maanantai 24. lokakuuta 2016

Väsyin jatkuvaan itseni arvosteluun

Liikunnallisempaa elämää aloittaessani mua puraisi kunnolla salikärpänen ja liikunnat painottui eniten salitreeneihin. Ilman sitä innostusta liikkuminen ei olisi vieläkään osa normaalia arkeani. Opin, että kiireisimpinäkin hetkinä voi keretä tekemään treenin, vaikka epäonnistuukin jossain niin kovalla harjoittelulla onnistuu, opin kuinka hyvä olo liikkumisesta tulee ja miltä tuntuu löytää oma lajinsa.


Vaikka treenasinkin tavoitteellisesti salin puolella ja juoksupoluilla, niin osasin mielestäni suhtautua ihan rennosti treenaamiseen. Toisaalta nyt kun miettii, että kuinka rentoa treenaamista on käydä lenkillä ja salilla kipeällä polvella :S En ottanut paineita kropan kehittymisestä. Toki välillä harmitti, jos salilla ei saanut jotain painotavoitettani saavutettua, mutta tiesin että lisää harjoittelemalla onnistun.

Missä vaiheessa sitten kivasta ja rennosta tavoitteellisesta salitreenaamisesta tuli itsensä jatkuvaa peilistä kyttäämistä, itsensä arvostelua ja pettymystä? Itse koen, että se pyörä lähti siinä vaiheessa pyörimään, kun aloin syömään "ruokavalion" mukaan.
En ole ikinä aiemmin siis syönyt mitenkään kiinnittäen syömisiini sen tarkemmin huomiota. Toki kasvissyönti on oma ruokavalionsa, mutta siinä ei kiinnitetä huomiota miten se vaikuttaa ulkonäköön.

 
Ensimmäistä kertaa huomasin kesällä 2015 kehonmuokkauksen negatiivisen vaikutuksen omissa ajatuksissani. Olin onnistunut nostamaan painoni 60 kiloon kovalla treenillä ja syömällä enemmän. Koko kesän ajattelin, että olen liian lihava salitreenaajaksi. Siis tottakai tiesin etten ole lihava, mutta ajatellin etten näytä tarpeeksi timmiltä vaikka treenaasin ahkerasti ja söin terveellisesti. Kesäksi jätinkin massasyömisen, mutta ne ajatukset silti jäivät. Muistan kun Antin luona Imatralla käydessäni tuijotin itseäni peilistä, kun olin ulos menossa ottamaan aurinkoa, ja pohdin, että näytänkö nyt siltä että treenaan ahkerasti salilla.

Syksyllä Joensuuhun palattuani päätin vähentää salitreenien määrää 2 kertaan viikossa, kun Sykkeen jumpat houkuttivat salitreeniä enemmän. Koitin kroppatavoitteiden sijaan tavoitella esimerkiksi leuanvedossa onnistumista ja muita painoihin tai suoritukseen liittyviä tavoitteita.


Mutta nekään eivät tuntuneet tuovan enää sitä iloa salitreeniin mitä ne joskus toivat. Leuanvedossa en tuntunut kehittyvän tai missään muussakaan. Toiset tuntuivat kehittyvän missä vaan ja itse junnasin vain paikoillani.
Somessa oli myös alettava karsimaan kaikenmaailman fitnesskilpailijoiden seuraamista. Ei tuntunut hyvältä tuijottaa täydellisen treenattuja vartaloita, kun itse ei todellakaan kehittynyt samalla tavalla. Ennen osasin ajatella, että en siihen pyrikkään, mutta sitten aloinkin saada paineita vastaavista kuvista.


Tänä kesänä vielä pyrin käymään vähintään 2 kertaa viikossa salilla ja parhaimmillaan 3. Siihen päälle vielä 1-2 kertaa viikossa lenkillä. Alkuun se tuntui ihan hyvältä, mutta sitten taas inhotti. Salilla junnasin vain painojen kanssa ja enkä todellakaan miltään punttimimmiltä näyttänyt. Juoksulenkeillä taas löllöilin vaan hitaasti.
Loppukesästä keskityinkin ennemmin Pokemin Go:n pelaamiseen enkä enää käynyt salilla enkä lenkillä, koska ne vaan ällöttivät.
Alkuun en edes uskaltanut katsoa kesällä Fitnesspäiväkirjoja, koska pelkäsin saavani ohjelmasta paineita. No uskaltauduin lopulta ja ihan ilman huonoa omaatuntoa sarjaa pystyin seuraamaan :)

Olen pyrkinyt lopettamaan kropan muokkaamisen tähtäävän treenamisen kokonaan. Se jatkuva itsensä kyttääminen peilistä, kehityskuvien ottaminen ja itsensä jatkuva arvostelu ei todellakaan tunnu enää hyvältä. Yksinkertaisesti väsyin siihen. Elämässä on nyt vähän muuta mihin pitää voimavaransa keskittää eikä siihen, että onko nyt pylly tarpeeksi iso tai näkyykö vatsalihakset tarpeeksi.

Minua ei ainakaan tee onnelliseksi enää se, että onnistun muokkaamaan vartaloani. Minut tekee onnelliseksi mukava arki, läheiset, hyvä fiilis liikkuessa ja ihan sohvalla löhöily. Kyllä ruokalassa nähdessäni jonkun syövän "fitnessruokaa" muovikipoistaan saa minut miettimään, että tekeekö se varmasti hänet onnelliseksit? Janni Hussikin ennen kovasti esitteli kylmiä kanojaan ja muovikippojaan, kunnes lopulta uupui.

Viime viikolla kävin 2 kertaa salilla. En ottanut salivihkoa mukaan. Tein suosikkiliikkeitäni enkä ajatellut, että teenkö liian pienillä painoilla. Oli mukavaa. Saatan käydä tälläkin viikolla riippuen jumppa aikatauluista.

Mutta edelleen tässä on opettelua suhtautumisessa mikä määrä liikuntaa on tarpeeksi. Niin kauan opin, että 5-6 treeniä viikossa on se mitä tavoittelen. Nyt en enää. Mutta sitä on vaikea totutella, että 2-3 treeniäkin on ihan hyvä määrä. Ja että joskus voi syödä valmisruokaa tai enemmän herkkuja.

En tarkoita tällä, että kehonmuokkauksessa on jotain pahaa tai väärää. Kun en itse ottanut sitä liian vakavasti, niin siinä oli mukavasti haastetta. Mutta lopulta se vei minut sellaiseen oravanpyörään, että en halua olla arvostelemassa omaa vartaloani enää samalla tavalla. 

6 kommenttia:

  1. Onpa kurja kuulla, että sullakin on ollut noin ikäviä fiiliksiä. Mut toisaalta kiva lukea, että olet mitä ilmeisemmin jo paljon paremmassa tilanteessa. Ihan oikeasti, joku hauiksen muoto on ihan vihoviimeinen asia, mistä tarvitsisi ottaa stressiä. Se on jännä, että vaikka harrastuksen pitäisi tuottaa hyvinvoitia, se ei aina ja kaikilla ihmisillä tee sitä. Onneksi sä olet ottanut askeleen (ja useammankin) parempaan suuntaan! Oikeasti tuo sun nykyinen elämäntapa on paljon terveellisempää kuin se peiiin tuijottelu ja stressaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on harmi, että kivasta ja tavoitteellisesta treenaamisesta tuli lopulta tollaista negatiivista oravanpyörää. Jotenkin aloin ottamaan itse sen liian vakavasti ja sain kaikenlisäksi ulkonäköpaineita muualta :(

      Joo, kyllä on tilanne parempi, kun olen keskittynyt jumppaamiseen ja en niin ulkonäköön tai siihen et treenillä ois pakko saavuuttaa jotain!

      Mulla varmasti aika monen summan osa miksi saliharrastus muuttui suorittamiseksi ja stressaavaksi, kun muutenkin elämässä pitää opetella pois siitä jatkuvasta suorittamisesta.

      Poista
  2. Rohkeaa tekstiä ja onneksi olet tunnnistanut asian! Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja on kyllä tosi paljon auttanut et oon tunnistanut sen, että tavoitteellinen treenaaminen tällä hetkellä aiheuttaa pahoinvointia.

      Poista
  3. Voi ei, tosi ikävää että sulla on ollut noin negatiivisia ajatuksia ulkonäöstä. :( Vaikka en kyllä yhtään ihmettele, kun miettii sitä, miten ulkonäkökeskeistä salitreeni voi olla ja miten täynnä some on kaikkia fitnesskuvia. (Liikunta)harrastuksesta pitäisi kuitenkin tulla hyvä mieli ja hyvä olo, ei ahdistusta ja stressiä.

    Kylmän ruoan syömistä muovikiposta mäkään en ole missään vaiheessa ymmärtänyt. :D Syön aika yksinkertaista ja askeettista ruokaa (myös paljon herkkuja ja välillä pikaruokaa), mutta en sentään kylmänä purkista. Ruoanlaiton pitää mun mielestä olla helppoa mut ruoan pitää silti maistua hyvältä ja olla muutakin kuin polttoainetta.

    Hyvä että kirjoitit tästä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se oli aika vinoutunutta se ajattelu. Itselle se ulkonäkökeskeinen treenaaminen alkoi olemaan liikaa, kun itse otin sen niin tosissani ja sitten seurasin kaikemaailma fitnesstyyppejä instagramissa ja luin vielä sikana blogeja ja ja....

      Kyllä mun oli vähän vaikea käsittää et miksi, miksi pitää vetää kylmää fitnessruokaa ruokalassa, josta sai kuitenkin ihan terveellistä ja normaalia ruokaa. Toki jos on kisadieetillä niin silloin kaikki on megatarkkaa mut no äh :P

      Ajattelin aiheesta kirjoittaa, jos se toisi jollekin lohtua, joka on tai on ollut samassa tilanteessa

      Poista

Kiitos kommentistasi :)