tiistai 7. maaliskuuta 2017

Tunteiden tukahduttaminen satuttaa

Monesti puhutaan, että suomalaiset on kauhean negatiivisia ja pessimistisiä. Positiivisuutta hehkutetaan ja negatiivisten tunteiden tuntemisesta syyllistetään. Itse koen jopa sellaiset yltiöpositiivisuuden hehkuttamiset toisten lyttäämisenä vaikkei sillä sitä varmasti tarkoiteta. 

 Mitä pahaa on negatiivisten tunteiden tuntemisessa?

Tietenkin on varmasti raskasta olla sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näe koskaan missään asiassa positiivista ja on aina valittamassa. Sellaiset ihmiset on varmasti kuitenkin aika harvassa ja sellaiseen elämänasenteeseen on varmasti syynsä.



Viime vuonna tuli käytyä aika paljon läpi itsetutkiskelua ja oivalsin sen, että olen turhaan pitänyt itseäni kauhean pessimistisenä henkilönä. Toki suhtaudun joihinkin asioihin mieluummin varauksella, koska on tuntunut paljon pahemmalta, jos olen odottanut 100% onnistumista ja asia ei ole toteutunutkaan. Se on minulle oma suojamekanismi.
Olen kokenut, että ikävät tunteet on huono juttu ja niistä pitäisi päästä mahdollisimman pian yli.

Lopulta oivalsin, että itseäni satutan kaikista eniten juuri silloin, kun pyrin tukahduttamaan ikävältä tuntuvia tunteita. Tunteet vain voimistuvat silloin enkä myöskään ole pystynyt niitä silloin käsittelemäänkään tai jos olen pyrkinyt, niin käsittelytapa ei ole ollut onnistunut.


Tietenkään ei ole oikein suuttuessaan raivota jollekin ihmiselle eikä aina ole surullisena sopivaa itkeä joka tilanteessa. Tunteen voi silti yrittää käsitellä. Tai ainakin itsestä tuntuu vain entistä pahemmalta, jos yritän käskeä itseäni olemasta surullinen, vihainen tai vaikka paniikissa.

Olen myös oppinut enemmän ymmärtämään itseäni, olemaan lempeämpi itseäni kohtaan enkä ole vellonut paniikintunteissa niin paljon kuin aikaisemmin. Jos joskus pelottaa tai ahdistaa, niin se on ihan ok. Jos pyrin tunkemaan sen tunteen syvälle sisimpääni, niin se puskee pahempana esiin.


Positiivisen ja iloisen elämänasenteen levittämisessä ja siihen kannustamisessa ei ole mielestäni mitään vikaa. Itsekin olen lopulta enemmän positiivisuuteen kallistuva kuin melankoliaan, muuten en olisi aikoinaan jaksanut yläastetta läpi jatkuvan koulukiusaamisen vuoksi, jossain siellä oli toivo ja usko, että yläasteen jälkeen helpottaa ja niin helpottikin.

Mutta ihmisillä on syynsä ja taustansa miksi jotkut saattavat vaikuttaa pessimistisiltä. Sellaisen "mä en kestä negatiivisia ihmisiä"-asenteen voisi jättää pois. Ensivaikutelma ei aina kerro koko totuutta, kaikki ei näe valoisaa puolta elämän koettelemuksista eikä aina voi olla hyvä päivä.

Hyvää viikkoa kaikille tasapuolisesti :)

2 kommenttia:

  1. Toi on niin tärkeä oivallus, että tunteiden kätkeminen tai kieltäminen ei poista niitä! :) Negatiivisten tunteiden kieltämisen sijaan pitäis opetella hyväksymään tunteet ja hoksata niissä tilanteissakin, että okei, nyt mulle nousi näitä vihan/pelon/tms. tunteita pintaan ja se on ihan okei, mutta mun ei ole pakko antautua niiden tunteiden vietäväksi. Kun sitten rauhoittelee itseään vaikka hengittelemällä rauhallisesti ja tietoisesti rentouttamalla negatiivisista tuntemuksista kiristyviä lihaksia (niska, leuat...), sykekin laskee ja pystyy toimimaan vähän rauhallisemmin. Ei tule ehkä kiukuspäissään tiuskittua turhaan muille ja voi suhtautua niihin omiin tunteisiin silleen tutkiskellen ja hyväksyen.

    Itse vasta opettelen näitä voimakkaiden tunteiden kanssa pärjäämisen keinoja, mutta ehkä joku oikea suunta on löytynyt kuitenkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tää on ollut tosi tärkeä oivallus, koska olen oikeasti "kärsinyt" siitä, että olen yrittänyt kätkeä ja kieltää tunteita joita en ole kokenut hyviksi.

      Mulla on kyllä opettelussa varsinkin se, että ärtyessä ja suuttuessa keskittyisi rahouttamaan itsensä, mutta tärkeintähän on et tiedostaa, että on hyvä opetella tunteiden hyväksymistä ja hallintaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)