että suomalaiset oikeasti syövät ihan päin persettä ja ravitsemussuositukset koittavat ohjata suomalaisia syömään muutakin kuin paskaa.

Jos suomalaiset eivät osaa syödä ees perusterveellisesti, niin ehkä liian hankala alku on alkaa vetämään napaansa rasvakahvia, mökömucumacapirulinaspörylinä lisäravinteita ja talssia Helsingin keskuspuistossa syömässä koiran kusella marinoituja heiniä. Ei niissä mitään pahaa ole, mutta jos Maija Meikäläinen on tottunut vetämään roskaruoka valmisaterioita päivästä toiseen, niin kävely keskuspuistossa heiniä syöden ei ehkä ole se helpoin tapa ryhtyä muuttamaan elämäntapojaan.

Tässä muuten pikku faktoja suomalaisista ravitsemussuosituksista:

-vihanneksia, juureksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan syötävän vähintään 500 grammaa päivässä

-viljavalmisteiden suositukset naisille on noin 6 annosta ja miehille noin 9 annosta päivässä. vähintään puolet tästä olisi hyvä olla täysjyvää. 1 annos tarkoittaa 1 dl keitettyä täysjyväpastaa,-ohraa, -riisiä tai muuta täysjyvälisäkettä tai yhtä leipäviipaletta.
Missään ei siis lue, että syö 6 tai 9 palaa leipää päivässä vaan yksi leipäviipale voi olla viljavalmisteisen annoksen lähteenä. 

-perunalla ei olla osoitettu olevan terveyttä edistäviä tai heikentäviä vaikutuksia. Perunan käytön suositellaan pysyvän nykyisellä tasolla.

-täysmehuja voi nauttia yhden lasillisen päivässä aterian yhteydessä. Sokeroituja juomia ei tule käyttää säännöllisesti. Tomi Kokko oletti siis, että mehu kuuluu osaksi ravitsemussuosituksia. Ei kuulu vaan maininta on, että VOI nauttia yhden lasillisen päivässä. 

Suomalaisiin ravitsemussuosituksiin voi tutustua tästä .

Tulipahan nyt purettua tämä hampaankolossa ollut aihe :D Haluan nyt huomauttaa, että minulle on ihan sama, että mitä ja miten kukin ihminen syö. En vaan voi sietää asioiden vääristelyä, mitä Kokon "dokumentti" oli, toki en tiedä etteikö Kokko vaan huomannut ohjelmansa asiavirheitä. 

Toiseksi, minulla ei ole mitään henkilökohtaista Kokkoa vastaan ja varmasti monet ovat saaneet häneltä kaipaamiansa keinoja elämäntapojen muutokseen :) Mutta en ymmärrä, että miksi hän ei voi ottaa oikeasti selvää ravitsemussuosituksista ja tieteellistä tutkimuksesta, jos hän niitä pyrkii kritisoimaan? Ja vääristely ja mustavalkoinen ajattelu on ärsyttävää. 

Kiitos ja anteeksi!

2 kommenttia:

  1. Amen! Varsinkin mökömucumacaspirulinaspörylinä! :'D

    Muakin ärsyttää, että ravitsemussuosituksia haukutaan, vaikkei ees tunneta suosituksia tai ymmärretä sitä, että ne perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, ovat tilastollisia keskiarvoja vaihteluväleineen ja ne on tosiaan suosituksia eikä määräyksiä. Yksittäiset kokemukset ei kumoa tieteellistä tutkimusta. Mut se on tietty monelle vaikea käsittää, helpompi on sit ehkä uskoa salaliittoteorioihin. :D

    Nykyään on vähän niin, että kun joku ensin sanoo netissä/somessa jotain, sitä aletaan toistaa, ja kun tarpeeks toistetaan, siitä tulee totuus...

    VastaaPoista
  2. :D

    Joo, siis se on super ärsyttävää, kun ei viitsitä edes tutustua ravitsemussuosituksiin vaikka niiden kokeilusta tehdään dokumentti :'D Apua!
    Ja eihän kaikki sovi kaikille, mut ne suositukset on nimenomaan suosituksia!

    Joo, somen superammattilaiset alkaa olemaan nykyajan valitettava trendi :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)