keskiviikko 15. helmikuuta 2017

12 Tunnin työvuorot

Imatralle töihin pääseminen tarkoitti itselle paluuta vuorotyöhön. Itse olen kokenut vuorotyön itselleni sopivaksi, aamuvuoroisin pitää ehkä aamulla hieroa vähän enemmän silmiään, mutta itseasiassa tänä vuonna olen ehkä jopa enemmän tykästynyt aamuvuoroihin :D

Olen aikaisemmin tehnyt 2- ja 3-vuorotyötä, joten yövuorot ei ole mulle mitenkään uusi juttu. Uusi juttu mulle on nyt kuitenkin 12 tunnin työvuorot, nyt kun siirryin niitä tekemään. Toki olen aikaisemmin eri työpaikoissa tehnyt pitempiä kuin 8 tunnin työpäiviä välillä, mutta säännöllistä 12 tunnin työvuoroja en ole tehnyt.


Tällä hetkellä teen siis kesään asti töitä niin, että mulla on neljä 12 tunnin työpäivää, jonka jälkeen mulla on kuusi päivää vapaata ja taas neljä työpäivää ja kuuden päivän vapaat ja niin edelleen. Olen kuullut aika monen päivätyöläisen sanovan, että tällainen työaikamuoto on aika unelma pitkien vapaiden takia :D

Itse mietin taas sitä, että en halua työstä tulevan vain neljän päivän rutistusta ja odotusta, että pääsee vaan niille vapaille. Pidän tosi paljon mun työstä ja työkavereista, joten haluan myös nauttia työstä :) Itselle tämä tarkoittaa siis sitä, että valmistaudun työpäiviin kunnolla eli laitan itselleni ruuat etukäteen valmiiksi ja että 12 tunnin työpäivän jälkeenkin on kiva tehdä jotain kivaa kotona. Toki yövuoron jälkeen ihan suoraa päätä vaan nukkumaan :D


Viime viikolla mulla oli ensimmäinen neljän työpäivän putki ja mun mielestä se oli oikein onnistunut :) Aamuvuoroista kotiin illalla tullessa ei tarvinnut alkaa kokkailemaan tai muuta, vaan otin rennosti :) Tosin yövuoroa varten kääntäessäni rytmiä kokkailin kyllä töiden jälkeen yöllä, mutta tarkoitus olikin valvoa mahdollisimman myöhään :D

Ennen ekaa yövuoroa kävin hiihtämässä ja nukuttuani yövuoron jäljiltä kävin kaverin kanssa kuntosalilla. Ehkei ihan kaikista suositelluinta käydä yövuoron jälkeen treenaamassa, mutta olenpahan niin tehnyt aiemminkin ja kaverin kanssa ei turhan usein pääse salille :P


Ekan yövuoron jälkeen mua kyllä vähän jännitti, että saanko nukuttua ollenkaan tarpeeksi! Mutta toisaalta se on ymmärrettävä että sitä nukkuu sen verran kuin nukuttaa. Nimittäin toisen yövuoron jälkeen sain nukuttua vielä vähemmän :P Onneksi nyt vapailla on tullut nukuttua ihan tarpeeksi <3
Tarkoitus olisi kyllä hankkia sellainen "silmälappu" jotta nukkuminen yövuorojen jälkeen onnistuisi paremmin, kun makuuhuone on  vähän turhan valoisa aamulla ja päivällä.


Pitkät vapaat mietitytti mua kans alkuun. Siis eihän siinä mitään, kuusi päivä vapaata aika kivaa :D Mutta siis, että kyllä vapailla on vietettävä ihan normaalia elämää eikä voi aina olla vaan et jee lomalla! Ei tietenkään se itselle myöskään tarkoita, että on aina herättävä kukonlaulun aikaan ja oltava illalla aikaisin pedissä, mutta ei myöskään sitä että rytmi on aivan sekaisin.

On multa myös kyselty, että aionko viettää mun kaikki vapaat Antin luona, niin en kyllä aio. Kissoja ei voi kiikuttaa Savon ja Imatran väliä jatkuvasti. Lisäksi mulla on koti täällä Imatralla, omat harrastukset ja ystäviäkin lähellä. Kyllä munkin pitää sitä omaakin elämää viettää ja lisäksi en kestäisi jatkuvasti asua maalla :D:D:D  Lohdullista on se, että en ole ainoa kaukosuhteilija, joka haluaa myös viettää aikaansa omassa kodissaan!

Oon ollut tosi tyytyväinen näihin 12 tunnin työvuoroihin, vapaiden aikana on vaan pitänyt useamman kerran tarkistaa, että onko mulla seuraava työvuoro oikeasti vasta tuolloin :D
Tuntuu varmasti hassulta näistä sitten siirtyä 2-vuorotyöhön :D

Mitä eri työaikamuotoja te olette tehneet? Mikä teille on omasta mielestänne sopinut parhaiten, vai onko sillä väliä teettekö päivätöitä tai vuorotöitä?

2 kommenttia:

  1. Hei hauska kuulla jonkun kokemuksia noista 12-tuntisista työvuoroista. :) Näin vähän aikaa sitten työpaikkailmoituksen työstä, jossa olis ollut juuri tuollaiset työajat. Kyllä se kuulostaa tosi houkuttelevalta niiden pitkien vapaidenkin takia! Mutta toisaalta mietin, että onko ihminen sitten kuinka tehokas sen koko työvuoron ajan, kun tuntuu ettei näitä tavallisia 8 tunnin päiviäkään jaksa aina kovin tuotteliaasti loppuun asti... Riippuu varmaan tosi paljon työstä, työympäristöstä ja ihmisestä. :)

    Olen tehnyt 2-vuorotyötä ja päivätyötä, en ikinä yövuoroja. Tälläkin hetkellä teen päivätyötä. Voi olla, että mun olisi vaikea sopeutua 3-vuorotyöhön tms, kun mulla on muutenkin välillä nukkumisen kanssa niin vaikeeta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin mietin alkuun myös tota, että kuinka tehokas voi olla koko 12 tuntisen työvuoron ajan. Meillä on päivän aikana kuitenkin tosi monipuolisia työtehtäviä eli ei tehdä vaan yhtä tiettyä tehtävää, niin pysyy tehokkaana tai siis omasta mielestäni 12 tuntiset vuorot ei loppujen lopuksi tuntuneet sen pidemmiltä kuin 8 tunnin vuorot :)

      3-vuorotyö on kyllä vähän omaa luokkaansa ja kyllä itsellä nyt alkuun jännitti juurikin nukkumisen kannalta nuo ekat yövuorot. Onneksi jos yövuorojen jälkeen ei saa nukuttua heti niin onneksi on niin paljon vapaita, että ehtii nukkua hyvät yöunet vapailla :) Uskon, että kun totun taas yövuoroihin, niin tulee nukuttuakin enemmän yövuorojen jälkeen!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)